Syyllisyys, häpeä ja itseinho
Olen 29-vuotias, rajatilahäiriötä ilmeisesti teini-ikäisestä asti sairastanut nainen, kuntoutustuella seitsemättä vuotta, lääkityksiä Seroquel 950mg, Topimax 150mg, Abilify 15mg, Rivatril 4mg ja Tenox 40mg. Terapiassa olen ollut 16-vuotiaasta, sairaalajaksoja yli 20, lääkekokeiluja kymmeniä, vääriä diagnooseja lukuisia, rajatilan lisäksi vaikea-asteinen masennus. Iholla lähemmäs 1000 vielä näkyvää arpea, viiltelyn aloitin 14-vuotiaana. Lisäksi takana 10 vuoden alkoholismi, nykyisin kohtuukäyttöä.
Minkä ympärille koen ongelmani pääasiassa kiertyvän, on syyllisyys, johon liittyy kiinteästi häpeä ja itseinho. Tunnen syyllisyyttä kaikesta mitä olen koskaan tehnyt, kaikesta mitä saattaisin tehdä, kaikesta mitä en voisi koskaan kuvitella tekeväni, kaikesta mitä toiset tekevät ja ovat tehneet, kaikesta kuviteltavissa olevasta mitä tässä maailmassa ei ole vielä koskaan tehty. Muistan joka ikisen väärinpainotetun sanan jonka olen koskaan lausunut ja häpeän sitä yhä. Kokiessani häpeää erityisen voimakkaana (päivittäin) saan tic-tyyppisiä oireita, tahdotonta ääneen kiroilua tms. Terapiassa en pysty tästä tunnekolminaisuudesta puhumaan, olen usein sanonut että minut olisi laitettava lepositeisiin sitä varten, muuten saan kohtauksen ja vahingoitan itseäni.
Mistä muistan syyllisyydentunteiden alkaneen, on kun olin 2v.8kk ikäinen ja minut pakotettiin luopumaan tutista, siis nimenomaan ITSE menemään sylkemään tutti roskikseen. Sitten kun itkin syyllisyyttäni siitä mitä olin tutille tehnyt ja halusin mennä pelastamaan sen takaisin, minulle sanottiin että on liian myöhäistä, että roskisauto on sen jo vienyt. Koen yhä edelleen tuostakin syyllisyyttä vaikka selkeästi ymmärrän ettei tutilla ole tunteita, silti tuntuu että se auttoi minua ja minä hylkäsin sen roskikseen. Tätäkin tuntuu ahdistavalta kirjoittaa. Ja joka päivä tulee lisää ja lisää syitä tuntea syyllisyyttä ja ne kasautuvat kaiken sen vanhan päälle ja kaikki energiani menee tämän valtavan massan aktiiviseen kieltämiseen, että kestäisin ahdistustani edes jotenkin. Jatkuvasti mieleen tulee pahoja asioita ja ne täytyy peittää jollakin, kaikkein pahimmat viiltelyllä ja juomisella. Otan myös usein isohkojakin yliannoksia minulle määrättyjä lääkkeitä, jotta saisin rauhan ajatuksiltani.
Ja koska syyllisyyden, häpeän ja itseinhon aiheita tulee jatkuvasti lisää, pahenee oloni koko ajan ja vähitellen alkaa tuntua etten pysty kestämään tätä kauheaa ahdistusta enää mitenkään.
Onko kukaan muu näin lukossa syyllisyytensä kanssa?
Heippa
On kieltämättä monia ongelmia luonnollisesti kannattaa käydä ammattiauttajan luona.
Mutta älä itseäsi syyllistä, äläkä häpeä kuin myös itseinhoa kaikki me ollaan omia persoonia ja sellaisena kannataa itsensä hyväksyä mutta aina itseään voi kehittää??
Olisin sinun puolestasi onnellinen jos pystyisit alkoholin jättämään pois elämästäsi uskoisin että siinä elämän laatu paranisi hurjasti. Kun tulee syyllisyyden, häpeän, itseinho olo niin älä jää yksin neljän seinän sisälle mene vaikka kirjastoon ( siellä on vaikka mitä ) kavereiden tai ystävien luo joille voi kertoa murheita ja ongelmia tai soittaa maaseuduntuki henkilöille.
Mutta älä jää yksin asioita murehtimaan kun jollekin asioita kertoo niin varmaan helpottaa. ja vaikka tälle palstalle kirjottaa niin helpottaa.
Kivat talvi terveiset sulle.
Olen 29-vuotias skitsofreenikko ja välillä tulee ahdistuskohtauksia johon minulle määrätty Diapam 10mg. Ahdistuskohtauksiin pahimmillaan liittyy sietämätöntä oloa jolloin pitää ottaa rauhoittava ja mennä peiton alle. Siihen liittyy vahvasti häpeää ja ajatuksia että kuka tahansa tuttu voisi tulla sanomaan minulle esimerkiksi että "Oot vitun paska jätkä kun teit 2003 minulle näin".
Omat pikkuvirheet kasvavat päässä suunnattomiksi ja ahdistuskohtauksessa koko menneisyys näyttäytyy isona virheenä. On vain häpeä ja itseinho. Ulkona liikkuminen on silloin tuskaa ja jos oon kotona niin en lähde ulos. Onneksi diatsepaamia riittää se 10mg katkaisemaan paniikin.
Kiitos volvomies vastauksesta.
Nimenomaan silloin kun noita tunteita koen, en kestä olla julkisella paikalla.
Kavereita tai ystäviä ei ole.
Kriisipuhelimista ym. minulla on vain huonoja kokemuksia.
