keskustelua kirjoitti:
Taitaa idean juju olla tuossa: olemme saaneet syntyä, saaneet perheen - ainakin sen johon olemme syntyneet. Saaneet vaikeuksia, saaneet kampitettuakin niitä, saamme kysyä saamme vastauksia saamme väsyä saamme voimaantua.....

Saamme täällä jakaa ajatuksia..

Saamme tuntea joku muukin kompastelee...

Saamme

On ihmisiä jotka on saaneet ja niitä jotka ovat joutuneet saamaan, ja kaikkea siltä väliltä.

HerKaramazov kirjoitti:
Moi.

Platonin ja Aristoteleen kirjat säilyivät koska Arabit olivat kirjoittaneet ne ylös.

Keskiajalla Platonin ja Aristoteleen oppeja yritettiin ympätä kristinuskoon ja toisin päin.

Loppujen lopuksi mitä Jeesus sanoi on vaikea tietää koska evankeljumeita on "väännelty" aikojen saatossa. Olisi ollut hyvä jos joku "puolueeton osapuoli" esim. Arabit olisivat kirjoittaneet evankeljumit ylös, siis ne kaikki...nekin jotka eivät mahtuneet uuteen testamenttiin. Jos edellinen olisi toteutunut ei tarvittaisi teologiaa vaan voitaisiin tutkia filosofisesti uutta testamenttia.

Tuo on hyvä oivallus että "ajatukset saavat pyöriä päässä eikä niihin tarvitse tarttua" Sama koskee tunteitakin...mutta kun ajatukset kietoutuvat tunteisiin niiden "sivusta katsominen" onkin sitten homma!
Tarkoitan että rauhallisessa tilanteessa ajatusten kanssa pärjää...samoin kuin tunteidenkin. Mutta kuka piru keksi että ne voi kietoa kiinni toisiinsa...???

Se on varmaan totta, että evankeliumeja on aikojen saatossa muunneltu paljon.

Oliko Jeesus pyhä ihminen? Ainakin hän puhui asiaa. Jos kirjoitukset pitävät paikkansa.

Jordan Petersonin mukaan meidän täytyy tasapainottaa elämä uskolla. Että meidän täytyy saada tasapainotettua elämä siten että kestämme elämän mielettömyyden.

Välillä tuntuu että Raamattu on filosofinen teos ennen kaikkea.

Elämä on taistelua tunteitten ja ajatuksien kanssa. Voisi sanoa että pään sisällä ne kovimmat taistelut käydään.

keskustelua kirjoitti:
Taitaa idean juju olla tuossa: olemme saaneet syntyä, saaneet perheen - ainakin sen johon olemme syntyneet. Saaneet vaikeuksia, saaneet kampitettuakin niitä, saamme kysyä saamme vastauksia saamme väsyä saamme voimaantua.....

Saamme täällä jakaa ajatuksia..

Saamme tuntea joku muukin kompastelee...

Saamme

Mutta toisaalta me joudumme tekemään myös asioita joita emme halua tehdä.

Tiedän että tämä tietoinen elämä on universumissa varmaan harvinaista ja siltä osin se on saamista. Että olemme saaneet tämän tietoisuuden.

Mutta toisaalta elämässä on paljon asioita joita joutuu kokemaan.

Väittäisin että itsestäkin elämässä oli enemmän kielteisen kautta näkemistä/kokemista. Jotain on elämän aikana tapahtunut kun löytynyt positiivinen.

Tuo joutua tekemään, elämän realismia, jokaisen elämä vaan on sitä. Asenne, jos siihen saa muutoksen, voi jnkn kohdalla olla vuosien terapioiden työn tulos, jnkn kohdalla jotain perittyä.

Että avautuu vapaus valita ja vaaka kallistuu positiivisen puolelle useammin kuin kielteisen.

Tuntuu välillä siltä että ihmisen elämä on aina ns. vielä -tilassa. Että vielä teen jonkin asian. Ja vielä olen tässä. Ja vielä ponnistelen.

Ihmisen elämä ei tavallaan ikinä pysähdy mihinkään tilanteeseen. Että kun vaikka juttelee jonkun kanssa, niin se juttelu tavallaan virtaa. Sinkoilee asiasta toiseen.

