Hei!

Jos sitä oikeaa odottaa ja odottaa niin jää kokonaan ilman.

Eikö sinulle riitä mukava, kiva, rehellinen ja luotettava henkilö (nainen)? Älä odota, että elämäsi rakkaus ja miss täydellinen kävelee vastaan, vaan tyydy ns. "vähempään" (en tarkoita "vähemmällä" mitenkään pahasti ketään kohtaan).

Voit ihan hyvin kokeilla seksiä jonkun kanssa ilman seurusteluakin. Mikäli siltä tuntuu ja asia niin paljon vaivaa. Tulet huomaamaan, että ei se niin ihmeellistä olekaan mitä lehdissä, mediassa, elokuvissa yms. hehkutetaan 🙂 Siitä tulee parempaa ajan kanssa. Ja tämän kokeilun jälkeen etsit sitten sen miss oikean, jos sitä haluat...

Mitä sitten, vaikka ikätoverisi ovatkin päässeet muutaman kerran "pukille" (aika hurjasti sanottu, mutta...) Ei se heistä sen autuampaa/parempia tee. Ihan hyvin he voivat olla silti "huonoja" 🙂
Pienenä vinnkinä, että voisit ottaa hieman alkomaholia niin rentoudut eikä tarvi jännittää niin paljoa...

Sinun ei pidä enää odottaa, jos tuo odottaminen tekee sut noin musertuneeksi. Silloin se ei ole oikein!

Mutta jos odottaminen on sun juttusi, etkä periaatteistasi luovu, niin hienoa! Koita siinä tapauksessa sinnitellä 🙂 !!!

Tsemppiä!

Kiitoksia vastauksesta, mutta se tuntuu yksinkertaistavan asioita liikaa.

Ensinäkin lienee syytä selvittää, että olen hyvin epäsosiaalinen ihminen. En tarkoita sillä tulevani ihmisten kanssa huonosti toimeen, vaan että minulle on epäluontevaa olla muiden ihmisten seurassa. Tämän johdosta minulla on vain vähän sosiaalisia kontakteja ja olen elänyt suurimman osan aikuiselämästäni kokonaan vailla säännöllisiä ihmissuhteita, kuten kavereita. Tällaiseen neuvotaan helposti, että pitäisi vain rohkeasti ottaa kontaktia muihin ihmisiin ja kyllä niitä kavereitakin löytyy, mutta tätä toistavat eivät täysin käsitä mistä on kysymys. Ongelma ei niinkään ole kavereiden löytäminen, sillä sen tason ihmissuhteita syntyy ajan kuluessa väkisinkin muutamia, vaan se etten viihdy ihmisten seurassa. Päätyessäni muiden ihmisten seuraan koen oloni epämukavaksi ja mietin koko ajan tekosyitä poistua paikalta omaan rauhaani. En pidä yhteyttä kavereihini, sillä minua ei yleensä aidosti kiinnosta heidän seuransa, ja niinpä he yleensä ajan kuluessa kaikkoavat, hiljaa hiivuttamalla.

Tämä siis johdantona siihen, ettei elämässäni ole juurikaan ihmissuhdeverkostoja. Verkostot lienevät tärkein yksittäinen keino tavata uusia ihmisiä, myös vastakkaisen sukupuolen edustajia, kavereiden kavereiden ja vielä monimutkaistempien reittien kautta. Yksin liikkuvan ihmisen keinot rajoittuvat suoraan aktiiviseen kontaktiin ventovieraan ihmisen kanssa, mikä on kaikkea muuta kuin helppoa etenkin sosiaalisista suhteista vieraantuneelle ihmiselle. En myöskään käytä alkoholia enkä sitä aio aloittaa, joten kynnyksen laskemisen sillä tavalla voi unohtaa. Ehkä vielä tätäkin merkittävämpi vaikeuttava tekijä on kuitenkin se, että kun ulkonäkö ei minulle ole kiinnostumiseeni vaikuttava tekijä eikä vieraiden ihmisten päiden sisälle näe ennen tutustumista, on kiinnostavien ihmisten tunnistaminen väkijoukosta mahdotonta.