Mutta alkoholin olen vähentänyt yli 100 annoksesta viikossa alle 10 annokseen viikossa 🙂
Ja nyt kirjoitan taas tänne, kun tuntuu että johonkin on pakko tarrautua, etten irtaudu maasta ja leijaile avaruuteen. (Minä en koskaan unissani pelännyt putoamista - pelkäsin että painovoima heikkenee enkä pääse enää takaisin maahan😑❓)
Kaivoin tämän "ketjun" esiin, kun en halunnut uuttakaan aloittaa. Liittyväthän nämä asiat kiinteästi toisiinsa, sillä nyt yritän kirjoittaa ahdistuksesta, joka minua on vaivannut jo useamman päivän. Ei, tuo on väärin sanottu. Ahdistus minua on vaivannut koko ikäni. Viime päivät vain ovat olleet erityisen pahoja.
Tuntuu, että kaikki vaativat minulta syytä ahdistukseeni, eikä minulla ole sellaista. Kaikki vain kyselevät "no mikä sinua nyt niin ahdistaa" ja jos minä vastaan "ei mikään", ei minua voi kai heidän mielestään ahdistaakaan. Vaan kun se menee ja tulee. Välillä olo on aivan helvetillinen, ja nyt se on ollut sitä pidempään.
Ahdistuksessa on se vika, että se lamaa toimintakyvyn täysin, ja aiheuttaa sekä pelkotiloja että fyysisiä oireita kuten kipuja, palelua ja uupumusta. Tänään minun pitäisi kyetä menemään veljen kanssa isoon markettiin ruokaostoksille (olen lykännyt ja lykännyt sitä) ja illalla olisi joku rock-keikka minne pitäisi mennä. Nuo asiat tuntuvat täysin mahdottomilta toteuttaa.
Ja kun ahdistukselle ei ole mitään lievityskeinoa! (paitsi nukkuminen) Lääkkeet ovat lakanneet tehoamasta kauan sitten, alkoholista luovuin, eikä viiltäminen tuo enää rauhaa. Tänään olotila on jo niin paha, että alkaa mennä tuskaisuuden puolelle. Tekee mieli hakata ranteet kaapinkulmiin, mitä tahansa fyysistä kipua peittämään tämä.
Itken. Minä en pääse enää minnekään pois tästä, ja tämä vaan pahenee. 😯🗯️ Alan todellakin olla sen sietokyvyn rajoilla, eikä tilanteeseen ole mitään ratkaisua. Terapeutin nään 2 viikon kuluttua, lääkärin kuun lopussa (mikä taitaa olla sama asia). Siihen asti, olen yksin. Lääkkeetkin loppuvat, koska olen ottanut yliannoksia nukkuakseni. Miksei tässä kaupungissa voi päästä sairaalaan? Haluan pois. Mihin tahansa paikkaan, jonka nimi on POIS.
Olen 48-vuotias, sairastan kaksisuuntaisen kakkostyyppiä ja epävakaata persoonallisuutta. Minulla on koko aikuisikäni ollut aloittajan kaltaista syyllisyyttä ja häpeää. Tosin lievempänä. Viime vuosina häpeäkohtauksia on tullut vain satunnaisesti. Ennen kuin sain lääkityksen sairauksiini, oli häpeäkohtaukset päivittäisiä. Häpeämuisto tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja pisti kuin puukko ja tahaton kirosana pääsi ääneen suusta. Ja yhtä varoittamatta kuin tuli, kohtaus myös häipyi. Osa häpeämuistoista on aiheellisia, mutta ne aiheettomat ovat kivuliaampia kuin aiheettomat. Pyrin suhtautumaan kohtauksiin ajattelemalla "No, siinä se tuli ja siinä se meni". En usko, että niistä pääsee koskaan eroon. En myöskään tiedä, mistä ne johtuvat. niiden kanssa on vaan elettävä.
Heippa oryx
Niin onhan sulla noita ongelmia ihan liikaakin ja sellaisia että vaatii ehdottomasti lääkärin hoitoa, mutta mitkä asiat sulle tuottaa onnellisuutta / iloa ???
Se kanssa olisi todella tärkeätä että voisit alkoholin jätettyä pois sillä se ei ole noiden lääkkeiden / mielentilojen kannalta hyvää vaan alkoholi tekee haittaa.
Kyllä sinun kannataa soittaa kriisipuhelimeen auttavaanpuhelimeen jne sillä vaikka olet saanut huonoja palvelua sillä meitä on monenlaisia tukihenkilöitä ja toisten kanssa vaan kemiat eivät kohtaa niin saisit sieltäkin keskustelu apua ja helpoittas elämää???
Kyllähän sinun täytyy päästä aikasemmin lääkäriin jos olo tuntuu ahdistavalta ja varsinkin jos sulla ei ole lääkkeitä ja olisi hyvä jos sulla olisi esim joku tukihenkilö mukana!!!??
Toivon että et viiltele itseäsi etkä esim hakkaa ranteitasi mutta jos menee niin tiukalle niin menet heti vaan lääkäriin ja soitat vaikka 112 niin saat avun.
Niin minä en kanssa ymmärrä niitä jonoja kun ihminen tarvitsee apua niin laitetaan vaan jonoon vaikka ois kuinka suuri hätä ja tuska???
Mutta onhan sulla veljesi joka voisi tukea!!!??? ja onko muita ihmisiä jotka voisi sinua tukea ???
Kauheesti voimia sulle jaksamiseen ja kirjoita tänne miten olet jaksanut.
Hei, Oryx!
Tuntuu pahalta, että sinusta tuntuu pahalta. Minullakin on häpeä tunteita, mutta ei ihan tuon kaltaisia mitä kuvasit. Hienoa, että olet saanut vähennettyä alkoholinkulutusta. Se ei todellakaan käy yksiin lääkityksen kanssa! Ahdistuksen kanssa minäkin kamppailen.
Voimia paljon!