Synkät ajatukset: tulevaisuudesta ja muusta.

Synkät ajatukset: tulevaisuudesta ja muusta.

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 29.02.2024 klo 16:10 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 29.02.2024 klo 16:10

Aivoni ovat päivästä toiseen synkkyyden tilassa. Katson uutisia, niin ei ihme. Mutta myös toiset ihmiset vievät synkkään tilaan. Siis lähipiiri. Kuinka huonoa kohtelua välillä saakaan. En tiedä onko se jokin yleismaailmallinen juttu nykyään, että ihmiset kohtelevat toisiaan huonosti? Muutamia ihmisiä on lähipiirissä jotka tsemppaavat ja kohtelevat hyvin. Mutta sitten on myös lähipiirissä ihmisiä, jotka jatkuvasti yrittävät nostaa itseään jalustalle sillä tavalla että ovat ilkeitä ja ylimielisiä toisia ihmisiä kohtaan. Tulee mieleen aivan Nietzschen käsite Vallantahto. Mutta mitä hyötyä ihmisille on siitä, että he polkevat toisia ja haukkuvat yms.? Olen kohdannut elämäni aikana näitä ”haukkujia” vuodesta toiseen. Varsinkin koulu-maailmassa. Se oli ihan hirveetä silloin joskus Ylä-asteella. Kukaan ei osannut käyttäytyä. Siis se on kumma kun jotkut ihmiset eivät ajattele mitä sanovat. Vaan sieltä tulee ties mitä… He eivät vissiin sitten osaa ajatella. He vain sanovat kaiken mitä sylki tuo suuhun… Mutta noista synkistä ajatuksista vielä: Alan olemaan kyllästynyt jatkuvaan synkkyyteen. Mutta mitä sille voi? Ei mitään. Joko kestät synkkyyden tai sitten elämäsi loppuu. Näin raakaa se on välillä. Koska maailma ei tunnu tarjoavan oikein mitään muuta kuin jatkuvaa synkkyyttä. Koko ajan ajattelee, että minkä takia kaikki menee aina huonompaan suuntaan? No se tuntuu olevan elämän luonne. Koko ajan mennään kohti vanhuutta ja vaivoja… Mutta todellakin asia tuntuu nyt olevan niin, että on kestettävä kaikki kura. Toinen vaihtoehto on itsemurha. Mutta se on löysäilyä. Liian helppo ratkaisu im olisi… No ei tässä auta muuta kuin kestää… En vain käsitä niitä ihmisiä jotka solvaavat toisia… En ole koskaan sitä käsittänyt… En silloin Ylä-asteella enkä nyt…

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 18.03.2024 klo 21:35

Olen lukenut Vihan hedelmät varmaan kahteen kertaan. Edenistä itään on menossa nyt. Hyvien ihmisten juhla oli jopa hauska Seinbackin kirjaksi.

Epävarmuuden sietäminen; Allan w. Watts oli hyvin filosofinen kirja. Toi on hyvä antaa im. ajatusten tulla ja mennä. Se on tavallaan antautumista/periksiantamista/myötäämistä ikäville ajatuksille.
Kesää odotellessa.

ps. Tänää oli ihan hilkulla etten soittanut poliisia naapurille.

 

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 19.03.2024 klo 10:10

HerKaramazov kirjoitti:
Olen lukenut Vihan hedelmät varmaan kahteen kertaan. Edenistä itään on menossa nyt. Hyvien ihmisten juhla oli jopa hauska Seinbackin kirjaksi.

Epävarmuuden sietäminen; Allan w. Watts oli hyvin filosofinen kirja. Toi on hyvä antaa im. ajatusten tulla ja mennä. Se on tavallaan antautumista/periksiantamista/myötäämistä ikäville ajatuksille.
Kesää odotellessa.

ps. Tänää oli ihan hilkulla etten soittanut poliisia naapurille.

 

Pitäisi varmaan lukea tuo Eedenistä itään. Kuitenkin klassikko-kirja.

Ikävistä ajatuksista: Tein sen havainnon eräänä päivänä, että pitää ottaa kaikki ajatukset vastaan: im-ajatukset jne. Ja ne pitää ottaa vastaan ilman pelkoa... Ainakin omalla kohdallani toimii. Esim. jos mielen valtaa negatiiviset ajatukset, niin en enää ns. säikähdä niitä. Vaan annan vain niiden tulla. Ja sitten jossain vaiheessa ne poistuu. Säikähtäminen on se pahin asia. Ainakin niin asian koen.

Kesää kohti!

