HUH!

Miksi juuri sinä olisit objektiivisen maailmankaikkeuden surkein olento?

Viestistäsi kyllä selvisi paikkasi omassa subjektiivisessa todellisuudessasi - mitä kummaa oikein olet tehnyt ansaitaksesi sen? Miksi mielesi syöttää sinulle tuonkaltaista fantasiaa? Mitä sinulle on lapsuudessasi tapahtunut? Miksi pohjimmiltasi nautit omasta kärsimyksestäsi?

Kiitos mielenkiinnosta, Jasse!

Pahoittelut, että nyt vasta vastaan, mutta en uskaltanut vastausta lukea, ennen kuin sain rohkaisua promillein muodossa.

Luulen, että nuo ajatukseni johtuvat siitä, että minäkuvani vaihtelee mitä suurimman itserakkauden ja helvetillisimmän itseinhon välillä.

Yhtenä hetkenä olen kaunein olento päällä maan ja toisena se kaikkein rumin ja inhottavin hirviö. Kaunein olento-harhan ollessa päällä, voin ihailla itseäni peilistä tuntikausia, kirjaimellisesti. Kukaan ei pärjää kauneudelleni, tai mahtavuudelleni tällöin ja katson muita ihmisiä hyvin halveksuvasti ja säälinkaltaisin tuntein. Tälllöin minua voisi väittää mitä suurimmaksi narsistiksi. Rakastan, jopa jumaloin peilikuvaani.

Toisena hetkenä olen oksettavin olento, mitä historia salaisuuksiinsa kätkee. Miten joku kestää katsella tätä kuvottavaa otusta, sitä en voi ymmärtää. Vältän ihmisten katseita, ajattelen, kuin päänsä pensaaseen työntävä pupujussi, ettei kukaan jota minä en näe, voi myöskään minua nähdä. Tuolloin en voi sietää itseäni.

Nämä ongelmani johtuvat "koulukiusaamisesta". Lainausmerkit siksi, että varsinainen kiusaaminen ei tapahtunut koulussa. Jos joskus tapaisin kadulla jonkun näistä kiusaajista, en epäröisi hetkeäkään heitä teloittaa. Näin uskon. Se on kieltämättä hieman pelottavaa. Tämän kohtaamisen tekee epätodennäköiseksi se, etten muista ainoankaan kiusaajaan nimeä ja tapahtumasta on jo yli kymmenen vuotta, joten ulkonäöstäkään en välttämättä tunnistaisi. Hyvin kummallista kieltämättä, etten edes nimiä muista. Ehkäpä olen alitajunnan tasolla heidät halunnut unohtaa, sillä muuten minulla on miltei täydellinen nimimuisti.

Tällaista tällä kertaa. Kiitos sille, ken tämän ajatuskyhäelmän jaksoi taas lukea, ja / tahi hyväksyä julkaistavaksi ja hyvää loppuviikkoa. 🙂👍

Tervehdys taasen,

Kuvailet tuntemuksiasi todella vahvasti - elämäsi taitaa tosiaan olla aikamoista heiluria. Oletko huomannut noissa tuntemusvaihteluissa jotain laukaisevaa tekijää - mikä aiheuttaa siirtymän maan matosesta pilvien päälle? Tuntemuksesi vaikuttavat kuvaustesi perusteella suorastaan joiltain tripeiltä....

Onko elämässäsi tekijöitä, jotka voisivat vahvistaa positiivista minäkuvaasi realistisella tavalla? Järjen tasolla varmasti tiedät, että ympäristö ei sinua tuntemallasi tavalla koe.

Kiusaamisen kohteena olo tulee olemaan osa identiteettiäsi lopun elämääsi ja siksi tulisi noiden haavojen voida arpeutua. Onko siihen mitään keinoa - saatatko kuvitella sellaista?Voitko keskustella ammattilaisen kanssa näistä tuntemuksista - tuo nimien unohtaminen vaikuttaa oireelta suojella itseä...

(ystäväni on edelleenkin 30 vuoden kuluttua valmis aiheuttamaan kouluaikaisille kiusaajilleen harmia esim. työelämässä etenemisessä ja joitakin kertoja hän on jopa onnistunutkin entisten kiusaajiensa uraa hieman jarruttamaan esim. menetettyinä työtilaisuuksina)

Moi, Jasse! Kiitos kun olet jaksanut lukea ja vastailla näihin harhaisiin viesteihin.

