Onpa omituinen uudistus tuo Nimetön. Kohta täällä on sitten useita Nimettömiä ja ei kyllä ole mitään järkeä pitää esim. arkistoa, jos siellä kaikki kirjoittajat ovat Nimettömiä.

Koitan jos huomenna jaksan kirjoittaa. Nyt nousee savu päästä.

Vastasin sulle suht pitkästi ja sit erroorii kun lähetin. Kaatu koko sivusto.

Mut huomenna paremmalla jaksuilla ja mielellä ehkä. Jollei tääkin lennä bittiavaruuteen...

Uudella yrityksellä....

Härkäpavut menee kai mökille kasvamaan. Mä esikasvatan vaan. Huomenna siskon pitäisi tuoda lisää kylvättävää.

Kiva et sait miehen kans sovittuu.

Tiedän tunteen millaista kipua tuo kun piikki menee kämmenselkään. Olen sen verran ollu tipalla ja lääkkeillä.  Multa ei saa kun toisesta kädestä verta ja se on arpeutunu. Tekee ain kipeetä.

Anteeksi näin lyhyt vastaus. Pelkään et tääki lentää taivaan tuuliin.

Hei, Maanvaiva! Olen kanssasi täysin samaa mieltä tuosta kirjoittajien nimettömyydestä. Ainahan sitä on vissiin kirjautuneena kirjoitettava, mutta sitten voi kai taas poistaa nimimerkkinsä, kunnes toistaa saman uudelleen? Onkohan näin?

Saloka, niinpä. Se sattuu hemmetisti, kun joudutaan ottamaan verikoe inhottavasta, kipua aiheutavasta paikasta. Olen jopa miettinyt sitä, mistä sitten verta otetaan riittävä määrä, kun kämmenselkien suonet kovettuu...? Nytkin meinasi veren tulo loppua kesken.

Nousin aamulla yhdeksältä ja nyt kello on puoli seitsemän. Mua väsyttää. 🙁  Kai yritän selvitä vielä pari tuntia valveilla. Päikkärit kyllä houkuttaa!

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 5 vuotta, 7 kuukautta sitten. Syy: -

Olen tehnyt vähän käsitöitä. Mietin ruoan laittamista. Teksi mieli paistaa pinaattilettuja. Olen jotenkin uupunut ja turhautunut. En saa taaskaan tehtyä mitään. Odotin veljeä tänään avuksi kodin laittamiseen, mutten saa häneen yhteyttä. Harmittaa sekin!

Teen tässä aina välillä käsitöitä, ja sitten palaan koneelle ja odottamaan miestä käymään.

Koen ihmiset marioneteiksi. Kaikki liikkuvat ja nykivät omien sisäisten tarpeidensa mukaan. Ennen näin kaikki muut marionetteina. Ja minä olin itse kivi. Kuollut ja kylmä. Nyt olen itsekin marionetti. Kiepun omien tarpeideni ja impulsieni langoissa. Nyt haluaisin luovuttaa. Katkaista narut. Rojahtaa maahan kasaksi. Olla liikkumatta enää minnekään.

Sorry, jos aiheutin sotkua vaihtamalla nimimerkkiäni. Nykyään pikemiten.

Mä haluisin just nyt huutaa niin kovaa et ääni lähtee, mut ei viitti kerrostalossa.

Haluaisin heittää ja rikkoa kaikki tavarat.

Silti haluan olla sikiöasennossa, hiljaisessa asunnossa.

Eipä mitiä, Pikemiten! Ihmetytti vain, mutta nytpä tiedämme senkin, miten voi muuttua näkymättömäksi...

Mies lähti kotiinsa, ja minä olen yksin kotona ja yksinäinen. Ei ole ketään, kelle puhua.

Hei, Saloka! Sinun on tosi vaikea olla.

Mulla suupielet painuu alaspäin. En jaksa hymyillä, eikä tarvitsekaan, kun olen kotona yksin. Mulla on ikävä miestä ja tyttöä. Miehen tapaan huomenna, tytön loppukuusta, mutta ei tuo tieto helpota oloa lainkaan.

En ole nyt niin itsetuhoinen, että yrittäisin itsemurhaa. Mutta en voi hyvin. Mieli tekisi... Keinoja on niin paljon. Alkoholia ei ole, mutta muuten... Alan kirjoittaa liian konkreettisia ajatuksia. Ei hyvä.

Lueskelin Mielenterveysseuran ja ylen tekstejä kuolemasta ja itsemurhasta. Itkin. Olen niin surullinen ja väsynyt. Ja ehkä lähellä kuolemaakin.

Halusin tulla sanoo hyvää yötä / huomenta.

Nyt pääsen nukkumaan...

Hei JP, onko sulla sellainen olo että kun olet läheisten seurassa, pitäisi hymyillä, vai onko niin että ihmisten kanssa ollessa hymyileminen on helpompaa?

