Kai minä sitten tuomitsen ihmisiä. Minä tuomitsen varsinkin niitä jotka käyttävät alkoholia.

Elämä on vain niin prkleen vaikeaa. Hyvin uskon Buddhan sanoja että elämä on kärsimystä.

Minulle ei tuota iloa pelkästään yksi uskonnollinen merkkihenkilö vaan monet. Jeesus puhui paljon asiaa. Niin myös Buddha, Peterson ja Camus. Vaikka Camus ei uskonnollinen ollutkaan.

Luulen että pohjimmiltaan ihminen haluaa elää vain hyvää elämää. Mutta se on pirun vaikeaa. Kun on niin suuri vastuu kaikesta. On hirvittävän vaikea ylipäätänsä elää. Ja sitten vielä vaikeampaa elää hyvää elämää.

Maailmassa on niin hirveästi muuttuvia tekijöitä.

Mitä ihmisellä loppujen lopuksi on? Tämä elämä. Tämä keho. Tämä maailma. Ainakin niistä voi olla varma.

Moi 89

Olen käsittämyt että välillä sinun tekisi mieli juoda alkoholia? Ja toisaalta tuomitset ne jotka käyttävät alkoholia.

Nuorempana kun urheilin, paljon...halveksin huonokuntoisia ja lihavia ihmisiä...ajattelin että heillä ei ole "otetta" elämästä. Hyvin musta valkoista ajattelua.

Jos käyttäisi kohtuudella alkoholia, kuntoilisi silloin tällöin...ei pyrkisi askeettiseen elämään...voisi olla ettei tarvitsisi tuomita toisia ja sitä kautta itseään, luulen.

Kohtuus on vaikeampi kuin täysi kieltäytyminen.

Voihan se tietenkin olla niin, että joillekin alkoholi sopii. Itse en sitä pysty juomaan tippaakaan.

Lähinnä inhottaa alkoholi-kulttuuri.

Toki saa sitä vapaasti juoda jos haluaa. On vain otettava sitten vastuu seurauksista.

Kyllä minä joskus parikymppisenä vielä pystyin juomaan, mutta eipä se ikinä hyvää oloa tuonut. Päinvastoin.

Nietzsche joskus kirjoitti, että ei kannata ikinä juoda alkoholia. Saattoi olla oikeassa.

Sanoin vähän väärin tuossa edellisessä tekstissä. En minä välttämättä tuomitse alkoholin käyttäjiä, mutta heidän on otettava vastuu kännissä tekemistään teoista. Sitä oikeastaan tarkoitin.

Onko teillä sellaista, että kun on ollut pitkään kotona, niin on vaikea lähteä mihinkään? Kaupassa käyn kyllä ja välillä kavereiden luona, mutta hirvittävän vaikea lähteä mihinkään ryhmään. Esim. pelaamaan jalkapalloa. Olen jotenkin jumittunut kotiin.

Päässä sellainen katkeruus elämää kohtaan. Että miksei elämä voi olla helppoa? Siinä minusta tärkein kysymys. Minkä takia elämästä on niin pirun vaikea nauttia? Tai toisaalta tiedän kyllä minkä takia. Ne jotka pelkästään nauttivat elämästä, kuolevat usein nuorena. Siis sellainen yleistys. Jos minä todella nauttisin elämästä, niin olisin suurin piirtein viikon jälkeen jossain katuojassa. Siis jos vetäisin vain viinaa jne.

Elämä on helvetin vaikeaa, kun jää kotiin. Kun haluaa olla vain sivussa maailman melskeestä. Olen miettinyt sitä Jordan Petersonin sanomaa, että täytyisi kohdata elämän kaaos, mutta se on hemmetin vaikeeta.

Tiedän että elämä koostuu pääosin vain ihmisten kanssa olemisesta. Mutta kun on elänyt tällaista hiljaiseloa niin on hirveän vaikeeta lähteä enää mihinkään. Petyn itseeni jos en lähde, mutta toisaalta sitä on niin mukavuuden haluinen että ei viitsisi lähteä.