🙂

Elämäni todellakin on aikamoista heiluria. Joko asiat on erittäin hyvin, tai erittäin huonosti. Näiden kahden lisäksi on kuitenkin kolmas tunnetila. Tunnetila on ehkäpä väärä sana, sillä tällöin minulla ei ole mitään tunteita. En reagoi mitenkään mihinkään. Olin tuossa tilassa, kun eräs äiti kertoi minulle poikansa kuolemasta. En tuntenut mitään, se ei millään lailla koskettanut minua. Tällä hetkellä olen tuossa tilassa, osittain ottamani tarvittavan lääkkeen avulla, muuten olisi huonompi päivä.

Hyvästä päivästä tulee huono päivä saadessani negatiivista palautetta ympäristöstä, tai kuten myös usein käy, tulkitessani jonkin tilanteen, tai jonkun sanat väärin. Useimmiten tulkitsen kaikki ympäristön antamat vihjeet negatiivisesti.

Asioita, jotka voisivat vahvistaa positiivista minäkuvaani realistisella tavalla olisi varmaankin vapaaehtoistyö, jota olen aloittamassa tässä parin kuukauden sisällä. Ensin täytyy käydä pari koulutusta siihen kuitenkin. Positiivisia asioita on myöskin nämä aloittamani hoiva-alan ammattiopinnot.

Tuosta kiusaamisesta en tule ikinä pääsemään yli, mutta varmaan siihenkin jotain apua saan, kunhan saan järjestettyä rahoituksen psykoterapeutillani käyntiä varten. Nyt olen siellä omalla rahalla käynyt pari kertaa ja enempään ei ole varaa. Toivottavasti saan talousasiani kuntoon, sitä kuitenkin epäilen hyvin vahvasti. Haluaisin saada taloudenhoitoon apua, mutta olen huono sitä hakemaan.

Ymmärrän, tai ainakin kuvittelen ymmärtäväni ystävääsi ja hänen kaunaansa kiusaajiaan kohtaan. Olen iloinen, että hän on saanut tuotettua heille ainakin hieman ongelmia.

Heippa,

Kiva lukea, että mukavia ja uusia asioita tulevaisuudessasi tiedossa. Ennen, kun kristinusko vaikutti kaikeen, ajateltiin että vapaa-aika antaa synnille mahdollisuuden luikahtaa elämään ja muuttua teoiksi. No, synti liittyy kristilliseen maailmankuvaan, mutta luultavasti tekeminen, opiskelu yms. auttaa siirtämään ajatuksia pois omasta itsestä ja menneisyyden ikävistä kokemuksista - vai mitä luulet?

Kun tulkitset asioita ja tapahtumia itsesi kannalta negatiivisesti, mietitkö myös vaihtoehtoisia tulkintoja itsesi ulkopuolelta. Sanojan/ tekijän motiivit toimia tietyllä tavalla saattoivatkin olla hänen persoonassaan ja elämäntilanteessaan? Kun itse olen työssäni väsynyt, en jaksa aina hymyillä ja kuunnella avoimesti muita - kyse on omasta tilastani, ei muista ihmisistä. Pystyisitkö katkaisemaan negatiivisen tulkinnan ja ryhtyä miettimään muita mahdollisuuksia? Tee sitä vaikka peli - kuinka monta muuta tulkintaa tilanteelle löydät. Katkaise se oma ensimmäinen ajatuskulkusi...

Hei, Jasse!

Olen erittäin positiivisesti vaikuttunut kirjoitustesi tasosta. Tunnut todella tietävän asioista, joista kirjoitat. Olen myös kovin kiitollinen, että olet jaksanut näihin horinoihin vastata ja antaa vinkkejä, jolla elämänlaatua voisi parantaa. Kiitos.

Tuo mainitsemasi kristillinen maailmankuva on itselleni läheinen ja pidänkin itseäni uskonnollisena ihmisenä. Todellakin tekeminen, mukaanlukien myös mainitsemasi opiskeleminen ja etenkin liikkuminen luonnossa, poissa ihmisten silmistä, edesauttavat omaa jaksamistani. Pahimmat hetkeni ovat kuitenkin useimmiten ne, kun olen yksin kotona. Silloin haluaisin lähinnä vain ottaa lääkkeet ja nukkua seuraavaan aamuun asti, jotta pääsee taas kouluun. Viikonloput ovat erityisen hankalia. Minun on hyvin vaikea sietää omaa seuraani. Toisinaan taas en voi sietää sitä suurta väkimäärää, joka koulussa on.

