minua ahdistaa se että en saa tehtyä mitään, istun ja mietin mitä kaikkea voisin tehdä jos jaksaisin, mutta silti en tee, koska useimmiten en todellakaan vain jaksa. vain istun tai löhöän sohvan nurkassa, vieressäni ja selkäni takana kasa tyynyjä, vilttiin kääriytyneenä.
miettien jaksamattomuutta ja ahdistuen lisää. yleensä tuijotan tietokoneelta jotain ohjelmia että minun ei tarvitse ajatella mitään. se on pakokeino jolla voin ajatella vain sitä mitä katson. rakastan valokuvaamista ja luonnossa liikkumista kameran kanssa tai ilman.
yleensä kuitenkin kameran kanssa on vielä parempi. ihan lähellä olisi kaikkia kivoja metsiköitä jossa samoilu on ihan parasta, mutta miksi sinne lähteminen on niin vaikeaa?
miksi jään niin helposti vain istumaan sohvalle ja saamaan päänsäryn liiasta tietokoneruudun tuijotuksesta. miksi, vaikka tiedän kokemuksesta että kun lähden ulos metsään, joko väkisin itseni liikkeelle pakottaen, tai helpompina päivinä jolloin voi vain lähteä ilman sen suurempia pakotteita tai tuskia, minulle tulee siellä hyvä olo ja ahdistava olo laantuu edes vähän. yleensä enemmän kuin vähän.
tunnen melkein yhtä suurta intohimoa maalausta kohtaan, maalaaminen rentouttaa, ehkä hieman eri tavalla kuin metsä, luonto ja valokuvaus. mutta maalaus on myös erittäin mukavaa ja ajatuksia ja ahdistusta helpottavaa.
mutta senkin aloittaminen on muka niin työlästä ja aikaa vievää ääh.
miksi? en ymmärrä itseäni. en ymmärrä miten mieleni sisäiset ongelmat
estävät minua kaikintavoin tekemästä hauskoja ja helpottavia asioita.
ja se ahdistaa vielä enemmän.
yksi vaikeimmista asioista on se että haluaisin nähdä ihimisä useammin,
minulla on ihania ystäviä mutta en jaksa usienkaan kysellä ehiltä milloin näkisimme taas koska pelkään että minua ahdistaa lähteminen, lähteminen ja valmistautuminen on
minulle niin vaikeaa. mieluummin vain olisin.
olen yrittänyt että en stressaisi lähtemistä niin paljon mutta en osaa,
koska jos otan huolettoman asenteen unohdan kuitenkin jotain.
tai sitten ahdistun kahvilassa lisää kun en olekkaan miettinyt yli tuntia mitä vaatteita laitan päälleni ja ottanut sen ensimmäisen paidan kaapista.
H U O H
ja nyt ahdistaa kun ulkona on noin kaunis ilma että miksi en ole siellä että miksi
taas istun sohvalla, viltin alla, kasa tyynyja vieressä ja kone edessä.

Oisko teillä mitään vinkkejä?
☹️

ps.. ja ei kiitos niitä ota itsees niskasta kii ja lähe lenkille...

Moro. Mulla ei oo sama diagnoosi tai mulla ei ole periaatteessa virallista diagnoosia, mutta mua on hoidettu kuitenkin masennuspotilaana ja käyn kontrolleissa omalla lääkärillä. Sekä syön sepramia 40mg. Tuota samankaltaista kuin mitä kerrot tekstissäs, niin olen aika monella ihmisellä nähnyt. Itsellänikin on samaa lähtemisen stressausta ja kaikkea miettii välillä mitä vois tehdä mutta sitten ei kuitenkaan tee mitään kun ei huvita eikä jaksa. Välillä on ollut sellasiakin ajatuksia ettei jaksaisi elää tätä elämää. Oma elämässäni on kyllä paljon kuormittavia tekijöitä. Tai näin ainakin itse koen ja kuormittavin tekijä on tällä hetkellä töihin lähteminen ja työt ylipäänsä. ei jaksaisi käydä töissä enää. En tiedä onko sulla esim. tekemisen puutetta? Käytkö töissä jne.

Tarkoitus ei ollut vähätellä omaa diagnoosiasi. Luin ton oman tekstini uudestaan ja siitä saattaa käsittää väärin. Varsinkin toi lause: "Onko sulla tekemisen puutetta" On vähän kyseenalainen ja ehkä saatat ymmärtää sen niin että yritän patistaa sua tekemään jotain. Se ei ollut tarkotus ja olis täytyny muotoilla jotenkin toisella tavalla, mutta en oikein osaa kirjottaa sillain miten ajatukset aivoissani on. Ymmärrän kyllä että ahdistuneisuushäiriöön kuuluu jaksamattomuus ja haluttomuus aloittaa jokin tekeminen ja sehän rupeaa ahdistamaan tietenkin lisää kun ei tee mitään. Itse en todellakaan ole mikään sanomaan olotilaasi mitään koska olen itse ihan hukassa, enkä osaa auttaakaan, mutta niin nuo viisammat sanovat että kun tekee jotain mielekästä niin se auttaa. Mutta minusta tuntuu kyllä että ei sekään aina mua auta.

