Moi Onneton3.

Itse olen huomannut, ettei paremman ajan odottaminen auta. Se saattaa jopa pahentaa ja vaikeuttaa tilannetta. Elämä on tässä ja nyt, ei menneessä eikä tulevassa. Tarkoitan sitä, että haluamiaan asioita pitää tehdä nyt. En silti kannusta hätiköimiseen ja harkitsemattomiin tekoihin ja levätäkin toki täytyy.

Minullakin on ollut ja on edelleenkin pelko syrjäytymisestä. Mieliala menee välillä tosi matalalle, mutta olen onnellinen siitä etten enää jää niin paljon odottelemaan jotain parempaa hetkeä. Ei sellainen odottamalla tule. Harrastan nyt juuri niitä harrastuksia, joita haluankin vaikka välillä pelottaa ja ahdistaa. Opiskelen juuri sitä alaa jota olen aina halunnutkin, vaikka en koe olevani täysissä opiskeluvoimissa. Omalle epävarmuusalueelle kannattaa välillä mennä ja antaa itselle siedätyshoitoa. Se on todella parantavaa.

🌻🙂🌻

Hei sinulle Onneton!

Samanlaisia kokemuksia mulla on elämän kaltoin kohtelusta, mutta ei siihen mikään muu oikeasti auta, kuin että hommaa itselleen apua, ja niin kirjoitit meneväsi jonkun kanssa puhumaan, hyvä hyvä, ole ylpeä itsestäsi,että tiedostat tilanteesi vakavuuden, ja muistathan puhua siellä kaikki mikä mieltäsi nyt painaakin, koska muuten sua ei osata auttaa oikealla tavalla. Mä olen myös ihan vastaavanlaisessa tilanteessa, mulla vain on työ, mutta sairaslomalla parasta aikaa. Mut haukkui esimieheni täysin lyttyyn, mikään ei ollutkaan äkkiä hyvin. Lyhistyin täysin, sain sairaslomaa ja nyt tuntuu, että olen erakoitumassa, kotona kun on, asioita vasta pyöritteleekin mielessään. Mulla on lähete menossa mielenterveysyksikköön, josta odotan kutsua saapuvaksi. Kauan ollut alakuloinen ja itkuinen olo, ei mikään oikein tunnu ilahduttavan, mutta kai asioilla tapana kääntyä parhain päin.

Sinunkin pitää päästä ajatuksesta, ettet sen takia voi työtä hakea, ettei susta olisi mihinkään. Näytä että susta on! Jokaisella ihmisellä täällä joku tehtävä, jota osaa tehdä. Ei pidä luovuttaa, vaikka miten toivottomalta tuntuukin. Maailmassa on aina joku ihminen olemassa, joka työntää pepusta eteenpäin, jos ei kukaan ihminen siviilissä, sitten joku ammattiauttaja. Olen mä törmännyt kyllä siihenkin,etten ole apua oikealla tavalla saanut ammattiauttajienkaan taholta, mutta eteenpäin sinniteltävä vaikka hampaat irvessä...

Ja mitä mun miesjuttuihin tulee, mäkin olen aina itkenyt väärien tyyppien perään, sellainen vain ei yksinkertaisesti kannata. Ja oman elämänsä päättäminen käynyt myös mielessä, mutta en halua olla niin itsekäs, että jättäisin omat vanhemmat suremaan mua, sitä en halua niille aiheuttaa, vaikka muuten tuntuisikin niin pahalta. Ja mä taitaisin olla liian heikko tekemään itselleni mitään...

Toivotan sulle tsemppiä ja voimia, hengessä olen mukana,että elämäsi kääntyisi hyväksi 😍

koulukiusaustausta. Nyt opiskelemassa toista kertaa ammattiin, opiskeluun liittyy lavastettuja tilanteita joista pitää suoriutua mahd. Oikein. Näissä kohdehenkilöinä ja seuraajina on tuttu opiskeluporukka. Menen tilanteissa täysin lukkoon. Ihan totaalijumiin, hysteerisesti kikatan ja tärisen ja sitten purskahdan itkuun. Menneisyyden haamut yhä takana. Pelkään että nolaan itseni ja joudun naurun alaiseksi... Haen monilta tahoilta hyväksyntää itselleni ja olemassaololleni. Jaksamisia.

hei. älä ole huolissasi.
Minäkin olen peljännyt, että syrjäydyn. Olin 10 vuotta työtön, sitten rupesin rakentamaan työharjoittelulla ja opiskelemalla omaa elämää ja arkea. Pelko ettei pärjää työssä tulee just siitä, kun ei ole mihin oman osaamisen ja energian pistää ja rupeaa ajattelee kaikenlaista.

Työkkärin työharjoittelu-putken myötä ja parin pienen keikkatyön myötä tuloni ovat n. 750 e / kk. Eli ei ihan minimi, ollut monta vuotta jo maksimi 1000 euroa/kk. Olen tarttunut kaikenlaisiin pieniin tilanteisiin ja tehnyt vapaaehtoistyötäkin. Vapaaehtoistyössä voi olla että saa korvauksen esim. matkakustannuksista. Sitten jotain pieniä iloisia yllätyksiä kuten retkiä, pikkujouluja tms.Olen ollut mukana myös yhdistyksessä, jossa sai kuunnella 2-3 musa-konserttia, kun ensin teki vapaaehtoistyötä.

Olin koulussakin töissä 4 kk. Huomasin, että pärjään työelämässä siellä ,koska olen pitänyt aivoni kiireisenä ja opiskellut työelämää varten. Olen jopa niin paljon opiskellut, että yksi tehtävä ja voin hakea yliopistoon suoraan . ja jatkaa vaikka työkkärin omaehtoisen opiskelun tuella opintoja. aloitin opinnot 7 vuotta sitten, kun työkkäri ei vielä taloudellisesti tukenut omaehtoisia opintoja. Ei ole ihan pee-puhetta se, että opiskelu kannattaa. Voin vahvistaa.

Nyt olen ollut työnhakukurssilla 4 kk ja haen jo seuraavalle eräälle tietylle kurssille. En halua olla ´rauhassa´, vaan hakeudun ihmisten pariin. ensin vaikka vähän aikaa 2 tuntia kerrallaan, puoli päivää jne. , jotta sietokyky kasvaa, että kun saa työtä tai kivaa työharjoittelua, ei heti koe, että väsyttää olla ihmisten ilmoille. Minä matkustin bussillakin ihan siitä ilosta, että sietokyky kasvaa. Olen vasta vuoden voinut ostaa bussikortin, ja joka päivä päättää lähdenkö isompaan kaupunkiin vai en. Siksi osaan sitä arvostaa, koska olin työttömänä ihankuin vankilassa. Se kutisti entistä interrailaajaa, ja nykyään otan kaiken hyödyn irti tavallisista asioista. Siten toivun.
voimia