Taistelu im:ää vastaan.
Mitkä on hyviä keinoja välttää im-ajatukset, puhumattakaan teoista? Miten selvitä arjessa näitten ajatusten kanssa ja miten välttää joutumasta ojasta allikkoon? Olisi hyvä kuulla kokemuksia, että miten pärjäätte im-ajatuksien kanssa? Ja miten päästä elämässä eteenpäin vaikka välillä on sellaisia? Perustin tämän ryhmän, koska itseäni vaivaa usein kyseiset ajatukset. Ja haluaisin kuulla että miten muilla asiat? Hallitsevatko ne teidän elämää?
En minä itselle uskalla mitään tehdä.
Kävin kaverin luona.
Oli pakko lähteä sieltä jo parin tunnin jälkeen kun en jaksa olla porukassa kauaa.
On pakko olla yksin.
Terapia käynti on perjantaina
Ei ole kai mahdollista käydä kahta kertaa viikossa.
Onneksi saa olla yksin.
Välillä löydän synkkyydestä turvan.
En nyt varmaan sitten ensiapuun lähde. Ehkä tämä olo pikkuhiljaa paranee.
Jouduin kertomaan valkoisen valheen kaverille.
Harmittaa kyllä se. Olen päättänyt etten valehtele kenellekkään, mutta jotenkin vaan silti oli pakko. Vähän huono fiilis siitäkin.
https://www.youtube.com/watch?v=Xn4LOGFOg3A
Minäitse89... v o i m i a sulle
...paljon voimia.
Sinun elämä on tärkeä, ethän hassaa sitä pimeydelle. Valoa kohti
Kiitos! Yritän tässä jotenkin taistella eteenpäin.
Kamalan voimaton olo. Ei jaksaisi lähteä edes kauppaan.
Kamalia ajatuksia päässä.
Välillä sitä vain miettii että mitäköhän tässä nyt sitten pitäisi tehdä?
Tavallaan kun ei jaksa oikein pyörittää tätä arkea. Vaatii hirveitä ponnistuksia jopa kaupassa käynti...
Sitten pitäisi vielä mennä parturiin yms.
Tuntuu välillä että mitä tahansa teen niin se ei riitä.
Kun haluaisi vain olla kotona koko ajan. Mutta se on mahdotonta.
Elämässä toki on aina haasteita. Mutta joskus tuntuu että niitä on liikaa. Tai ne ovat liian suuria.
Olisi pitänyt suunnitella elämänpolku paremmin kun olin parikymppinen. Ei se nyt myöhäistä ole vieläkään, mutta vaikeampaa.
Selviytymistä tämä vain on.
Tuossa keväällä oli vaihe kun pärjäsin ihan hyvin.
Tämä kesä ollut vain taistelua mielen peikkoja vastaan.
En ihan ymmärrä sitä, minkä takia ajattelen elämää niin synkkänä asiana? Kai tässä maailmassa jotain hyvääkin on?
Välillä kun kävelen kaupungilla, niin tuntuu siltä että kaikki vastaantulijat ajattelevat pahaa minusta. Ja tuntuu välillä siltä, että kaikki vihaavat minua.
Heijastan sitä vihaa sitten takaisin. Tai se tuo vihaisia ajatuksia mieleen.
Olen helvetissä nyt. Täytyy myöntää.
En tiedä miten jouduin helvettiin...
Kusessahan me kaikki ollaan tässä maailmassa. Loppujen lopuksi...
En viitsi katsoa enää kyllä uutisia.
Pelkkää ilmastonmuutosta ja koronaa sieltä tulee.
Parempi vain yrittää välillä nauttia elämästä.
Koska en minä pysty yksin vaikuttamaan maailman tilanteeseen.
Parempi ehkä vaan unohtaa ilmastonmuutos. Ei yksittäinen ihminen voi sille mitään.
Maailma on paskassa tilassa. Mutta mitä sille nyt voi? Siinä se isoin kysymys...
Moi.
Tää elämä menee aaltoina välillä aalto on montakertaa päivässä välillä aallot kestää viikkoja, kuukausia.
Koronaan ja ilmastonmuutokseen on hakala vaikuttaa yhden pienen ihmisen...
Koska tulee tieto pääsykokeista?
Teen niitä asioita joista edes vähän pidät...
9.7. tulee tieto.
Joo. Poliitikkojen tehtävä on estää ilmastonmuutos.
Olen nyt lukenut Jumalan historia - kirjaa. Ihan mielenkiintoinen.
Toivon että olisi jo syksy. Olisi viileää jne.
Tuntuu että elämässä tulee välillä vastaan sellaisia 10 metrisiä aaltoja. Että aina kun on selvinnyt yhdestä, niin sitten tulee taas toinen.
Ehkä tässä loppujen lopuksi ei ole muusta kysymys kuin siitä, että päivä kerrallaan. Ja täytyy vain jatkaa ja jatkaa olemista. Täytyy ennen kaikkea yrittää kukistaa mielen peikot...
Noista mielen peikoista muuten: Minua taas ahdistaa henkisesti.
Ja sitten on vielä kipuja, mutta en ota kyllä särkylääkettä kun ei se auta.
En aina käsitä mikä minua ahdistaa. Välillä tuntuu että jokaikinen asia maailmassa.
Mietin hirveästi muitten ihmisten tilaa. Että miten äidillä ja isällä menee yms.
Sitten tämä kipu vielä pahentaa ahdistusta.
On tämä elämä kyllä sellaista että saa olla kiitollinen jos parikin minuuttia on hyvä olo...
On kyllä hyvä kun nyt on joitain harrastuksia ja näen kavereita välillä. Se auttaa kummasti.
Liiallinen yksin olo ei tee oikein hyvää. Toki välillä voi olla yksin, mutta onneksi on kuitenkin kavereita joita näen säännöllisesti.
Tarvitsee välillä olla kiitollinen kuitenkin, että pystyy vielä menemään eri paikkoihin.
Ihmisiä tässä ollaan. Vahvasti ajattelen että täytyy välillä kuitenkin olla kiitollinen elämälle...
Moi.
Ahdistus on tunne reaktio yhdestä tai useasta asiasta. En mäkään aina tiedä mistä adistus tulee...mutta teoriassa siihen on jokin syy, syitä.
Mulla on ollut vähän helpompi olla...ja kestän kipujakin helpommin.
Se on juuri se helvetti kun kaikki ahdistaa...ei saa hetken rauhaa...tuntuu ettei hallitse elämää juuri mitenkään...ja kaikki negatiiviset asiat buustaa toisiaan.
"Katse horisonttiin" kyllä sä kestät tämänkin jakson...usko pois!