Mulla on sama dg ja kaipaisin itsekin ymmärrystä! T. Neiti Sekamuotoinen ahdistuneisuushäiriö ja OCD.

Hei te ihanat jotka olitte vastanneet!

Pellehermanni: ensin käsitin väärin mutta kun olit oikaissut sanomisiasi niin tajusin että tosiaan et sitä tarkoittanut 🙂
en itsekään ole mikään hirveän haka kirjoittamaan tai edes kertomaan sanoin mitä ajattelen, se vain on niin vaikeaa.
minulla ei ole tekemisen puutetta, tai siis no toisinaan mutta eikö kaikilla?
minulla olisi kaikenmoista mitä voisin tehdä ja aina keksii jotain mitä voisi jos ei ole mitään mitä pitäisi tehdä.. mutta kun ei jaksa. ahdistaa kun ei jaksa.
ja se ahdistaa että kun jaksaisi niin sitten ei tee koska odottaa että tekeminen ahdistaa.
öö.. voiko tästä kukaan ymmärtää mitä tarkoitan oikeasti? tuskin.
no mutta siis joo.. ahdistaa kun ei tee, ja kun alkaa tekemään, odottaa että koska alkaa ahdistamaan, ja kun tekee ja sitten alkaa ahdistamaan niin sisäinen ääni sanoo:
"ähäkutti, mä arvasin, ei ois kannattanu!" ...

Sinko89: tähän ei voi sanoa että "kiva kun löytyi joku muukin jolla sama diagnoosi"
mutta olisi kiva vaihtaa ajatuksia sinun kanssa ! 🙂
haluaisin jakaa olotiloja ja kokemuksia,
tuntuisi ettei olisi niin yksin tämän olon kanssa..

Joo. Kyllä kaikilla on tekemisen puutetta aika ajoin. Siis erittäin mielenkiintoista tuo sekamuotoinen ahdistuneisuushäiriö. Mua kiinnostaa ihmisen psyyke jostain syystä paljon. Ehkä oman itseni kautta olen siitä kiinnostunut koska tykkään analysoida jatkuvasti mielessäni omaa psyykkistä tilaani. Masennukseen liittyy myös kans ahdistus tilat, joten ymmärrän kyllä hyvin ton mitä kerroit. Osaatko yhtään sanoo mistä voisi johtua ahdistuneisuutesi? Mistä se ikäänkuin on lähtenyt liikkeelle?

minulle on ensin diagnosoitu masennus, jossain kohtaa se sitten vaihtui sekamuoitoiseksi ahdistuneisuushäiriöksi.
minua on kiusattu koulussa ja olen kärsinyt siitä ihan todella paljon,
kiusaaminen alkoi ala-asteella ihan ekoilla luokilla ja jatkui aina yläasteen viimeiseen koulupäivään asti, se oli aivan hirveeä ja söi minua jokaisella mahdollisella tavalla
ihan hirvittävästi. myös koti olot eivät ole koskaan olleet kummoiset ja
ihan kuin tämä ei riittäisi niin minulla oli pitkään sellainen "ystävä" joka käytti minua häikäilemättömästi hyväkseen, manipuloimalla ja pakottamalla minut tekemään mitä milloinkin, minä sanoin oikeastaan mihin vain joo koska halusin niin kovasti ystävän, takerruin ehkä juuri siksi häneen koska kotona ja koulussa oli vaikeaa ja ystäviä ei ollut.
Hän ei siis käyttänyt minua sillä tavalla hyväksi että olisimme missään vaikeuksissa olleet mutta tarkoitan sellaista että minä en saanut koskaan päättää mitään ja hän oli aina oikeassa ja kaikki piti tehdä niin kuin hän tahtoi ja sanoi.
olen ajatellut että nämä kaikki osaltaan oavt vaikuttaneet siihen että sairastuin.
Jouduin hankalan kotielämän ja muiden esim koulusyiden vuoksi olemaan
lasten psykiatrisella osastolla 3-4 luokilla ja tämä ei auttanut asioita oikeastaan millään tavalla.

Minäkin olen ollut koulukiusattu ala asteelta yläasteelle. Kiusaaminen oli joka päiväistä. Kyllä se silloin jo pienen pojan mielen masensi, kun alkoi miettiä miksi olen erilainen kuin muut. Mua kiusattiin koska olin hiljainen ja uskon että mulla oli sosiaalinen fobia, minkä takia en sitten kyennyt olemaan sellainen kuin muut. Jotain itseluottamus hommiahan nää varmasti on...