Viuh.
Mä oon aika kauan ollu tän syömishäiriöni kanssa liikenteessä. Pari kuukautta sitten kun masennuin siitä ja muusta tosi pahasti olin rohkea ja rotan söin, ja menin lääkäriin. Se oli kyllä todella mukava nainen, juteltiin, hän antoi suoran numeronsa ja määräsi cipralexejä plus antoi unensaamislääkkeitä. Se helpotti tosi kovasti sillon ku tuntu että se oikeesti usko ja ymmärsi ja otti asian vakavasti.. Koska monet ihmiset on edelleen sitä mieltä et syömishäiriö ja masennus ei oo mitään oikeita vaivoja vaan ihmisen ”heikkoluonteisuutta” tai jotain..
Mä oon nyt hirveesti piristyny niiden lääkkeiden avulla. Jaksan tavata ihmisiä, jaksan käydä suihkussa, pitää huolta kodista jne.. Mutta. Se syöminen. Voi luoja että se on joskus vaikeeta. En ees muista koska oon viimeks ostanu oikeeta ruokaa kaupasta. (ja siihen ei lasketa kertoja ku oon hakenu mässyjä joita oksentaa tietoisesti) ..tänään ostin makkaraa, olin hirveen ylpeä itestäni. Hyvä, sä ostit lihaa, hyvähyvä. Ja sit tein pyttipannia. Säin sitä pöydän ääressä, pureskelin ja syljin pois. Jepjep. Ei mitn järkeä. Ja edelleen vähintään kerran vkossa tulee mässäilyt.. Ja oikee ruoka. Mitä sen on? mä vedän salaattia ja saan siitä morkkiksen..mietin kuinka monta omenaa saan syödä päivässä..
Voi apua, kun olis joku kenelle jutella..
Hei!
itselläni on ollut masennukseen liittyvää ahmimista ja välillä ruokahalunpuutetta tai sitä, että jätän tarkoituksella syömättä. Apua on tuonut syömishäiriöisille tarkoitettu keskusteluryhmä ja terapia masennukseen. Syömishäiriöliitto SyLin kotisivuilta löytyy tietoja eri paikkakuntien vertaistukiryhmistä ja siellä on myös mahdollisuus saada vertaistukea sähköpostikeskusteluina.
Syömishäiriöstä ja ahdistuksesta toipuminen on rankkaa ja siksi ei kannata jäädä yksin. Voimia sinulle!
Moi!
Olen vasta "herännyt" ymmärtämään, että mulla kenties on syömishäiriö. En ihan sitä vielä pidä sairautena mulla. Kerran viikossa kuukauden ajan olen ahminut suuria määriä herkkuja. Syön salaa muilta, en kehtaa syödä "julkisesti". Mutta ärsyttävää todella on, että elämä pyörii vain laihduttamisessa ja ruan ympärillä. Tunnen syyllisyyttä.
Olen menossa ravintoterapeutille jossain vaiheessa. Pelottaa mennä. Miten teidät muut on otettu vastaan ammattiauttajien taholta? Pelkään et mua vähätellään ja toisaalta pelkään, että otetaan "liian vakavasti".
Oletteko kukaan selvinnyt ahmimisesta yksin, ilman apua?
Moi!
Kiitos meebu lohduttavista sanoista. Täytyy itsekin tutustua tuohon syömishäiriöliiton toimintaan.
Nettityttö. Jos susta tuntuu, että sulla on liikaa ongelmia syömisen kanssa niin kyllä se silloin on jo ongelma, joka pitää ottaa vakavasti. Eikä ihmisen elämä saisi pyöriä pelkästään ruoan ympärillä.. Sitäpaitsi todellakin parempi aiemmin kuin myöhemmin! Jos tartut heti rohkeasti asiaan ja menet puhumaan ammattilaisille mahdollisuutesi selvitä ovat paljon paremmat. Ei kannata jäädä yksin murehtimaan niinkuin itse olen tehnyt. Asiat todennäköisesti silloin vain menevät paljon pahemmiksi..
Mene ehdottomasti ravintoterapeutille, sehän voisi olla tosi hyvä juttu. Mun viimeisin lääkäri oli tosi hyvä. Se otti asian vakavasti ja kuunteli ja jutteli rauhassa mun kanssa ja siitä tuli tosi hyvä fiilis. Mullakin oli semmonen olo et eihän tää nyt silleen mikään oikee juttu oo, et pitäis vaan ottaa niskasta kiinni tai jotain.. Mutta se oli tosi hyvä lääkäri! 🙂 Kohta loppuu lääkkeet ja pitäis mennä uudestaan kertomaan kuulumisia ja saada uusi resepti. Lääkäri vielä sanoi että nyt lupaat, että kun tämä annos loppuu niin TULET takaisin. 🙂 Siitä tuli ihan hyvä fiilis.
Ekalla kerralla kun yritin hakea apua se ei mennyt ihan yhtä hyvin.. Joku keski-ikäinen mieslääkäri vaan naputteli tietokonettaan ja tuntu tosi epäuskoselta. Sano vaan et ota tästä nyt hetkeks tällasia pillereitä ja mee sitten vaikka johkiin psykologille. Ja siinä se. Jäi paha maku suuhun enkä tietenkään enää menny mihinkään.
Kannattaa siis etsiä sellainen lääkäri joka ymmärtää. Ja ainaki mulla sitten tämä nykyinen lääkärini on nainen, ja jotenki musta tuntuu että siksikin hänen on tavallaan helpompi uskoa ja ymmärtää..ja noh, isompi kaupunki tämä kuin edellinen paikka jossa olin niin ehkä nähnyt enemmän tällaisia ongelmia..
Voimia teille kaikille! Mulla on taas suht hyvä päivä, en oo ahminu ja oon nätisti pysyny 1000kalorissa. Haha, jei. Pelottaa kyllä ku vknloppuna menen vanhempieni luokse kylään..siellä on aina pullaa..
Kiitos Anthema kannustuksesta! Olen tänään jutellut kuntoutuskodissa hoitajan kanssa syömiskäyttäytymisestäni. Sain pajon palautetta, mutta päälimmäiseksi jäi mieleen, että mun on muutettava syömishäiriöistä käyttäytymistä. Luultavasti tarvitsen tukea ja olenkin menossa 14.5 sinne ravintoterapeutille.
Toivon kovasti, että mua kuunnellaan. Terapeutti on nainen, mikä on kiva. Olen käynnyt toisella paikkakunnalla rav.terapeutilla, kun olin vaivaiset 40 kg lihavempi. Siellä sain hyvää palvelua. Silloin en ollut sairas tällä saraa, psyykisesti kuitenkin. Mä luultavasti menen sinne yksin, mikä jännittää aika lailla.
Asun kuntoutuskodissa ja olemme hoitajani kanssa tehneet päätöksiä, mitkä voivat auttaa mua enemmän. Olen tyytyväinen, että täällä halutaan auttaa.
En nyt tiedä mitä toivon... Psyykkisesti kova pala, jos mulla on syömishäiriö, mutta sittenpähän sille voisi tehdä jotain.
ELämä murjoo...