Varottaisin sinua kyseisestä lääkkeestä. Minulle määrättiin kyseistä lääkettä aikoinaan. Olin itse kyllä skeptinen, kun luin lääkkeen sivuvaikutuksista, mutta kuten aina lääkäri oli vakuuttunut, että lääkettä olisi hyvä käyttää. Kyse oli pikemminkin minun tapauksessani häpäisykokemuksesta, ja asiasta, jota en olisi saanut ottaa itseeni näin jälkeenpäin ajateltuna. Nuorena sitä on kuitenkin hyvin kokematon. Olen täällä aiemminkin kertonut, että menin lääkkeestä todella sekaisin. Lääkettä määrännyt lääkäri ei tule koskaan myöntämään asiaa, vaikka lääkkeestä tuli ikäviä seurauksia, ja elämä meni aika sekaisin, mutta tiedän, että kyseinen lääke ei sopinut todellakaan. Lääkkeiden sivuvaikutukset ovat mielestäni hyvin yksilöllisiä. Olen siis varovainen.

Oma käsitykseni on nykyään se, että kärsin alkoholistitraumasta. Meillä kotona on siksi yritetty opettaa minulle tietynlaista kovuutta tietynlaisia ihmisiä kohtaan tässä yhteiskunnassa. Koska kaikkeen ei vain voi reagoida. Perheessäni ei ole alkoholiongelmaa. Rajattomien ihmisten ollessa ns. valtakulttuuri olen kuitenkin vielä heikoilla. Näin ei pitäisi olla. Ja näin ei kaikissa organisaatioissa yms. ole. Tiedän, että rajat saadaan lapsuudessa, jos ne saadaan, mutta ajoittain vieläkin tunnen avuttomuutta, jos rajaton tai sosiaalisesti kömpelö saa vallan. Se avuttomuuden tunne, että et voi tehdä mitään on sietämätön ajoittain. Juuri nyt se ei ole. Tämäkin lääketieteellistetään. Kuitekin olen jo kolmen vuoden ajan voinut paljon paremmin. Tämä johtuu siitä, että olen opiskellut kultuurissa, jolla on terve sosiaalinen pääoma. Nuorilla on rajat ja jos itse on empaattinen ja hyväkäytöksinen,osaa tietynlaiset kulttuuiset perusteet yms. niin on myös hyväksytty. Asioista puhutaan, mutta rajat on kuitenkin ja luottamusta ei saa pettää. Ihmisiin voi luottaa. Onko siis ihmisen reaktio kulttuuriin joka ei ole hänen persoonansa kunnioittava lääketieteellinen ongelma vai onko se kulttuurin ongelma? Siinä kaikille tätä palstaa lukeville pohdiskeltavaa. Ettehän te tunne kuitenkaan minua ihmisenä. Oman kokemukseni mukaan suomenruotsalaisen kultuurin vahvuus on juuri se kultturinen kokemus, että toista ihmistä ei saa häpäistä. Se ei ole lääketieteellinen ongelma, vaan vaikea kulttuuriin liittyvä ongelma.

Voisiko olla niin, että isompi annos on liian suuri ja pienempi liian pieni - isommalla tulisi haittavaikutuksia (nehän on lueteltu pakkausselosteessa) ja pienempi ei riittäisi poistamaan oireita? Näitten vaihtoehtojen välillähän sitä usein lääkkeiden kanssa kamppaillaan. Kannattaisiko kysyä lääkäriltä eikä sääädellä omin päin?

Heiptis 🙂
Itse söin tuota joskus 10v sitten. Auttoi paniikkihäiriöön, muttei juurikaan masennukseen. Ainoa haittavaikutus oli, että jos lääke loppui niin jo seuraavana päivänä kauhea päänsärky ja se tunne, että silmät tai aivot kääntyy viiveellä kun päätä käätää (tiedätte mitä tarkoitan). Sain tuon lääkkeen aikoinani juuri paniikkihäiroöön eikä ole mulla pahaa sanottavaa siitä. Oireesi voi johtua mun miestä osittain juuri tuosta annoksen vaihtamisesta.., olisko mahdollista pitää sama annos koko ajan??

Sanoisin tuohon, että sekin on mahdollista. Juuri siitä syystä, että olemme yksilöitä. On mahdotonta sanoa, että mikä annos kullekin yksilölle on sopiva. Minulle Sertralin joka tapauksessa ei sopinut. Puhuin myös liikaa kun käytin lääkettä, ja olen luonnostaankin puhelias. Käyttäydyin mielestäni kuin alkoholisti ja minähän juuri oireilen alkoholistien vuoksi.
Nykyään en välitä heistä, vaan tiedän miten suhtaudun. Tietystikään en edelleenkään luota heihin, mutta tiedän, että ongelma on heidän omansa, ei minun.

Miten jatkaa elämäänsä, kun ei saa edes poliisia puolellensa, kun on mennyt muutamia vuosia sitten täysin sekaisin Sertralinista? Näytin ulospäin sekavan mielentilan vuoksi varmaan narkomaanilta. Tämä aiheutti kiusallisen tilanteen eräässä organisaatiossa, jossa mahdollista huumeidenkäyttöä tarkkaillaan ihan oikeutetustikin turvallisuuden vuoksi. En käytä alkoholia myöskään ja elän muutenkin terveellisesti. Minua kohdeltiin kuin narkomaania pitkään. Minulle ei puhuttu, ja suljettiin ulos sosiaalisesti. Kuka selvittää syntyneen sosiaalisen tilanteen, niin ettei maineeni esim. tulevana työntekijänä mene? En ollut yhtään oma itseni lääkkeen vaikutuksen alaisena vaan puhuin liikaa. Olen muutenkin puhelias. Kuka on vastuussa ja miten käyttäydyn oudoksuvien katseiden vuoksi, koska en itse aiheuttanut tilannetta.

Otin asian sillä tavalla raskaasti, että koen, että en tällä hetkellä pysty tekemään kuin etätöitä ja etäopiskelua. Vihjeeksi vaan, että koskaan ei kannata tehdä itsestään selviä johtopäätöksiä asioista ,joista ei tiedä.