Mä juttelin eilen pitkään yhden masennuksesta toipuvan ystävän kanssa. Muuten oli hyvä ja rento jutustella, mutta kun hän kysyi mun oireista, menin hetkeksi lukkoon: en ollut varma haluanko mainita itsetuhoisuutta vai en - halusin säästää hänet siltä, mutta jälkikäteen mietin vähän, olisiko hänelle ollut helpottavaa kuulla jonkun muun puhuvan asiasta, mikäli hänelläkin on samanlaista. Lopulta päädyin puhumaan muista oireista ja vain jättämään listasta pois sen tietynlaisen deathwishin, jonka pulpahtaessa esiin tiedän että on aika ottaa lääkkeet.

Olen huolissani susta, saatko riittävästi tukea oloosi siellä uudella paikkakunnalla?

saloka kirjoitti:
Halusin tulla sanoo hyvää yötä / huomenta.

Nyt pääsen nukkumaan…

Hyvää huomenta, Saloka! Täällä päivä valkeni sateisena. En tiedä, astunko tänään ovesta lainkaan ulos. Tuntuu, että haluan olla vain kotona. Huomenna on menoja. Apteekissakin pitäisi joku lähipäivä käydä. En haluaisi tehdä mitään.

soroppi kirjoitti:
Hei JP, onko sulla sellainen olo että kun olet läheisten seurassa, pitäisi hymyillä, vai onko niin että ihmisten kanssa ollessa hymyileminen on helpompaa?

Mä juttelin eilen pitkään yhden masennuksesta toipuvan ystävän kanssa. Muuten oli hyvä ja rento jutustella, mutta kun hän kysyi mun oireista, menin hetkeksi lukkoon: en ollut varma haluanko mainita itsetuhoisuutta vai en – halusin säästää hänet siltä, mutta jälkikäteen mietin vähän, olisiko hänelle ollut helpottavaa kuulla jonkun muun puhuvan asiasta, mikäli hänelläkin on samanlaista. Lopulta päädyin puhumaan muista oireista ja vain jättämään listasta pois sen tietynlaisen deathwishin, jonka pulpahtaessa esiin tiedän että on aika ottaa lääkkeet.

Olen huolissani susta, saatko riittävästi tukea oloosi siellä uudella paikkakunnalla?

Hei, Soroppi! Mun on varmaan helpompi olla muiden seurassa kuin olla yksin. Ainakin silloin, kun ei ole liian paha olla. Ja silloin kai hymyilyttääkin enemmän. Ihan yrittämättä.

Siitä päätellen, miten paljon joudun soittamaan tällä hetkellä Kriisipuhelimeen, en saa täällä hoitoa riittävästi. Vaikka mä sain ylimääräisen keskusteluajan tälle viikolle, ei se ole tarpeeksi. Nyt tuntuu, että tarvitsisin tukea runsaasti... On vielä monta päivää ennen kuin pääsen keskustelemaan. Ja mitä silloin kerron?

Onko sulla kuinka paljon itsemurha-ajatuksia. Ajatteletko kuolemaa vapautuksena vai miten?

Ehkä sä voit kertoa ainakin siitä että soitat kriisipuhelimeen säännöllisesti. Onko sun vaikea keksiä puhuttavaa silloin kun keskusteluun on varattu aika?

Mun itsetuhoisuus ei näy itsemurhan ajattelemisena; ne on enemmän semmoisia välähdyksiä joissa ajattelen että olisi oikeudenmukaista jos mulle tapahtuisi jotakin (miellän sen jonkinasteisena deathwishinä, vaikka en haluakaan kuolla); tai mielikuvia itseni vahingoittamisesta, ilman että siihen liittyy impulssia todella toimia niin. Sinänsä ne tuntuvat kovin lieviltä oireilta verrattuna siihen, mitä monella näillä foorumeilla pyörivillä on, mutta yritän suhtautua niihin vakavasti (terapeuttini on kannustanut minua siihen niin pitkään, että olen tainnut omaksua hänen ajattelumallinsa asiasta) vaikka en ajatusten tullessa välttämättä koekaan voivani mitenkään erityisen huonosti.

Niin, ja vielä piti sanoa että onpa kiva kuulla että ihmisten seurassa oleminen hymyilyttää! En tiedä yhtään minkänäköinen ihminen olet, mutta luulisin että musta olisi kivaa nähdä sun hymyilevän 🙂

Soroppi, sä olet ihana! 🙂 Kiitos!

Ehkä mä voisin tosiaan kertoa tuosta kriisipuhelimeen soittamisista. Mulla on huomenna aika hoitajalle ravinto-asioissa. En sitten tiedä voiko keskustelu edetä mun psyykkiseen vointiin... Ainakin mulla olisi tarve puhua.