mindless2 kirjoitti 11.7.2016 18:57

Hei,

Olen uusi täällä. Onko täällä muita sosiaalisen fobian kanssa kamppailevia ihmisiä?

Minulta se on vienyt kyvyn työelämään enkä ole pystynyt opiskelemaan itselleni ammattia. Taustalla koulukiusaaminen ja vaikea lapsuus.

Minäkin uusi täällä. Kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta kaiken muun ohella. Ja kohta pitäisi aloittaa uudessa oppilaitoksessa opiskelut. Hirvittää suoraan sanottuna
😯🗯️

Heippa! Täällä myös yksi sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä. Myös minulla on taustalla koulukiusaamista:/ ja lisäksi masennusta, ahdistusta, syömishäiriötä, itseni satuttamista ja itsemurhayrityksiäkin. Olen jo parikymppinen eikä minullakaan ole minkäänlaista ammattipohjaa koska keskeytin koulut asumisjärjesstelyiden sekä sosiaalisentilanteiden pelon takia. Siihen aikaan toki tuo pelko ei ollut yhtä paha mitä se on nykyään. Myös työelämä on minulle aivan hirveää edes ajatella! Ei tarvitse kuin tuntemattoman ohikulkijan kysyä tietä niin olen jo aivan lukossa, punastun ja sitten tulee se ihana änkytys ja äänen väriseminen... Että kyllä tämä vaiva haittaa aika paljon jo arkielämääkin.. Hyvä että kauppaan pystyy menemään ja joskus sinnekkään asti ei pääse! Yleensä avopuolisoni joutuu käymään puolestani kaupassa eikä hän pysty oikein ymmärtämään tätä minun ihmisfobiaani:/
Kävin kouluaikoihin psykiatrilla, mutta en vielä silloin tiennyt itsestäni tarpeeksi. Nyt muutaman vuoden jälkeen ajattelin hakea uudelleen apua ja kokeilla jospa tällä kertaa osaisin ilmaista itseäni paremmin ja saisin oikeanlaista apua 🙂
Itsehän meinasin aivan tosissani karata kotoa ja kadota pois silloin kun piti lähteä uuteen oppilaitokseen kauas kotoa. Mutta nyt kun jälkeenpäin sitä miettii niin se vuosi minkä vietin asuntolassa on ollut kaikkein ikimuistoisin ja mahtavin vuosi tähän mennessä! 😀
Toivottavasti asiat lähtevät parempaan päin meillä kaikilla! 🙂

Minulla sosiaalisten tilanteiden pelkoa myös, masennuksen ja ahdistuksen lisäksi. Olen huomannut että lääkkeet eivät siihen paljoa auta. Paras keino siitä ylipääsemiseksi tai helpottamiseksi on siedätys, eli pakottamalla itsensä tilanteisiin muiden ihmisten kanssa.
Tuntuu todella vaikealta ja helposti mieluummin jää kotiin yksikseen, mutta palkitsee kun on saanut mentyä.

Terves, täällä kans yksi uusi ihminen sosiaalisten haasteden kanssa. Itsellä jääny opiskelemisen ja työssäkäymisen tahto. Eikä tämä Tietokonepeli riippuvuus auta asiaan yhtään. ☹️ Joten tässä onkin sitten tullu homehdutta neljän seinän sisällä jo muutama vuosi. Tsemppiä toki teille muille sosiaalisten haasteiden omaaville. 🙂👍 Koittakaa jaksaa, kyl se siit pikkuhiljaa toivottavasti hellittää.

Hei täällä myös ilmoittautuu yksi...

Minullakin tämä juontuu niistä koulukiusaamisajoista. Sen jälkeen tämä sosiaalisten tilanteiden pelko on ollut enemmän tai vähemmän läsnä elämässäni.

