Taas tullut sellainen im olo.

Minulla on hengen ahdistusta todella usein ja olen niin kyllästynyt siihen. En ole varma mistä tuo hengen ahdistus johtuu, mutta melkein joka päivä sitä on.

Hirveätä se... Ei voi muuta sanoa...

Varmaan jokin allerginen reaktio tuli. Otin lääkettä. Soitin terkkuun.

Aika hankalaa kyllä elämä kun on näitä vaivoja.

Onnellista elämää pitäisi tavoitella. Vaikea kyllä saavuttaa sitä.

Elämä on vain kamppailua, niin kuin olen todennut.

Tästäkin pitää nyt vain selvitä...

Ihan poikki olen ollut.

En tiedä mitä tästä elämästä tulee?

En jaksa lähteä ulos.

Kuinka ihminen voikaan olla näin poikki.

Itsetuhoiset ajatukset pyörii päässä.

Pitäisi vain yrittää koko ajan elää, mutta miten sitä pystyy elämään kun on miljoona vaivaa yhtä aikaa päällä.

Mietin koko ajan sitä kaverin itsemurhaa.

Parempi on elää, mutta maailma heittää päälleni niin pahoja ongelmia etten tiedä miten niistä selviän...

Moi.

Pystytkö käymään uimassa, kaupassa, kirjastossa?

Päähän tarvis yrittää saada jotain muuta ajateltavaa...edes hetkeksi.

Kerroit kantavasi huolta vanhemmistasi...onko siihen jokin tietty syy?

Mä en ole katsonut uutisia tai kuunellut oikeastaan kolmeen viikkoon...no sen luin että jalkapallo fani on tuonut koronaa tullessaa.

Onko sulla mikään kuuntelukirja kesken?

Kaupassa pystyn käymään. Ja näen välillä kavereita. Teen myös kävelylenkkejä.

Aika usein kun katsoo tv:tä niin ajatukset saa edes hetkeksi muualle.

Kyllä vanhemmat voi tällä hetkellä ihan hyvin. Mutta joskus ollut huolta. Mutta vanhempani ovat kyllä sitkeitä. Heitä ei pienet murheet hetkauta. Hyvä niin. Toivoisin sitä etten itsekään koko ajan murehtisi. On vaan jotenkin niin helppo vaipua synkkyyteen. Mutta eipä se ole hyväksi ihmiselle.

On aika monta kuuntelukirjaa kesken. Autolla ajaessa yleensä kuuntelen niitä...

Ei ihmekään minäitse että olet uuvuksissa, nuo on raskaita aiheita. Millaisia ajatuksia sulla siihen kaverin itsemurhaan liittyy?

Toivon sulle levollisempia oloja!

Kiitos!

Mietin sitä, että miten sellaiseen tekoon ajautuu?

Toisaalta kyllä minullakin im-ajatuksia on ollut, mutta ne ovat vain ajatuksia.

Usein juuri silloin ajattelen paljon noita synkkiä ajatuksia kun periaatteessa kaikki on hyvin. Kun minulla ei ole mitään fyysistä vaivaa jne. Se on aika kummallista. Tai toisaalta, kyllä minä nyt viime aikoina olen pohtinut niitä lähes jatkuvalla syötöllä...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Aika usein kävelylenkillä pohdin hirveästi negatiivisia ajatuksia.

Toisaalta saan niistä välillä voimaa,

Kun ajattelee paljon katkeria ajatuksia, niin pikku hiljaa niihin alkaa tottumaan ja niistä voi imeä jollain ihmeen konstilla voimaa.

Minun tilanteessa on tärkeintä joka päivä nähdä ihmisiä. Kavereita onneksi näen aika usein.

Nämä fyysiset vaivat ovat kyllä ikäviä. Niitten kanssa on vain tultava toimeen...

Moi.

Dalai Laman kirjassa oli kertomus...Laman munkki ystävä tuli Laman luokse ja pyysi "että tehdään se buddhalainen harjoitus". (Lama ja hänen mukki ystävänsä olivat tuolloin varmaan 40-50-vuotiaita?

Lama sanoin munkille että tuo kyseinen harjoitus on lapsille ta nuorille buddhalaisille tarkoitettu harjoitus.

Munkki meni pois ja teki itse murhan jotta hän syntyisi uudestaan lapseksi jotta saisi tehdä tuota rakastamaansa harjoitusta.

Lama oli todella suruissaan ja koki syyllisyyttä.

Häneltä kysyttiin noin kymmenen vuotta tapauksen jälkeen kuinka usein mukki ystävän itsemurha tulee mieleen.

Lama sanoi "joka päivä"

Jos Dalai Lama ajattelee im. ajatuksia (ei välttämättä itseään koskien) niin miksi me maanmatoset jonka ystavä/kaveri/ystäviä on tehnyt itsemurhan emme ajattelisi...???

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Korjaus

On ollut jo monta päivää aika huono vointi.

Olen joutunut soittamaan terkkuun pari kertaa.

Toivottavasti olo vähän paranisi...

HerKaramazov kirjoitti:
Moi.

Dalai Laman kirjassa oli kertomus...Laman munkki ystävä tuli Laman luokse ja pyysi "että tehdään se buddhalainen harjoitus". (Lama ja hänen mukki ystävänsä olivat tuolloin varmaan 40-50-vuotiaita?

Lama sanoin munkille että tuo kyseinen harjoitus on lapsille ta nuorille buddhalaisille tarkoitettu harjoitus.

Munkki meni pois ja teki itse murhan jotta hän syntyisi uudestaan lapseksi jotta saisi tehdä tuota rakastamaansa harjoitusta.

