Olen viimeaikoina syventynyt sukuni historiaan. Kuunnellut vanhempien sukulaisten ja sisarusten kertomuksia ja faktoja siitä mitä itsekukin on tehnyt, miten elänyt, sairastellut yms. Ja siteen seurannut omaa jälkikasvua, miten he elävät ja toimivat, minkälaisia luonteita löytyy heistä.
Mielenkiintoista ja haastavaa on. Koska löytyy niin paljon sellaista mistä ei ole tiennyt, ei ole huomannut eikä kuunnellut.
Ja helpottavaa, kun tajuaa ettei oikeasti voi paljoakaan sellaiselle ”mielensairaudelle”, no ajattelen nykyään että luonteenpiirteellekin, joka kulkee suvussa. Sen kans pitää vain tulla toimeen. Hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.
Minussa on paljon hyviä puolia, kunhan en niin vimmatusti yritä kaivaa niitä huonoja puolia ja niitä muuttaa, poistaa. Aika ja energia menee niiden miettimiseen ja häpeämiseen.
Hei!
Taitaa olla niin että usein me ihmiset asetamme itseämme kohtaan sellaisia vaatimuksia joita emme lainkaan odota muilta. Kyllä minusta ainakin on helpompi sietää epätäydellisyyttä toisissa kuin itsessä. Ehkä tosiaan on syytä pyrkiä hyväksymään itsensä osana sukuaan ja yhteisöa, ajatella että esim. masennuskin saattaa olla osittain perinnöllistä, ja että kaikelle ei itse mitään voi.
Ehkä se riittää että pärjäilee, eikä kiusaa toisia.
Niinpä, miten muuttaa ajatuksensa hyväksyviksi itseään ja sukuaan kohtaan?
En pystynyt siihen silloin kun olin alamaissa ja ihan rikki, vihasin kaikkea ja syytin muita ongelmistani, epäonnistumisestani, tai osaamattomuudestani. Syytin, vihasin ja jopa kostin.
En tänään oikein ymmärrä silloista ajatuksenjuoksuani, mutta ymmärrän että olen toipunut siitä ja siitä olen kiitollinen.
En halunnut olla sukuni kanssa missään tekemisissä menneessä elämässä, vain pakolliset kuviot, jos sitäkään. Tunsin ainaista vertailua ja kilpailua ja juoruilua joka tuntui pahalta. Sitä kait se on vieläkin, mutten enää siitä välitä. Välit olivat poikki pitkään, kunnes nyt ovat kohteliaat ja joskus jopa läheisetkin, mutta edelleen pelkään liian läheisiä välejä kenenkään kans, ettei tule takapakkia taas. Parempi olla hivenen varuillaan muiden suhteen, vielä ainakin.
Usko Jumalan armoon ja suojeluun on se mikä minua tänään kantaa, ja sekin oli löydettävä yksin yksinäisyydessä, ettei se ole sidottu ihmisiin.