Minulla oli myös vaikeus saada opiskeltua ammattia itselleni, mutta nykyään kuitenkin minulla ammatti on, ja jonkin verran työkokemusta. Mutta nyt olen tyhjänpäällä, pelkkä töiden hakeminen saa mut ahdistumaan, ja ajatukset niistä haastatteluista. Kaikki pienen pienet asiatkin saa mut stressaamaan niin että en saa nukutuksi ja saatan miettiä niitä viikkoja etukäteen. Esimerkiksi koulussa esitelmät olivat pahin painajaiseni, ja monesti olinkin poissa koulusta juuri niinä päivinä....

Välillä tän ongelman kanssa on sujunut hyvin, mutta nyt taas viimeisen puolen vuoden aikana tämä on pahentunut. Yleisillä paikoilla ruokailu on aivan mahdotonta käsien tärinän takia, isoon kauppaan uskallan juuri ja juuri, mutta silloinkin kauhea ahdistus päällä jos kaupassa sattuu olemaan enemmän väkeä.. Ylipäätään kaiken tekeminen mihin liittyy vähänkään uusi tilanne tai paljon ihmisiä/tieto siitä että saatat joutua keskipisteeksi saa mut suorastaan paniikkiin ja välttelemään näitä tilanteita. Pelkkä lenkkeilykin ja ovesta ulos meneminen tuntuu välillä hankalalta, mutta kun tällaisen pienen asian saa tehtyä niin onkin silleen jes, mitä hittoo mä taas pelkäsin 😀

Lääkäriin pitäisi mennä, mutta en saa sitäkään aikaiseksi, mietin mitä hittoa sanon kun varaan aikaa, tai mitä jos menen lukkoon siellä lääkärin vastaanotolla?!😞

Tässä mä nyt sitten vaan muka odottelen että tää häipyis itsekseen.... Kyllä sitä yrittää altistaa itsensä näihin tilanteisiin, niin hankalaa kun se onkin. Ehkä jonkin lääkityksen kanssa voisi olla helpompaa, mitä voisi vaikka ottaa hetki ennen tiettyä tilannetta, niin että ei sydän pampppailisi ja kädet tärisisi kuin haavan oksilla..

🤨

Ja ei, kavereille en pysty tästä tilanteesta kertomaan, mua niin hävettää itseäni tää tilanne. Eikä mulla niitä kavereita enään paljoa kyllä olekkaan. Avomies kyllä jotenkin jollain tasolla tietää että mulla on jotain ongelmia, mutta aika hyvin oon onnistunut "piilottamaan" tämän siltäkin. Tää syö voimia kun yrität olla vahva kaikkien silmissä.

Moi! Ilmoittauden myös samaan ryhmään. Olen joutunut syömään rauhoittavia pelko-tilojen takia. Auttaahan ne mutta niihin voi jäädä pahasti koukkuun. Itsellä kävi niin ja sitten annos määrät alko kasvaan jopa vaarallisiin mittoihin... Nyt yritän jotenkin pärjätä ilman. Lääkärin kanssa muutenkin mennyt vähän sukset ristiin ja se enää harvoin kirjoittaa niitä.

Nyt elämä tuntuu oudolta ilman sitä ihanaa rentouden tunnetta. Muutenkin lääkäri päätti kerralla vähentää kaikkia lääkkeitä ja on kyllä oudot fiilikset...

Voin kyllä myöntää, että ehkä tää on mun parhaaksi. Ainut vaan, että ilman rauhoittavia en saa mitään aikaiseksi ja vaikea lähtee ovesta ulos.

Tänään ollut taas päivä ilman Temestaa ja oon jotenkin ihan hermona. Sen olen kuitenkin päättänyt, että enää en alennu siihen koukkuun. Taistelen pari päivää ilman ja otan sitten vaan kun on ihan pakko...

Toivottavasti tulee se aika vielä jolloin voin elää taas täysi-painosta elämää. Ja toivon sitä teille muillekin...🙂👍

minäitse89 kirjoitti 26.9.2016 17:58

Moi! Ilmoittauden myös samaan ryhmään. Olen joutunut syömään rauhoittavia pelko-tilojen takia. Auttaahan ne mutta niihin voi jäädä pahasti koukkuun. Itsellä kävi niin ja sitten annos määrät alko kasvaan jopa vaarallisiin mittoihin... Nyt yritän jotenkin pärjätä ilman. Lääkärin kanssa muutenkin mennyt vähän sukset ristiin ja se enää harvoin kirjoittaa niitä.