Viisi vuotta sitten keksin internetin ja tajusin, että sen avulla minunkin on mahdollista tavata ihmisiä. Ihmissuhteesta tekee minulle arvokkaan vasta sen tasoinen läheisyys, jossa tunteita voidaan käsitellä avoimesti, mutta en kykene luomaan sellaisia suhteita todellisessa elämässä. Anonyymit seuranhakuilmoitukset ovat minunkaltaiselleni mullistava keino löytää ihmisiä, joiden seurassa todella haluan olla. Niiden avulla on mahdollista nähdä syvälle toisen ihmisen sisään jo ensisilmäyksellä sen sijaan, että aikaa menisi varovaiseen tunnusteluun, jonka onnistumisesta ei ole takeita. Olen jo pitkään pitänyt itsestään selvänä, että tulen elämässäni muodostamaan merkittäviä ihmissuhteita yksinomaan internetin välityksellä.

Tämän valtaisan pitkän johdattelun, josta pahoittelut, jälkeen pääsen vastaamaan siihen varsinaiseen kysymykseen, että miksi en harrastaisi seksiä kevyemmässä mielessä ilman seurustelun aloittamista. Vaikkakin minulla on hyvät edellytykset löytää ehdokkaita elämänkumppaniksi, on pelkän seksin etsiminen verkossa äärimmäisen epätasa-arvoista. Yhtä naista kohden on tarjolla valtava määrä miehiä ja ilmoituspalstat ovat pullollaan epätoivoisia nuoria miehiä, jotka eivät kiinnosta ketään. Tarkistin juuri tähän lukemia eräältä suomalaiselta sivulta, jossa miehet olivat jättäneet pelkästään tämän päivän aikana 350 seksinhakuilmoitusta, kun vastaava luku naisilla oli kahdeksan. Uskoakseni tämä kertoo karua kertomaa siitä kuinka miehen on todellakin pystyttävä erottautumaan suuresta joukosta näillä markkinoilla, kun taas naiset voivat valita vapaasti.

Kerrottakoon tähän loppuun vielä, että jostakin syystä minusta on nyt näitä molempia kirjoituksiani kirjoittaessani tuntunut, että nämä tekstit jossain määrin liioittelevat epätoivoani, vaikka se ei ole ollut pyrkimykseni. Vaikutelma kenties johtuu valitsemastani näkökulmasta, sillä putkinäköisesti vain tältä kantilta ajateltuna olen kertonut asiat niin kuin ne koen. En kuitenkaan halua kenenkään kuvittelevan koko elämäni olevan aivan kauhea, sillä en koe olevani elämässä epätoivoinen, joskin vielä muutamia vuosia sitten tilanne oli sen suhteen toinen. Tänä päivänä minulle luo uskoa tulevaisuuteen se jo mainitsemani asia, että internetin ihmeellisessä maailmassa on mahdollista kohdata ihania ihmisiä. Pidän kuitenkin itseäni realistina sanoessani, ettei se olisi minulle mahdollista muulla tavalla.

Erityisesti halusin tässä saada ääntäni kuuluviin asiassa, jota ei yleensä oteta vakavasti. Monet eivät tunnu ymmärtävän, että ihan hyvännäköisellä ja mukavallakin ihmisellä voi olla ylitsepääsemättömältä tuntuvia vaikeuksia löytää itselleen seuraa. Usein ei huomata, että noilla ominaisuuksilla ei liene juuri lainkaan vaikutusta menestykseen ihmissuhdejahdissa, vaan ratkaisevaa ovat sosiaaliset taidot ja itseluottamus. Ja sellaiselle ihmiselle, jolta nämä jälkimmäiset puuttuvat, voi elämä muodostua hyvin vaikeaksi. Ja myöhemmin ihmetellään miksi koulutettu ja menestyvä ihminen päätyi itsemurhatilastoihin. Minulle päivieni päättäminen tuntui todelliselta vaihtoehdolta vuosia sitten, mutta onneksi olen jo kauan sitten päässyt uskoakseni lopullisesti eroon siitä pahimmasta tunnetilasta, vaikka varsinaisesti elämäni ei ole sen erilaisempi kuin silloinkaan.

No tästä tuli nyt melkoista tajunnanvirtaa, mutta niin siinä nähtävästi käy, ku alan kirjoittaa itseäni koskettavista asioista.

Tiedän tuntemuksesi paremmin kuin arvaatkaan. Varsinkin tuo helpomman tien valitseminen ja omalla valinnalla yksin jääminen kuvastaa aikalailla sitä, miten itse koen, miten aivan vähän aikaa sitten juurikin sanani laitoin itselleni. Toisaalta on hyvä lukea se jonkun toisen asettamana, sillä väkisin tekisi mieleni väittää sinulle vastaan - mitä pitäisi tehdä myös itselleni ja omille pinttyneille malleilleni ajatella. Miten helppoa ja turvallista onkaan olla yksin.