En oikeastaan koskaan ajattele, että "Sanojan/ tekijän motiivit toimia tietyllä tavalla saattoivatkin olla hänen persoonassaan ja elämäntilanteessaan". Olen hyvin itsekeskeinen ihminen ja uskon, että kaikkien tapaamieni ihmisten mielialat, teot, sanat, eleet ja ilmeet liittyvät jollain tavalla minuun. Järjellisesti ajatellen toki tajuan, ettei asia ole aina niin, mutta en vain osaa sisäistää sitä, tai toimia sen mukaan,
vaan otan kaiken negatiivisesti kokemani toiminnan, vaikkei se minuun suoranaisesti kohdistuisikaan, henkilökohtaisena loukkauksena. Tuo peli-idea vaihtoehtoisista tulkinnoista tilanteisiin on loistava. Aion kyllä kokeilla sitä.

Tänne on ollut erittäin mukava kirjoittaa, mutta toisaalta vihaan heikkouttani ja sitä, että minä olen autettavan asemassa. Minun on ollut hyvin vaikea hyväksyä sitä ikävää tosiseikkaa, että tarvitsen apua. Vihaan säälittävyyttäni ja itsesääliäni. On monta asiaa, mitä itsessäni vihaan, mutta se, että minua joudutaan auttamaan, sitä minä ehkä vihaan eniten. Se on ehkä yksi suurimmista syistä siihen, että lähdin opiskelemaan sitä mitä lähdin. Se on myös syy, jonka takia halusin mukaan vapaaehtoistoimintaan. Tokihan minä haluan myös sydämestäni auttaa ihmisiä,
mutta ehkä vielä vahvemmin minun TÄYTYY auttaa ihmisiä.
Minun täytyy olla auttaja, ei autettava. Ehkä vielä joskus.

Lopuksi täytyy kuitenkin todeta, että olen erittäin kiitollinen siitä, että minuakin on autettu ja autetaan edelleen. 🙂🌻

Miksei mun voida vaan antaa näyttää hyvältä ja olla koskematta? En pukeudu toisten takia, vaan itseni takia. Haluan näyttää hyvältä, mun täytyy näyttää hyvältä. Ei se tarkoita, että haluaisin, että mua lähennellään. Ihmiset oksettaa mua. Ihmiset ja niiden saastaisuus.

Olin baarissa ja kaksi naista lähestyi minua. Toinen huomattavasti vanhempi, sanallisesti, joka oli oikein hauskaa. Hän oli viehättävää keskusteluseuraa pienenä annoksena.

Toinen istui mun vieressäni ja alkoi lääppiä. Sanoin, etten etsi tyttöystävää. Häntä ei kiinnostanut, hän sanoi olevansa ihastunut muhun. Kerroin olevani ihastunut toiseen naiseen. Häntä ei kiinnostanut. Hän suuteli mua. Sanoin etten halua suudella. Häntä ei kiinnostanut. Lähentely jatkui. Hän sanoi haluavansa raiskata mut. Lamaannuin. Jouduin paniikkiin, mutta en voinut sallia itselleni tehdä kohtausta julkisella paikalla, edes ollessani paniikissa. Mun täytyy olla aina rauhallinen. Mun täytyy olla esimerkillinen. Mun täytyy olla tavallisten ihmisten ja heidän tunteidensa yläpuolella. Pelkäsin suunnattomasti, mutta en voinut liikkua paikaltani.

Selvisin lopulta kotiini yksin. Itkin. Oksensin. Viilsin itseäni. Joudun melkein joka päivä näkemään tuon henkilön, jos en pysy kotonani, tämä on pieni kaupunki. Minun on vaikea pysyä kotonani, sillä siellä ei ole muita kuin minä ja vihaan itseäni. Vai rakastanko sittenkin. Se vaihtelee, kuten lääkäreiden diagnoositkin. Nainen lähetteli minulle tekstiviestejä.