Nyt elämä tuntuu oudolta ilman sitä ihanaa rentouden tunnetta. Muutenkin lääkäri päätti kerralla vähentää kaikkia lääkkeitä ja on kyllä oudot fiilikset...

Voin kyllä myöntää, että ehkä tää on mun parhaaksi. Ainut vaan, että ilman rauhoittavia en saa mitään aikaiseksi ja vaikea lähtee ovesta ulos.

Tänään ollut taas päivä ilman Temestaa ja oon jotenkin ihan hermona. Sen olen kuitenkin päättänyt, että enää en alennu siihen koukkuun. Taistelen pari päivää ilman ja otan sitten vaan kun on ihan pakko...

Toivottavasti tulee se aika vielä jolloin voin elää taas täysi-painosta elämää. Ja toivon sitä teille muillekin...🙂👍

Hei, tervetuloo Minäitse89!

Ihanaa että täältä löytyy muitakin, pelkäsin jo etteikö kukaan enään kirjoittele tänne. Tuntuu niin hirvittävältä kun ei oikein muuten voi tästä tilanteesta avautua kuin täällä. Mulla pelottaa että olen kohta aivan umpikujassa jos en kohta tee tälle asialle jotain
😴 mutta pelkkä avun hakeminenkin saa mut stressaamaan aivan älyttömästi!

Oletko minäitse89 milloin hakenut apua ongelmiin? Kuinka helposti lääkäri sinulle kirjoitti rauhoittavia? Oletko kokeillut muuta mielialalääkettä? Oletko käynyt terapiassa? Mä en jotenkin oikein usko että juttelemisesta ois mulle mitään hyötyä.

Minullekin voisi olla hyötyä lääkityksestä, toivon vain että voisin elää "normaalia" elämäää. Inhottavaa kun pelkästään se ovesta ulos meneminen joskus ahdistaa niin paljon, ja sen itse tiedostaa että se on niin hiton typerää, ja että mitä hittoa mä oikein pelkään.. mutta kun se vain on tuolla alitajunnassa😭

Tsemppiä kaikille🌻🙂🌻

Oletko minäitse89 milloin hakenut apua ongelmiin? Kuinka helposti lääkäri sinulle kirjoitti rauhoittavia? Oletko kokeillut muuta mielialalääkettä? Oletko käynyt terapiassa? Mä en jotenkin oikein usko että juttelemisesta ois mulle mitään hyötyä.

Moi! Käyn päivä-osastolla joka arkipäivä. Ei ne hirveen helposti kirjota ja tällä hetkellä yritän päästä eroon lääkityksestä. Onhan noi rauhoittavat tehokkaita, mutta en suosittele käyttämään niitä pitkään. Niihin voi jäädä pahasti koukkuun. En käytä masennus-lääkettä tällä hetkellä. Joskus mulla oli sertraliini. Kannattaa miettiä jotain muuta ratkasua kuin rauhoittavat, paitsi sitten jos ei saa mitään aikaseksi ahdistuksen takia, sitten kannattaa miettiä rauhoittavaa tarvittavaksi lääkitykseksi... Voimia!🙂👍

Milllä tavoin minäitse89 hakeuduit hoitoon? Ja oletko pystynyt olemaan työelämässä? Minä olen miettinyt pitäisikö ottaa suoraan yhteys ykstyiseen, voi olla että tk:n lääkäri naureskelisi päin naamaa.. koska päällisin puolin itse näytän kuitenkin että kaikki on ok.
☹️
Kiinnostaisiko kellään alkaa vaihtelemaan maileja 🙂? Minusta tämäkin on jo helpottaa kun voi vaihtaa ajatuksia.

Hyviä viikonloppuja kaikille🌻🙂🌻

Olen ollut jo hoidon piirissä kauan. En ole ollut muuta kuin kuntouttavassa työ toiminnassa. Ykstyinen on varmasti parempi kuin terkku tai riippuu tietenkin aina lääkäristä.