Koen itse ihmisiin tutustumisen olevan toisinaan hyvin uuvuttavaa, aivan liian pian tulee eteen olettamuksia toisen ihmisen käyttäytymisestä, tiedostettua tai tiedostamatonta rajojen asettelua, kärsimättömyyttä. Minun on vaikea päästää ihmistä lähelle - sekä fyysisesti, että henkisesti. Olen miettinyt mitä pelkään ja mutkattomin vastaus on yksin jäämistä, hylätyksi tulemista. On jokseenkin helpompaa olla yksin, hallita tilannetta, kuin antaa se toisen ihmisen käsiin. Luottaa.

Juuri se luottamisen ja lähelle päästämisen vaikeus, sekä itsensä toisen käsiin antaminen rajaa omaa kokemusmaailmaa.

Olen ollut pohjattoman rakastunut kerran (7-vuotiaana 😋, luokkakaverin veljeen, jolta olen toistaiseksi saanut tähän asti ainoan rakkauskirjeenikin), ollut pakkomielteen kourissa kahteen otteeseen (luullut siis olevani rakastunut), tapaillut muutamaa, joista toiset ovat osoittautuneet tutustumisyritysten jälkeen täysin kiinnostamattomiksi, toisista on tullut hyviä ystäviä – ainakin hetkeksi aikaa - ja hyvin harvan kanssa on tilanne päätynyt sen pidemmälle. Seurustellut en ole päivääkään. Fyysistä vetoa olen tuntenut kahta tapailemaani miestä kohtaan, mutta seksiä en ole harrastanut.

Mummuni sanoi aikanaan, että hän harrasti seksiä ensimmäisen kerran 27-vuotiaana, eikä sen aikaisemmin olisi tarvinnutkaan, pilke silmäkulmassa totesi, että hyvin kerkesi silti. 😉 Mummuni on syntynyt reilut 70 vuotta minua aikaisemmin, joten ympäristön asettamat paineet olivat hänen aikanaan aivan erilaiset. Täytän itse pian 26 vuotta, vanha haahka. On tässä kriisin paikka itsellänikin – ja on jollain lailla lohduttavaa lukea, että joku toinenkin rypee surkeuden aalloilla samankaltaisen asian kanssa.

Välillä sitä kysyy itseltään miten tässä on voinut käydä näin ja mihin kaikki vuodet ovat kuluneet. Kokemattomuuttaan häpeää – vaikka itsensä ulkopuolelta katsoen ei tarvitsisi. En osaa sanoa miten ajan saatossa, ennemmin tai myöhemmin (toivottavasti ei enää kovin paljon myöhemmin), kykenen rohkaistua kertomaan, myöntämään tämän toiselle. Ei se voi niin paha olla, eihän. Jos hyvin käy toinen tulee arvostamaan minua siksi tai siitä huolimatta – enkä toisaalta voisi toisenlaista kumppania itselleni hyväksyvänikään.

J30 kirjoitti 26.8.2010 22:54

Olen 30-vuotias mies. Olen aina pitänyt seksiä parisuhteeseen kuuluvana asiana enkä ole halunnut etsiä sitä muualta. Romantikkona uskon suureen rakkauteen ja sielunkumppanuuteen ja arvostan ihmisiä, jotka pidättäytyvät sekalaisista suhteista ja jaksavat odottaa.

Vuosien saatossa olen kuitenkin alkanut hiljalleen kärsiä oman arvomaailmani vastaisesti heikentyvästä itsetunnosta, kun seurusteluasiat eivät ole menneet odotetusti ja seksi antaa odottaa itseään. Olin eräänlaisessa pohjakosketuksessa ja masennuksen kuopassa jo viisi vuotta sitten, sillä olin nuorena haaveillut elämänkumppanin löytämisestä ja elämän vakiintumisesta heti kahdenkympin jälkeen, mutta sen sijaan en ollut koskaan edes käynyt treffeillä. Pian tämän jälkeen tilanne parani, kun löysin itselleni tyttöystävän ja huoleni kaikkosivat - ei vähiten sen takia, ettei tyttöystäväni ollut minua kokeneempi sen enempää seurustelussa kuin muussakaan. Seurustelimme useita vuosia ystävinä, mutta läheisyys oli vähäistä ja seksiä ei kokeiltu lainkaan. Sitten erosimme.