Lama oli todella suruissaan ja koki syyllisyyttä.

Häneltä kysyttiin noin kymmenen vuotta tapauksen jälkeen kuinka usein mukki ystävän itsemurha tulee mieleen.

Lama sanoi "joka päivä"

Jos Dalai Lama ajattelee im. ajatuksia (ei välttämättä itseään koskien) niin miksi me maanmatoset jonka ystavä/kaveri/ystäviä on tehnyt itsemurhan emme ajattelisi...???

 

Minulle se ajatus siitä kaverin itsemurhasta on jäänyt päälle. Minäkin melkein joka päivä sitä ajattelen.

Siitä on jo noin 6 vuotta aikaa.

En minä esimerkiksi isovanhempieni kuolemaa ajattele joka päivä, sillä he eivät tehneet itsemurhaa.

Jokin tuossa itsemurhassa on sellaista joka pistää miettimään.

Luulen että kaveri joi aika paljon alkoholia päivittäin.

Itsemurha on jotenkin niin kamalan synkkä teko.

Eihän kuolema koskaan ole hienoa, mutta itsemurha on jotain astetta synkempää.

On ihan eri asia ajatella itsemurhaa kuin tehdä itsemurha.

Ihmisillä on hirveästi vaivoja elämän aikana. Kamalia kipuja yms. Mutta silti ei tarvitse tehdä itsemurhaa. Tuntuu että itsemurhassa, tekijä kapinoi koko olemassa oloa vastaan. Se siinä hirvittää eniten.

Kyllä minullakin on paljon vaivoja. Ja muita kärsimyksiä, mutta en minä silti tapa itseäni.

Toki elämä on mitä on. Ei täällä helpolla pääse kukaan. Varsinkin kun ikää tulee koko ajan lisää. On vain oltava ihmisten kanssa tekemisissä. Ei voi täysin erakoitua. Se ei tee psyykkeelle hyvää pitkässä juoksussa.

Käykö sulla joskus mielessä jotain sen suuntaista, että sinun olisi pitänyt jotenkin pystyä estämään ystäväsi itsemurha?

Kysyn siksi, koska (aiheettoman) syyllisyyden tunteminen tuollaisessa tilanteessa saattaisi olla mulle tyypillinen "ajatusansa" johon voisin jäädä jumiin. Kävi mielessä, voisiko jokin tämäntyyppinen, tai muut kaverisi itsemurhaan liittyvät käsittelemättömät tunteet vaikuttaa siihen että asia vain pyörii päässä eikä siitä pääse irti

Ensiksi ajattelin että minun olisi pitänyt estää se. Mutta kun vuodet ovat kuluneet niin ajatukset ovat vähän muuttuneet.

Ehkä hän oli todella yksinäinen. Ehkä minun olisi pitänyt vain mennä käymään hänen luonaan. Mutta ei minulla silloin käynyt edes mielessä että hän suunnittelisi itsemurhaa.

Luulin silloin vain että hän on suuttunut minulle jostain eikä halua pitää yhteyttä.

En oikein tiedä minkä takia asia on jäänyt pyörimään mieleen?

En minä kaverin ratkaisua mitenkään hyvänä näe ja luulen että hän teki kännissä sen, mutta eipä sille enää mitään voi. Elämä on niin pienistä jutuista kiinni.

Nykyään vain jotenkin niin kamalan melankolinen olo tulee kun muistelen kaveria. Elämä tuntuu olevan aika julmaa.

Mutta yhden asian tiedän nyt mitä ennen en tiennyt: jos joku tekee itsemurhan niin se lisää varmasti lähipiirin itsemurha ajatuksia. Mutta onneksi ne on vain ajatuksia. Kyllähän ihminen voi ajatella kaikenlaista, mutta ei niitä ajatuksia tarvitse toteuttaa...

Moi.

Kyllä se käy myös mun mielessä olisiko voinut jotain tehdä...jotta im. olisi jäänyt tekemättä.

Olen tässä miettinyt että mistäköhän johtuu, että mieli kelaa niin synkkiä asioita koko ajan?

Olen viime aikoina miettinyt ihan hirveän synkkiä asioita. Varsinkin just siellä kävelylenkillä.

Tavallaan jää siihen synkkien ajatusten imuun...

En ymmärrä miksi minua nuo synkät asiat kiehtovat. Mutta kiehtovat silti.

Juuri joku itsemurha, maailmanloppu, sodat. Eihän niissä ole mitään hyvää, mutta silti kun niistä lukee tai katsoo tv;stä niin jää juuri siihen imuun.

Olenko sitten liikaa yksin? En tiedä. Toisaalta ei millään jaksa olla koko ajan ihmisten ilmoilla. Ajatukset kiertävät koko ajan noita samoja aiheita.

Kävelylenkeillä sitä jotenkin mielessä halveksii vastaantulijoita.

Onko meidän yhteiskuntamme sellainen että täällä väkisinkin ajautuu yksinäisyyteen ja katkeruuteen? Sitä olen miettinyt.

Tai toisaalta. Sitä tietää aivan liikaa maailmasta ja elämästä. Ja tieto ei aina välttämättä ole hyvä asia. Luulen.

Kun tietää että sellainen asia on olemassa kuin kuolema, niin se ei ole kivaa. Aivan niin kuin siinä intialaisessa tarinassa missä poika lähetettiin kaupungin muurien ulkopuolelle ja hän näki sairaita ja hautajaisia. Joita hän ei ollut ikinä ennen nähnyt ja siihen loppui lapsuuden paratiisi. Juuri tuo tieto kuolemasta on jotain täysin absurdia...