Hajosin. Näin kotonani taas tuon lapsuudesta tutun varjohahmon, joka sanoo: "Tapa itsesi", "Tapa itsesi, niin saat rauhan". Kriisikeskuksen puhelin oli koko ajan varattu. Soitin Palvelevaan Puhelimeen, auttaja kysyi lääkityksestäni ja toivotti Jumalan siunausta. Kiitin ja viilsin itseäni.

Tuo varjohahmo saapuu nyt joka ilta. Lääkitys ei sitä poista, mutta antaa voimia viiltää itseäni. En haluaisi satuttaa itseäni, en haluaisi etenkään rikkoa niin kaunista ihoani. Minun täytyy olla kaunis.

Ostin lisää hienoja vaatteita. Sovittelin kotona eri asukokonaisuuksia ja pidin omasta peilikuvastani. Sitten ovikello soi. Saapuuko tuo ahdistelija jo kotiinikin? Hän tietää missä asun. En mennyt avaamaan ovea. Sen sijaan olin hiirenhiljaa ja piilouduin. Minun täytyy nyt jo piiloutua omassa kodissanikin. Sekään ei riitä. Olin peiton alla piilossa aivan hiljaa ja itkin.

Mielestäni on epäoikeudenmukaista, että minä en saa edes katsoa ihastukseni kohdetta, sillä kiellän sen oikeuden itseltäni. Tuo tarve katsoa häntä on maallinen ja tavallisten ihmisten tarpeita. Olen sellaisen yläpuolella. On epäoikeudenmukaista, että minuun ihastunut henkilö saa lääppiä minua, suudella minua ja puhua rivouksia minulle. Vihaan rivouksia. En pysty niitä itse sanomaan. Ne saavat minut paniikkiin.

Eikö miestä voi raiskata? kysyy joku...

Enhän minä onneksi oikeasti aivan niin sekaisin ole, kuin annan viestissä ymmärtää. En todellisuudessa koe olevani kenenkään yläpuolella. Enhän minä ole edes erityisen kaunis. Ehkä en vain pidä siitä, että minua kosketaan ilman lupaa. Kukapa siitä pitäisi.

Niin no, tuskin kukaan pitää lääppimisestä jos on vielä itse sanonut että toisen tulisi lopettaa. Mutta silloin kannattaa vain lähteä näistä tilanteista pois tai sanoa toiselle todella rumasti. Itse aina baarissa joko olen erittäin ilkeä tai lähden pois jos joku mies ei tajua olla koskematta tai tajua, etten hänen seuraansa kaipaa.

Ja se, että myöntää tarvitsevansa apua. Sehän on vain vahvuutta myöntää se. Ei se ole mikään heikkous tai säälittävä asia. Joskus elämässä tarvitsee apua, yksi jos toinenkin.

Millaisia diagnooseja lääkärit ovat sinulle antaneet? Kun mun mielestä tuo kuulostaa jo aika harhaiselta ja ehkä myös monipersoonalliselta.. Vai miten niitä nyt sitten kutsutaankaan. Kaksijakoinen persoona esim. Jos kerran mielialat menee noin laidasta laitaan. Tällaisia ajatuksia täällä päin..🙂

Moikka!

Olipa ahdistavaa tekstiä. Raiskattuna ja äskettäin keskenmenon saaneena ei saa lääppiä tai raiskata ei naista eikä miestä.

Tervehdys!

Kiitos mielenkiinnostanne, se lämmittää mieltäni. 🙂

Hyvin ikävää kuulla, Suruenkeli. ☹️
Voimia Sinulle.

Omat diagnoosini ovat tosiaankin vaikea masennus, epävakaa persoonallisuushäiriö ja epäily kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Siihen sitten lisäksi liuta muita persoonallisuushäiriöitä. Aikamoinen cocktail kaikenkaikkiaan. Niistä nuo kaksi ensimmäiseksi mainittua nyt ehkä vahvimmin esillä elämässäni.

Tuosta, että minulla olisi kaksi, tai useampikin erilainen persoona, olen itse asiassa saanut kuulla läheisiltäni aiemminkin, mutta itse laittaisin kyllä melkein kaikki tuon epävakaan persoonallisuushäiriön, tai mahdollisen bipolaarihäiriön piikkiin. Toisaalta välillä tuntuu siltä, että olen ajautumassa psykoosiin, kaikenlaisia paranoidisia ajatuksia, vainoamisia etc, mutta onneni on se, että tunnistan ne sellaisiksi. En ota myöskään mitään varjohahmoja tai niiden puhutteluja todesta, pelkään vain sekoavani.