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 19.03.2024 klo 14:55

P.S. Vaikka noin totesinkin, että pitää ottaa ikävät ajatukset vastaan, niin kuitenkin sain tänään taas jonkinlaisen paniikkikohtauksen, kun olin tulossa kaupasta. Ajattelin silloin eräitä menneitä tapahtumia ja sekunnin murto-osassa iski paniikki. Ajattelen liikaa ja liian ahdistavia asioita...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 20.03.2024 klo 14:29

Jotenkin olen tänään taas ollut hirveän epätoivoinen. Ahdistunut. Masentunut. Jne. Kierkegaard kirjoitti, että ihminen on jatkuvasti epätoivoinen, vaikka hän ei sitä edes tiedostaisi aina. Tai että elämä on pohjimmiltaan epätoivoista. Kaikkea sitä voi toki tehdä. Matkustella, nähdä kavereita yms. Mutta nuokin asiat ovat vain pakenemista. Ehkä sitten pitää paeta sitä epätoivoista tilaa.

Usein mietin että voi kun olisin uskonnollinen. Että voisin luottaa johonkin korkeampaan voimaan, mutten voi. En vaan voi. Koska tuntuu olevan mahdotonta että Jumala olisi olemassa. Ja sen takia ihmisen elämä on epätoivoista aika usein, jos ei koko ajan.

Mutta toisaalta opin Nietzscheltä sen että ihmisen pitää nousta tuon epätoivon yläpuolelle. Ehkä se on sitten niin.

Tiedostan sen, että välillä olen tuon epätoivon "yläpuolella", mutta välillä mieleni on täynnä epätoivoisia ajatuksia. Kun mietin esimerkiksi, että ihminen kuolee jossain vaiheessa. Siis että se on fakta. Vaikka kai mullakin on vielä paljon vuosia edessä päin. Mutta jotenkin elämä on hirveän karua tietyssä mielessä. Että ihminen koostuu vain elimistä. Soluista. Hermoverkoista. Ja sitten kun kuolee niin kaikki katoaa. Tietoisuus katoaa. Ei enää tunne eikä ajattele mitään. Ja sitten on ikuisesti kuollut. En vain pysty tulemaan toimeen sen ajatuksen kanssa, että joskus tämä kaikki päättyy. Ja kaikki on ikuisesti ohi... Tuo ajatus, jos mikä, tuottaa epätoivoa...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 20.03.2024 klo 15:24

En tiedä pystyykö kukaan olemaan ahdistuksen yläpuolella koko ajan - kun riittävästi kasautuu vastoinkäymisiä. Ja jos lähtökohtaisesti mieli on herkkä ja perusturvallisuuden tunne säröillä.

Nyt ei lähde spekulointia Jumalasta, tai kuoleman jälkeisestä - lepään hetken katsotaan lähtee metafyysisiä pohdintoja sitten?

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 21.03.2024 klo 10:26

Jumalaan ja kuoleman jälkeiseen annetaan yleensä vastaus kyllä tai ei. Entä jos vastaus onkin sekä ja että... toisinaan uskon Luojaan, toisinaan epäilen sitä. Sama koskee kuoleman jälkeistä.

 

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 21.03.2024 klo 11:41

HerKaramazov kirjoitti:
En tiedä pystyykö kukaan olemaan ahdistuksen yläpuolella koko ajan - kun riittävästi kasautuu vastoinkäymisiä. Ja jos lähtökohtaisesti mieli on herkkä ja perusturvallisuuden tunne säröillä.

Nyt ei lähde spekulointia Jumalasta, tai kuoleman jälkeisestä - lepään hetken katsotaan lähtee metafyysisiä pohdintoja sitten?

Joo, vaikeaa ahdistuksen yläpuolella on olla. Joskus pystyn olemaan pari päivää putkeen. Mutta kyllä se ahdistus aina jotenkin sitten nostaa päätään.

Yksi asia mikä minua myös risoo, on että ajatus-mallini ovat nykyään jotenkin liian synkkiä. Tai että ajattelen im:ää usein tai joitain muita synkkiä juttuja. Ja olen välillä huomannut ajattelevani im:n olevan jotenkin kaunis asia. Siis jollain tavalla. Vaikkei siinä mitään kaunista oikeasti ole. Ajattelen joskus että se olisi jotenkin runollinen tai romanttinen loppu. Mutta onneksi tiedostan kuitenkin että asia ei niin oikeasti ole...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 22.03.2024 klo 14:47

P.S. Saatoin keksiä syyn sille, miksi me, HerKaramazov, ollaan ahdistuneita. Me olemme järkeviä ihmisiä. Siitähän se voi johtua. Kun tajuamme tämän elämän luonteen. Sehän lisää ahdistusta kun tajuaa mistä tässä elämässä on kyse.