Kyllä sun ehkä joku lääkitys kannattaisi aloittaa. Kunhan ei ole liian voimakas. Terapia kyllä yleensä on vielä tehokkaampi... Tsemppiä!🙂👍

minäitse89 kirjoitti 1.10.2016 9:4

Olen ollut jo hoidon piirissä kauan. En ole ollut muuta kuin kuntouttavassa työ toiminnassa. Ykstyinen on varmasti parempi kuin terkku tai riippuu tietenkin aina lääkäristä.

Kyllä sun ehkä joku lääkitys kannattaisi aloittaa. Kunhan ei ole liian voimakas. Terapia kyllä yleensä on vielä tehokkaampi... Tsemppiä!🙂👍

Minkälaista kuntouttava työtoiminta on ollut? Oletko kuitenkin saanut koulut käytyä tästä sosiaalisesta fobiasta huolimatta? 🙂

Oon mää peruskoulun ja lukion käynyt. Se oli semmosta kassalla oloa ja vähän kokkailua se kuntouttava työ. Ja oonhan mää käynyt noita valmentavia kurssejakin muutaman. Niistä saanut todistuksen. Yritin opiskella viime syksynä, mutta olo alkoi huononeen aika tavalla joten se piti keskeyttää... Kyllä mää sen fobian kanssa välillä ihan hyvinkin pärjään. Muilla voi olla varmasti pahempiakin. Se vaan että haluais koko ajan vaan eristäytyä, niin ei ole hyväksi. Mulla on tuolla menneisyydessä kaikenlaista ikävää sattunut ja varmaan sieltä jäänyt ali-tajuntaan....

Olet sä kuitenkin tosi hyvin pinnistellyt kun lukion kävit kuitenkin 🙂 Mullakin jäi kouluja kesken kun yhtäkkiä meni olo huonommaksi, ahdisti, ei vain pystynyt jatkamaan. Mutta olen kuitenkin saanut ammatin luettua.
Se on totta että elämässä on hyviä ja huonoja jaksoja tän fobian kanssa, ainakin minulla. Joskus menee todella pahaksi😞

Nyt mulla on taas semmoinen kausi ettei oikein "uskalla" tehdä mitään. ja varsinkin tää pimeä aika vaikuttaa mun mieleen enemmän. Mutta todella vaihtelevaa.

Ahdistaako kenelläkään muulla asioinnit tai kaupassa käymiset? Mulla sujuu nekin välillä hyvin ku tsemppaa ittensä, mutta joskus taas ei meinaa tulla niistäkään mitään..

Hei! Minäkin kuuluun tähänkin poppooseen ☹️ Kaupassakäyti, yleisillä kulkeminen ja yleensäkkin kaikki yleiset paikat/tapahtumat täyttä painajaista lisäksi kärsin pakkoajatuksista. Minulla ei ole lääkitystä enkä ole koskaan näitten takia lääkärissä käynyt. Pelko lähimmäisten ajatuksista estää menemästä ennenkaikkea puolisoni, koska hän ei voi sietää mielenterveys ongelmia millään tavalla.

Raskasta on arki taivaltaa välillä näillä eväillä mitkä on matkaansa saanut, välillä on mielessä pyörähtänyt ajatus että onko tämä eläminen tämän jatkuvat ahdistuksen ja pelkäämisen takia elämisen arvoistakaan enää.

Mä olen saanut opiskeltua itselleni ammatin mutta tällä hetkellä olen työttömänä.

Minäkin liityn.. Jännitän hirveästi ihmisten seurassa ja ulkona liikkuessa tuntuu aina että joku kattoo minua, se on todella ahdistavaa. Käyn töissä missä olen jatkuvasti katseiden alla ja se on todella raskasta.. Tuntuu ettei mikään oikein auta tähän, lääkkeitä oon syönyt sekä edelleen on tarvittaessa beetasalpaajaa ja bentsoja. Juttelemassakin oon käyny mutta silti tuntuu että tämä on vain osa minun persoonaa.. Hankalaa :☹️