Mutta kun fakta on se että ihmisen on pakko tehdä välillä elämässä asioita joita ei haluaisi tehdä, sehän tässä vaikeaa on.

Moi.

Alkoholi ei ole välttämätöntä ihmiselle, usein päinvastoin.

Kyllä mä olen aika paljon kotona ja koti piirissä...pihassa.

Yleensä lähden jonnekkin uimarannalle koiran kanssa jos en mene kauppaan...tai saunoon jonnekkin järvenrantaan..

Ei mua huvita mennä tampereelle koskipuistoon katsoon sitä auringon ottamista ja siiderin ja oluen kittaamista. Sitä paitsi usein kun joutuu käveleen sen puiston ohi marihuana haiskahtaa monelta suunnalta. Toisaalta mulle on ihan sama millä sitä päätään sekoittaa...jokaisen oma asia.

Hellettä luvassa...tarvii olla varjossa ja nauttia nestettä.

Joo hellettä tulee.

Minun pitäisi käydä välillä juoksulenkillä. Ehkä tänään käyn.

Marihuanaa kai käytetään paljon nykyään. Ei käy kateeksi niitä jotka käyttää.

Alkoholi kyllä petollinen aine.

Hirveitä vihaisia ajatuksia tulee mieleen päivittäin. Ei ne nyt välttämättä liity siihen että ihmiset käyttävät alkoholia tai muita päihteitä. Mikä minä olen heitä neuvomaan. En arvosta niitten käyttöä, mutta käyttäköön sitten jos mieli tekee. Ainut vaan että seuraukset voi olla kauheat. Kyllä minulla on kokemusta alkoholin käytöstä. Joskus nuorempana käytin jonkin verran ja sitä voi sanoa että eipä se elämä silloin yhtään parempaa ollut. Päinvastoin.

Ne vihaiset ajatukset liittyvät tämän elämän vaikeuteen. Että kun ei oikein koskaan voi olla täysin tyytyväinen. Että aina olisi parantamisen varaa elämässä. Tämä saakelin elämä on sellaista että koko ajan täytyy tehdä ja tehdä. Että pitää mennä sinne ja sinne. Ja tehdä sitä sun tätä. Ei hemmetti saa hetkeäkään olla paikallaan.

Sitten syntyy päässä ajatus että tämä on yksi oravanpyörä koko elämä.

Ei tässä auta muu kuin mennä vain paikasta toiseen. On tämä vain niin vaikeaa koko elämä.

Miten näet tämän elämän HerKaramazov? Onko tämä sinusta pelkkä taistelu vain? Siis eloonjäämis kamppailu?

Minusta tuntuu kyllä siltä että on.

Tuossa kun tein kävelylenkin, niin ajattelin koko matkan vain elämän mielettömyyttä. Mutta toisaalta ajattelin, että ainakin pystyn käsittämään elämän mielettömyyden ja pystyn taistelemaan päivästä toiseen. Aamusta iltaan.

Tärkeintä on yhteys muihin ihmisiin.

Tässä mennään enää vain sisulla. Kauan olen mennyt sisulla vain. Armoton on taistelu.

Onneksi voi tänne tukinettiin purkaa tätä oloa. Ja terapiassa myös.

En tiedä pystyykö elämästä ikinä kunnolla nauttimaan. Ja onko ihmisen edes tarkoitus nauttia elämästä?

Tiedostan kyllä oman tilanteeni. Tiedän mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. On tässä sen verran kerääntynyt tietoa elämän aikana.

Kaikki on todella pienestä kiinni.

Filosofia on auttanut. Wittgenstein, Nietzsche, Camus. Varsinkin on usein Wittgenstein mielessä. Kuinka vaikean elämän hän eli. Mutta kuinka suuri nero hän loppujen lopuksi oli.