Tosiaan välillä kuvitelmani ovat omastakin mielestäni melko harhaisia, mutta toisaalta myöhemmin, kun tulee taas selkeämpi jakso, tunnistan todellakin ne itse. Tunteeni ovat oikeastaan aina äärimmäisiä, mutta tekeehän se elämästä myös jännittävämpää. Ehkäpä elämäni on vain tuomittu kulkemaan hieman vauhdikkaampaa ja jyrkempää vuoristorataa, kuin useimmilla tavallisilla ihmisillä. Olen todellakin erittäin kyllästynyt itseeni ja muihin ihmisiin, mutta se on ihan ok. Välillä tekisi mieleni todellakin päättää päiväni, mutta toisaalta, en kuitenkaan haluaisi niin tehdä.

Tällä hetkellä stressi on ehkäpä liian kova ja on liian monta asiaa mielessä, se varmastikin heikentää vointiani. Tuleva joululoma joko selkeyttää ja tasapainottaa vaikean tilanteeni, taikka sitten päätän päiväni. Uskon vahvemmin tuohon tilanteen selkeytymiseen, mutta toisaalta pelkään aika voimakkaasti tuota toista. Toivon kuitenkin parasta. 🙂👍

Tulipas taas horistua. Ehkä se on ihan ok. Uskon, että kaikista näistä koettelemuksista on tulevaisuudessa hyötyä, edellyttäen toki, että selviän niistä. Se on kaunis ajatus. Pidän kauniista asioista. Rakastan katsella kaikkea kaunista. Rakkaus on kaunista.

Rauhallista viikonjatkoa. 🙂🌻

Olin juhlissa.

Join liikaa ja sen seurauksena tulin flirttailleeksi ehkä viiden eri naisen kanssa. Muutaman heistä kanssa suutelin. Selvin päin en sellaista tekisi. Illan aikana kävi melko selväksi, että kahden naikkosen, ehkä kolmannenkin kanssa, olisin voinut tahtoessani jatkaa matkaa kotiini. Erikseen toki kuitenkin siis. Annoin heidän ymmärtää jotain muuta, kuin mihin itse asiassa olinkaan valmis. En kuitenkaan ottanut ketään kotiini. Melko omahyväistä tekstiä, mutta itse asiassa olin lopulta se, joka jäi baariin yksin.

En tiedä miksi toimin kuten toimin. Itse asiassa olen rakastunut yhteen aviossa olevaan perheenäitiin. Tuo nainen on oikeastaan pakkomielteeni. Ihailen hänen kuvaansa jatkuvasti. Haluaisin nähdä hänet joka päivä. Hän on ehkäpä kaunein olento päällä maan. Joka kerta kun näen hänet, saan siitä ikään kuin energiaa. On kuin aurinko soisi minulle lämpöään, jos hän vaikka vain vahingossa tulee katsoneeksi minuun. Tekisin mitä tahansa, mitä hän minulta pyytäisi. Mutta eipä hän minulta mitään pyydä. Todennäköisesti pyytäisi jättämään rauhaan kylläkin, jos häntä vielä lähestyisin. 🙂

Tämän naisen lisäksi olen ihastunut kahteen muuhun. Heidän näkemisensä piristää myös suuresti päivääni. Jostain syystä rakastan syvästi nähdä kauniita naisia. Itse asiassa rakastan usein myös omaa peilikuvaani. Suuresti.

Toisinaan taas vihaan itseäni suuresti. Toimintani juhlissa oli näin jälkeenpäin ajatellen kuvottavaa. Jostain syystä minusta tuli melko pitkälti huomion keskipiste, vaikka olin siellä vain vieraana. Olin mukamas hauska ja hyvää seuraa. En oikeastaan pidä itsestäni tälläkään hetkellä.

Haluaisin päästä eroon taipumuksestani ihastua hoitohenkilökuntaan ja opettajiini. Se on niin rasittavaa. Miksen voisi ihastua johonkuhun realistisempaan? Haluaisin vahvasti osastohoitoon ja eristyksiin, ehkäpä lepositeisiin. Olisi niin vapauttavaa saada olla hetki taas potilaana, eikä heitä hoitamassa.

Onpas sekava teksti, mutta niin olen usein itsekin. 🙂