Sitten tuntuu siltä että on erikseen ihmisen maailma ja ns. maailma objektiivisesti. Että ihmisen maailmaan kuuluu muut ihmiset ja erilaiset suoritettavat asiat. Kun taas objektiiviseen maailmaan kuuluu luonto, ilmastonmuutos jne. Että ihminen näkee välähdyksiä objektiivisesta maailmasta, mutta hän pääosin elää ihmisten maailmassa elämänsä. Ja niin on hyvä. Ihminen ei tavallaan siedä sitä että eläisi vain objektiivisessa maailmassa sillä ihminen tarvitsee keskustelu kumppaneita. Ja keskustellessa jonkun kanssa hän tavallaan voimistaa itseään. Hänestä tulee vähän kestävämpi. Sillä ei tässä maailmassa loppujen lopuksi muuta tarvitse kuin kestävyyttä.

Ihminen on omalla tavallaan eläin. Toki kehittynyt sellainen, mutta meissä on paljon samaa kuin muissakin eläimissä.

Toisaalta ihmisen elämänpolku on aina henkilökohtainen asia. Että jokainen kokee elämänsä vain itse. Jokainen kärsii itse. Jokainen taistelee demonejaan vastaan itse. Loppujen lopuksi ei ole mitään kollektiivista kärsimystä. Jokainen kärsimys on henkilökohtainen. Ihminen mitataan siinä. Juuri siinä tarvitaan luonnetta. Maailma on kova, mutta voi ihminenkin olla. Siihen täytyy luottaa että ihminen loppujen lopuksi kestää tämän maailman kovuuden, sillä ei meillä paljon muutakaan mahdollisuutta ole. Tällaisia ajatuksia tänään. 🙂

Kollektiivisessa kärsimyksessä meitä yhdistää kai yksin elettävä kipu.

Intohimoa ei mihinkään, ei asiaan ei ihmiseen.

keskustelua kirjoitti:
Kollektiivisessa kärsimyksessä meitä yhdistää kai yksin elettävä kipu.

Intohimoa ei mihinkään, ei asiaan ei ihmiseen.

Jos ihmiskunta kärsii kollektiivisesti niin eikö se yhditävä tekiä ole että kaikki kärsii...jos kaikki kärsii voi ajatella että kärsitään yhdessä.

Buddhalaisttain intohimo johtaa väistämättä jossain vaiheessa kärsimykseen...mutta jos ihmisellä ei ole "intohimoa" esim. Taiteen tekemiseen hän ei saa tehtyä mitään koska tekemisellä ei ole merkitystä...intohimo antaa merkityksen tekemiselle...motiivin joka on liikkeelle paneva voima, luulen?
Jeesus kehotti pistämään talenttinsa käyttöön...jos talentin "kätkee maahan" se otetaan pois.

Buddhalaisuus kyllä siinä jäljillä että elämä on usein kärsimystä. Mutta se ajatus tavallaan vapauttaa. On helpompi kestää elämää, kun tietää että se on suurimmilta osin kärsimystä.

Intohimolla tärkeä rooli elämässä. Esimerkiksi kun seuraa vaikka urheilua intohimoiseti niin siinä vähäksi aikaa pääsi ns. toiseen maailmaan. Pois kärsimyksen maailmasta.

Potentiaali on käytettävä. Jos on synnynnäinen taito pelata shakkia, niin silloin täytyy ruokkia tuota potentiaalia. Ihmisillä on kuitenkin taipumus olla joissain asioissa hyviä ja joissain ei. Kaikessa on mahdoton olla hyvä. Ihmisen täytyy kuitenkin tehdä välillä asioita joita ei niin handlaa, mutta luulisin että pääasia elämässä on kuitenkin keskittyä asioihin joissa on hyvä ja asioihin jotka kiinnostavat.

Peterson on puhunut siitä että ihminen on luontaisesti kiinnostunut tietyistä asioista ja ihminen ei voi tavallaan aina itse päättää mitkä asiat kiinnostavat. Että ihmisellä on syntymästä lähtien taipumus kiinnostua joistain asioista ja jotkin asiat eivät kiinnosta yhtään.

Tuossa ois kai pitänyt tarkemmin, mitä aiemmin viestin, selittää.

Ymmärrän tuon mitä kirjoitit (hKamarazov) yhteisestö kärsimyksestä. Se koskettaa meitä jokaista kutakin omalla tavallaan elämän aikana. Siten yhdistää.