Kun ajatellaan vaikka sitä, että mitäpä jos me olisimme huumeiden käyttäjiä? Me menisimme sillä tavalla karkuun ahdistusta ja elämää. Ja silloin emme tajuaisi, mistä tässä elämässä on oikeasti kyse. Toki me emme välttämättä kokisi niin suurta ahdistusta kuin nyt, mutta elämämme olisi silloin kuitenkin kaikin puolin huonoa, koska emme tajuaisi että elämä loppujen lopuksi on aikalailla henkistä kärsimystä ja ihmisellä ei voi olla koko ajan mikään euforinen olo. Sitähän alkoholin ja huumeiden avulla ihmiset hakevat. Ja juoksevat niiden avulla tavallaan karkuun elämän-ongelmaa...

Niinhän sitä sanotaan että tieto lisää tuskaa... Ja se tuska on vain jotenkin kestettävä... Mutta tuskan ohessa meillä on viisautta... Mutta siinäpä se pulma, että mitäpä jos tuo tuska tuntuu ylitse pääsemättömältä, vaikka viisautta olisikin?

Tuli vain tällainen oivallus tänään...

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 4 viikkoa sitten. Syy: Lisää tekstiä
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 23.03.2024 klo 14:04

HerKaramazov kirjoitti:
Jumalaan ja kuoleman jälkeiseen annetaan yleensä vastaus kyllä tai ei. Entä jos vastaus onkin sekä ja että... toisinaan uskon Luojaan, toisinaan epäilen sitä. Sama koskee kuoleman jälkeistä.

 

Tänään on taas sellainen päivä, että en tiedä pystynkö pohtimaan Jumalan olemassaoloa. Kunhan vain selviydyn, niin se tuntuu riittävän. Laitan tähän vain sen, mitä Kant sanoi Jumalasta ja kuoleman jälkeisestä elämästä: Ne asiat ylittävät ihmisen käsityskyvyn joten niistä ei voi sanoa oikein mitään. Ne ovat Kantin mielestä transsendentaalisia asioita. Noin niin kuin hienosti sanottuna. Tämä siis Kantin mielipide...

Minulle tuntuu olevan nyt vain pääasia, että selviydyn hengissä tästäkin päivästä. Siinä mielessä olen eksistentialismin puolella. Että juurikin tämä olemassaolo tässä maailmassa, on tällä hetkellä tärkein asia. Jotenkin en vaan jaksa tänään pohtia, että onko muita maailmoja olemassa. Mutta sen tiedän että tämä maailma jossa elämme on olemassa. Ja minä olen olemassa. Ja minä elän nyt tässä maailmassa. Ja millään muulla ei tunnu tänään olevan väliä, kuin sillä että selviydyn kunnialla tästäkin päivästä. Siinä mielessä eksistentialismissa on jotain, joka puhuttelee. Siis että ihmisen olemassaolo on aina etusijalla...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 02.04.2024 klo 20:46

Nietzsche vastaa joihinkin kysymyksii hyvin mutta aina jää jotain kysymyksiä "auki" - koskien olemista ajassa ja paikassa. Noita kysymyksiä joita pohdit alun kirjoituksissa on niitä joihin pitäs itse synnyttää vastaus, luulen.
Kysymys miksi sinulle ei ole löytynyt parisuhdetta? On vaikea löytää vastausta - olet yrittänyt tinderistä jne. Uskon että olet yrittänyt.
Luulen että olet huutanut sen sisäisesti tälle universumille, miksi?
Nietzesche ei ole universumi, ja oliko niin että hänellä ei ollut parisuhdetta? Ei ainakaan viimeisinä vuosia - hänen siskonsa hoiti häntä muistelisin?
Voit varmaan arvata että mäkin olen huutanut universumille kysymyksiä, miksi?
Harrastin tässä syksystä asti matematiikkaa työväenopistossa - matematiikka on siitä mukava kun kaikkiin kysymyksiin on jokin matemaattinen vastaus.

Matematiikka ei vastaa siihen miks täällä elämässä ahdistuu, masentuu, toivoo elämän loppuvan. Luin pari kirjaa australian aborkinaaleista heidän yhteisöissään jokaisella ihmisellä on jokin tarkoitus ja merkitys. Nyky yhteiskunta voisi ottaa oppia tuhansia vuosia vanhoista kulttuureista ihmiskäsityksessään, mutta kun on niin kiire...