Luulen että elämä ei ole koskaan helppoa. Ja ei varsinkaan silloin, kun tiedostaa elämän julmuuden. Mutta ehkä tätä kuitenkin pystyy elämään...

Mikä sen sanoo että pitää? Kuka sun ajatusmaailmassa on se joka patistaa sinua koko ajan johonkin?

Elämä on sattumuksien summaa.

Hetkeen tarttumista.

Kun jos tietää mitä tahtoo, ei kuule eikä kuuntele mitä muu osa mieltä motkottaa.

Katso rohkeasti silmiin jotain, joka jotenkin herättää sinussa ajatuksen. Sano se ajatus. Koskaan ei tiedä mistä syntyy rakentava keskustelu. Nauti tuosta vapaudestasi valita millä poluilla juokset tai kameralla kauneutta taltioit.

Sinä elät nyt. Elämälle kiitos elämästäsi!

Moi.

Elämä on polku...monien erilaisten polkujen summa?

Ei sitä saisi mitään aikaiseksi, jos ei patistaisi itse itseään.

Täytyy yrittää pysyä polulla ettei suistu ojaan.

Olen tässä yrittänyt vain tehdä asioita. Vaikka ajatukset joskus pistää vastaan, niin silti pitää mennä ja tehdä.

Se tekee elämän mielekkääksi.

Tänään tuntuu taas elämä vaikealta. En nukkunut hirveästi ja negatiiviset ajatukset takoo mielessä.

Saakelinmoista taistelua tämä on koko ajan. Siis se että saa kehon pidettyä balanssissa. Täytyy tehdä pitkiä kävelylenkkejä. Täytyy nähdä ihmisiä.

Sitten kivut häiritsevät. Ei ole vanhaksi tulemista näimmä.

Minua ottaa päähän elämässä eniten se että kaikki on niin pienestä kiinni. Elämä on niin kovin haurasta. Välillä tuntuu että liian haurasta.

Kun osaisi vain iloita joistain asioista.

Olen huomannut että välillä negatiiviset ajatukset antaa voimaa.

Elämä on välillä hirveää sotkua. Siis kun noita polkuja on niin paljon. Mutta Jeesus sanoi että kapea tie vie isän luo. Ehkä se on sitten niin.

Mutta minkä takia tämä elämä on näin rikkinäistä välillä? Mitä olette mieltä siitä? Siis minkä takia elämä on näin vaikeaa? Johtuuko se perisynnistä? Vai ihmisen biologisesta rakenteesta?

Elämä on lopulta samaan vievien erilaisten polkujen summaa? Vaikka oisit poikennut useaan perehtyen, päädyt perille?

Mihin se polku sitten vie?

Viekö se mielestäsi taivaaseen?

Ja jos taivas on olemassa, niin minkä takia meillä ei ole tietoa siitä miten sinne pääsee?

Jotkut toki sanovat tietävänsä, mutta enpä tiedä.

Mitä mieltä olette muuten koko Jumalasta? Siis tavallaan ajatus Jumalasta tuo lohtua. Voi antaa voimaa. Jne. Mutta mikä on sitten totuus? Sehän tässä eniten kiinnostaa.

Siis itseäni kiinnostaa eniten se, mikä on lopullinen totuus. Mutta toisaalta sitä ihminen ei varmaankaan saa täällä maan päällä tietää.

Mutta kun paljon puhutaan Jumalasta. Taivaasta. Enkeleistä. Ihmiset ovat nähneet ns. Jumalan. Käyneet Taivaassa. Onko nämä asiat totta?

Sehän on periaatteessa se tärkein kysymys. Ainakin luulen niin...

Toisaalta ateismikin voi tuoda lohtua. Siis sellaisen lohdun, että ainakin meillä on tämä maanpäällinen elämä. Vaikkei mitään muuta olisi, niin ainakin meillä on tämä. Vaikka Camus'n sanoin elämä olisikin absurdia, niin kuitenkin me pystymme elämään. Ja ehkä hyvä niin.