Yksityisen elämän kannalta jokainen selvittää tavallaan tilanteet kärsimyksessään tai kaatuu kärsimykseensä.

Tarkoitin kun merkitys yleensö missä tahansa tilanteessa on kadonnut elämältä, ei ole kiinnostusta, ihmisiin, tekemisiin, ei ole mitään mikä synnyttää tai luo intohimoa.

Merkitystä synnyttää, jos kohdalle osuukin sinusta ihmisenä kiinnostunut, on se sinussa syntynyt toivon kipinä mahdollisuudesta yhteyteen.

Ajatus ed. viestissä oli vaan tuoda tuo, että jokaisen osa on kokea oma kärsimys, omalla tavallaan, omassa itsessään. Että se on jokaisen osa, kohdata kipu niin kuin se omassa elämässä ilmenee. Mutta yhteistä se on kaikille, kärsimys, siten voi sanoa että se yhdistää.

Kristittynä kärsimyksiä kantaa Kristus jakaen tuskaa jos ihminen rohkenee pyytää, päästää lähelleen.

Moi.

Kristus sovitti synnit...mutta mitään kärsimyksen pois ottamisesta hän ei puhunut, muistelisin?
Lähinnä hän lupasi kärsimyksiä niille jotka häntä seuraavat ja kärsivät hänen nimensä vuoksi...voin olla väärässä?
Instituutio on kehittänyt "tulkaa tänne te ... minä annan rauhan" ehtoollisella.

Kollektiivisesti kaikilla on "risti" kannettavanaan...ristin "paino" vaihtelee ihmisillä...ja kuoleman jälkeisessä ristit poistetaan ja ihminen vapautuu "taivaaseen"...toiset jopa täällä elämänsä aikana osaavat antaa ristinsä jeesuksen kannettavaksi...karehdittavaa.
Mutta se perus ajatus että elämän luonne on kärsimys siihen on helppo yhtyä...ja mitä suurempi ego sitä suuremmat mahdollisuudet kärsimykseen. Pienellä egolla pienet pyyteet ja mahdollisuus jopa siedettävään elämään.
Nyt ajattelen näin huomisesta ja egoni koosta en tiedä?

Kierkegaard muistaakseni sanoi että ihminen voi kantaa ilolla taakkaa. Kuulostaa mahdottomalta.

Toisaalta, elämässä voi pärjätä, jos osaa ottaa vastaan kärsimykset. Jos osaa kohdata olemisen painon.

Sitkeimmät selviää.

Siinä kristinusko kyllä oikeassa, että jokaisella ristinsä. Mutta toisaalta, ehkä siinä painotetaan jopa liikaa kärsimystä. Ei tämä elämä nyt jatkuvaa kärsimystä vaikka suurin osa elämästä onkin.

Yksi kysymys: Onko teillä sellaista että halveksutte joitain ihan vieraitakin ihmisiä? Siis minulla on usein kun katson tv:tä, niin mielessä halveksunta. Kun katson vaikka jotain draamasarjaa niin halveksun joitain siinä olevia ihmisiä.

Tai kun olen kaupassa niin halveksun muita ihmsiä mielessä siellä.

Tiedän että negatiiviset ajatukset kuuluu elämään. Ne ovat täysin luonnollisia ihmiselle. Mietin vain että positiiviset ajatukset eivät tule niin helposti mieleen. Vaikka pitäisi nähdä elämä positiivisessa valossa. Tai kyllä minä toisaalta siten näen, että juttelen yleensä kaupankassalla myyjälle positiivisesti. Turha siinä nyt on mitään negatiivista sanoa.

Jutellessa on hyvä pitää positiivinen ilmapiiri päällä. Ihmiset kuitenkin tarvitsevat voimaa jatkaa eteenpäin. Vaikka minun ajatukset halveksuisivat ihmisiä, niin kyllä minä silti positiivisista asioista juttelen ihmisten kanssa live-elämässä. En anna negatiivisten ajatusten häiritä.

Olen ajatellut että Jordan Petersonkin on välillä tavattoman negatiivinen puheissaan, toki myös välillä positiivinen. Mutta minä huomasin joskus kun luin jonkun oikein synkänkirjan että monta päivää oli huono olo henkisesti. Siis kirja vaikutti valtavasti minun elämääni. Se taisi olla sen niminen kirja kuin: Simpanssin kauneus. Oli todella synkkä.