Nyt, uuden kymmenluvun vaihduttua mittariin minusta tuntuu entistä surkeammalta. Olen kylläkin saanut sellaista itseluottamusta, että uskon löytäväni itselleni uuden rakkauden, mutta häpeän kokemattomuuttani seksissä. Monet tuntuvat sanovan jo kaksikymmenvuotiaita vanhoiksi, jos he eivät ole harrastaneet seksiä, ja minä tunnen ajan kulkeneen ohitseni. Tunnen itseni luuseriksi, nollaksi. Olen jopa harkinnut hakevani seksiseuraa miehistä sillä ajatuksella, että kun en muuta saa.

Kaikki nämä tunteet tekee ristiriitaisiksi ja monimutkaisiksi se, etten edes pidä itseäni millään tavalla seksikeskeisenä ihmisenä. Parisuhteessa pidän ykkösasioina ystävyyttä ja turvallisuutta, ja seksi olisi vain pientä lisäkivaa. Ilmeisesti meillä miehillä, jotka niin usein yleistetään vain yhtä asiaa ajatteleviksi, on tosiaan jossain alitajunnassa se alkukantainen ajatuslohko, joka työntää näitä tunteita pinnalle. Hetken ajattelen toisin, mutta jo seuraavassa mieleni valtaa epätoivo ja nöyryytyksen tunne.

Olen elämässäni taas parisuhteettomassa tilanteessa ja minun pitäisi päättää mitä haluan. Olen huomannut, että ajatus seurustelusta niin sanottua normaalia seksielämää viettäneen naisen kanssa tuntuu minusta vaikealta, sillä tunnen olevani heitä vähempiarvoisempi. En halua tuntea itseäni huonommaksi, joten minun olisi helpompaa kohdata nainen, jonka itseluottamus on myös heikko. Mutta onko se oikea tie vai vain vaikea suhde, joka pahentaisi tilannetta?

En luultavasti osannut esittää itseäni kovinkaan selkeästi. Mutta tunteenikin ovat sekavat eivätkä yhtään helpota minua tietämään mitä haluan. Pelkään valitsevani helpoimman tien, unohduksen tien, ja tyytyväni yksinäisyyteen, joka edelleen heikentäisi minua henkisesti.

mulla ei ole kirjoittamastasi asiasta omaa kokemusta..mutta jotenkin kosketti tekstisi ja oli tarve jotakin kirjoittaa.
Ensiksikin et ole yhtäään sen huonompi kuin ikäisesi joka on "jo" harrastanut seksiä! se on totta että se taitaa olla harvinaista nykyään,mutta ei huono asia. toki,jos asia itseä kovasti vaivaa,silloin se on ongelma. ja toki ymmärrän että se vaikuttaa itsetuntoon. muista kuitenkin ettei sinussa ole mitään vikaa! kohdallesi ei vain vielä ole osunut naista,jonka kanssa voit jakaa myös seksin.älä lannistu,vaikka se tuntuisi vaikealta! ei viehättävyyttä tai ihmisen arvoa tosiaankaan mitata seksikokemuksilla. ja voihan hyvinkin olla että löydät naisen joka on myös kokematon ja saatte yhdessä tutustua toisiinne myös intiimisti. mutta eihän se haittaa,vaikka nainen olisi kokenutkin,yhdessä opitte tuntemaan toisenne ja mistä toinen pitää.

Tsemppiä!!
t. nainen 29v.

Niinhän se tuppaa olemaan, että nyky-yhteiskunta ei juuri tue henkisesti vaihtoehtoisen tien valinneita. Kuinka moni esimerkiksi muistaa, että koulun seksivalistuksessa olisi sanottu olevan OK pidättäytyä irtoseksistä ja odottaa rakkautta? Meille ainakin opetettiin vain, että kaikki pojat ovat ainoastaan seksin perässä ja valehtelevat saadakseen tytöt ansaan. Ylipäätään pidetään itsestään selvänä, että kaikki harrastavat seksiä mahdollisimman nuorena ja niinpä netissäkin tapaa jopa vain 20-vuotiaita, jotka ovat minun tavallani huolestuneita kokemattomuudestaan. Minusta tämä ajattelutapa ei voi olla oikein.