Kun täällä maailmassa nyt sitten ollaan, niin kai tästä elämästä pitäisi tehdä enemmän positiivinen kuin negatiivinen kokemus. Negatiiviset ajatukset joskus imaisevat mukaansa. Mutta on hyvä pitää kuitenkin jonkin näköinen toivon kajastus mielessä. Vaikka siten uskonnon avulla. Ei ole mitään järkeä synkistellä jatkuvasti. Kyllä elämässä voi nauttia välillä tietyistä asioista ja se on hyvä juttu. Ja puhun nyt itsestäni että jossain vaiheessa oli kamalan synkkä kausi. En nähnyt elämässä mitään mieltä. Mutta nyt näyttää vähän valoisammalta.

Ihminen on ihmeellinen olento. Vaikka meillä on omat heikkoutemme, niin kyllä meiltä löytyy myös sisäistä voimaa ja sisäistä valoa. Olen vakuuttunut siitä että ihminen voi elää rikasta elämää ja ihmisellä on voimaa tehdä hienoja asioita jos hän vain niin päättää.

Jotenkin tässä, vaikka mieli halveksuukin välillä ihmisiä, niin loppujen lopuksi suuri osa ihmisistä pystyvät olemaan hyviä. En sano että jokainen ihminen on hyvä, sanon että suurin osa. Kyllähän maailmassa on pahojakin ihmisiä paljon. Sen tiedostan. Mutta ennen kaikkea täytyy keskittyä hyvään. En tieteenkään naivisti usko, että pahoja ihmisiä pystyisi käännyttämään tuosta vain hyviksi. Mutta jotenkin tässä viime aikoina tullut luottoa ihmisen hyvyyteen. Luulen että hyvyys ja hyvät teot ovat tärkeintä tässä maailmassa. Toki on myös pidettävä mielessä se että pahojen ihmisten pauloihin ei pidä jäädä.

Mutta luulen että empatia yms. lopulta vievät voiton. Synkistely ei oikein auta elämässä. Se ei vie eteenpäin. Vaikka toki jos on masennus niin silloin pakostikin synkistelee. Mutta hyvää täytyy etsiä...

HKaramazoville...

Kristus kärsimyksissään kantoi jokaisen kärsimykset. Siihen perustuu mysteeriin kätkeytyvä ja siitä kumpuava ilo.

Lääkkeestäkin on vain vastaanotettuna apu.

Tarve Kristukseen tulee syvältä.

Ihminen janoaa (ihmisen mieli) aina jotakin. Saadakseenko vain, vai antaakseen läheisillekin, vai jakaakseen yhteyttä ikiaikaisista nykyhetkiin?

Eräänä kesänä oli kesätyöntekijä, joka muovasi lauluksi Kristuksen. Sanat siinä... joka elävää vettä on juonut, ei koskaan janoa...

Synkistely meissä on kai se takapakki, mieli suuntaa katseen uppoavalle suolle, kun valittavana oisi pitkospuita päästö eteepäin.

Moi 89.

Halveksunta on jonkinlaista tuomitsemista, luulen. Jos ihminen tuomitsee toisen häntä ärsyttää toisessa jokin ja se sama piirre voi löytyä itsestäkin.

Valehtelisin jos väittäisin että tunnen positiivisesti kaikkia ihmisiä kohtaan...varmaan tuomitsen joitain...kun vain olisin tietoinen miksi tuomitsen/halveksin jotain toista...se auttaisi ymmärtämään miksi, luulen?
"älkää tuomitko ettei teitä tuomita" sanoi se kaveri joka kertoi muitakin viisauksia.

Käyttäjälle.

"Kristus kärsimyksissään kantoi jokaisen kärsimykset. Siihen perustuu mysteeriin kätkeytyvä ja siitä kumpuava ilo."

Olet löytänyt oman tiesi voin olla onnellinen puolestasi...sinun ilosi kumpuaa Jeesuksesta...minun siitä sinun ilostasi...alku syy on taas Kristus mutta tie on toinen...jokaisella on oma tie, oma risti, oma suhde Jeesukseen, Buddhaan, Taoon, Zeniin, Pettersoniin, filosofiaan, Camusiin.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: Lisäys