Mutta oikeastaan aloin nyt kirjoittaa lähinnä sen takia, että tajusin juuri hetki sitten (10 minuuttia sitten) miten oikein ajauduin elämään nuoruuteni miten elin.

Olen aina tiedostanut ja tiesin myös silloin, että murrosikäisille tulee yleensä vaihe, jossa he alkavat kapinoida jotakin vastaan. Itse olen aina ollut ns. kiltti ja ajatellut, ettei tämä koskenut minua. Mutta tosiaan vasta äsken hoksasin, että minä taisin itse asiassa kapinoida hyvinkin rajusti. Vanhemman sukupolven sijaan valitsin vain kohteekseni nykyaikaisen nuorisokulttuurin, johon en halunnut millään tavalla osalliseksi. Suorastaan halveksuin niitä ikäisiäni, jotka ylpeilivät viinankäytöllään, enkä halunnut olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Luokkatovereideni seksikäyttäytymisestä tiedän vain vähän, mutta myös sen suhteen halusin aivan erityisesti olla pidättyväinen.

Kun siis ympärilläni olevat nuoret eivät kavereikseni kelvanneet, jäin yksin ja katkeroiduin. Sen jälkeen en ole koskaan erityisemmin edes halunnut kavereita. Tämä lienee myös syy siihen, miksi arvostan naisissa ystävällistä luonnetta, alkoholista pidättäytymistä ja myös yksinäisyyttä. Tavallaan haluan löytää kohtalotoverin, perinteisten arvojen mukaisen hyvän ihmisen, jolle maailma ei ole ollut reilu. Uskoisin voivani kehittää sellaiseen ihmiseen hyvinkin läheisen suhteen juuri yhteisen vihollisen (jokseenkin hieman abstraktin sellaisen) ansiosta.

Nytpä siis taas opin itsestäni jotakin uutta. Tätä täytyykin miettiä.

Ei seksin puute tee kenestäkään huonoa ihmistä eikä välttämättä päinvastoinkaan. Tarkoitan, että eihän turhaan sanota, että prostituutio on maailman vanhin ammatti, ja prostituutio varmaankin täyttää jonkun aukon ihmisen tarve-elämässä, joskin sen yhteiskunnallinen merkitys on ehkä jossain määrin vähentynyt vapaan seksin ja ehkäisyn kehittymisen myötä.

"Sen oikean" etsiminen voi olla raskasta ihan missä tahansa elämänvaiheessa, ei se välttämättä nuorenakaan ole helppoa. Itse olin neitsyt 23-vuotiaaksi ja pidin itseäni silloin toivottomana tapauksena, mutta eikös vain löytynytkin sitten yllättäen minullekin heila, joka tosin jätti minut muutaman kuukauden seurustelun jälkeen, juuri kun olin päässyt seksin makuun. Se oli niin rankkaa, että ryhdyin feministiksi... no niin, siitä on nyt aikaa.

Vielä viitisen vuotta sitten pidin itseäni toivottomana tapauksena enkä ajatellut enää koskaan miestä löytäväni. Ja nyt viisikymppisenä minulla on maailman ihanin miesystävä! Tosin on vaikeuksia meilläkin, mutta on myös rakkautta. Ja se on sentään pääasia. Rakkauden ansiosta olen myös voittanut oman depressioni, ainakin tämän viimeisen erän taas kerran.

Tämän miehen kanssa voin puhua kaikesta, myös niistä vaikeuksista, ja neuvonkin sinua nyt äitisi ikäisenä naisena, että etsi rohkeasti sopivaa tyttöä, yritä ystävystyä, ja kun alkaa tuntua siltä, että homma voisi natsata, niin kerro ihan avoimesti tytölle, että olet kokematon, ja että haluaisit kokeilla seksiä tämän kanssa. Jos tyttö on fiksu, niin hän kyllä ymmärtää. Voittehan te edetä varovasti... oppaita löytyy vaikka kuinka, mutta jos on toimiva keskusteluyhteys, niin ei niitä edes tarvita. Pitää uskaltaa vain sanoa toiselle, että tästä minä pidän ja tästä en ja kokeiltaisiinko tätä. Ja huolehtikaa ehkäisystä!!

Kaikkea hyvää sinulle ja kohtalotovereillesi. Luulenpa, että heitä on enemmän kuin uskotkaan.