Ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin. Itse saman kokeneena paitsi että mua ei voi irtisanoa. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, että vaikka se on kuinka väärin, on minun vaihdettava paikkaa, muutoin menetän terveyteni kokonaan ja lopullisesti. Tiedän, että itsetunto menee ja tulee tunne, ettei ole minkään arvoinen, vaikka se ei pidäkään pakkansa. Ja tiedän niin hyvin tuon itkun ja ahdistuksen. Moni, joka ei ole kokenut moista, ei ymmärrä, kuinka paljon tuollainen voi sattua henkisesti ja jättää kovat jäljet.

Mä en osaa sanoa, miten tuolta nousta, mutta mä ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin. Jos vaan saat sen itsetuntosi takaisin, laitat hakemuksia peliin, huomaat pääseväsi haastatteluun ja löydät terveen työyhteisön, olet vaan tyytyväinen, että pääsit tuolta pois. Vallanhaluisille ihmisille työntekijät ovat vain pelinappuloita heidän omassa pelissään.

Hei viestiketjulle,

olen kokenut tuon saman noin reilu kymmenen vuotta sitten. Minua alettiin "vainota" uuden, nuoren esimieheni kautta, joka väitti minua kiusaajaksi! - vähän kun pengoin pintaa selvisi, että hänen taustallaan/tukenaan oli toinen henkilö joka ohjasi tätä tapahtumaa.
Keskustelin myöhemmin jo työpaikasta eronneen työkaverini kanssa ja hän totesi, että nyt olet sinä ollut tuon henkilön kynsissä kuten hän aikoinaan.

Itselläni tuo tilanne johti työpaikalla siihen, että lopulta itse sain syytökset lähes kaikesta ja minut ahdistettiin nurkkaan, jouduin jopa allekirjoittamaan varoituksen itselleni - hölmö kun allekirjoitin hämmennyksissäni!
Tilannetta yritettiin selvittää työterveyshuollon kautta, mutta kohdallani kävi niin, että kun lääkärin olisi pitänyt olla puolueeton ja ottaa asioista selvää, häntä oli jo pohjustettu siten, että hänet oli saatu uskomaan, että olen syyllinen ja hän tapaamisessamme suorastaan kävi päälle kuin yleinen syyttäjä - no, eihän siitä voinut seurata mitään hyvää. Lähdin tapaamisesta rajusti itkien ja otin yhteyttä mieheeni, joka soitti ao. lääkärille ja sanoi hänelle, että otatko nyt vastuun teostasi, jos vaimoni tekee itselleen jotain tuon tapaamisen jälkeen.
Palasin tuon jälkeen vielä työpaikalleni, mutta kun painostus ja itseni vähättely vain jatkuivat, sanoiduin lopulta irti ao. työpaikasta.

Jälkeenpäin olen ottanut selvää/lukenut useita kirjoja työpaikkakiusaamisesta sekä kiusaajan taustasi, usein luonnehäiriöinen ihminen joka tietoisesti tekee pahaa suunnitellen toisille. Tällainen henkilö tarvitsisi apua enemmän kuin itse, mutta tämä henkilö ei myönnä tehneensä mitään väärää.
Itse juoksin loppuaikoina psykologilla kysymässä, olenko todella sellainen henkilö kuin minua tässä nyt väitetään - ja psykologi sanoi lopuksi, ettei hän ole nähnyt pitkään aikaan yhtä "tervejärkistä" ihmistä ja että kysymyksessä on huonohenkinen työpaikka, josta olisi hyvä päästä eroon.

Itselläni kesti pitkään selvitellä jälkikäteen luonnehäiriö-ilmiöstä ja keskustella entisen samaa kokeneen työkaverin kanssa ja ymmärtää, että tällaista todella voi tapahtua.
Vieäkin palaan aiheeseen aina sen esiintullen kuten nytkin mutta tällä kertaa toivon, että tästä kertomuksesta on teille hyötyä ymmärtämään tapahtumaa.

Tapahtumasta voi selviytyä. Perheeni kanssa muutin paikkakuntaa ja palasin kotipaikkakunnalleni ja aikanaan hakeuduin uusiin työpaikkoihin takaisin.

Suosittelen että lukekaa ja tutustukaa luonnehäiriöistä kertovaan kirjallisuuteen, mikä auttaa ymmärtämään tällaisen käyttäytymisen taakse ja sen että teissä ei ole mitään vikaa vaan te olette tässä tapauksessa ne terveet ihmiset.

Aika parantaa haavat!🙂👍

Kiusaamisesta voi sairastua hyvinkin vakavasti, jos siihen ei puututa ajoissa. Se vaikuttaa koko työpaikan henkeen ja myös työn tuloksiin. Ei siinä oikein mikään auta, jos se menee liian pitkälle. Itse lähdin aikoinaan eräästä työpaikasta sairaslomapaperein. Oli pakko. Neuroleptejä käytetään ikävä kyllä myös kiusaamispohjaisiin traumoihin. Mutta lääkitys ei ole pysyvä.

Minäkin olen ollut työpaikallani kiusattu. Minun onneni oli se, että tuon kiusaajan tapa ottaa aina yksi uhri kerrallaan oli esimiehen ja vanhempien työtovereidenkin tiedossa. Hyvin kilttinä ihmisenä yritin parhaani ollakseni sellainen kuin kiusaaja halusi ja yritin toimia niin, että hän olisi tyytyväinen. Mikä osoittautui mahdottomaksi, koska hän vaihtoi vaatimuksiaan sitä mukaa, kun minä yritin niihin sopeutua. Keskustelin asiasta esimiehen kanssa ja pidimme useita tiimipalavereita, mutta tuo kiusaaja oli niin vahva, ettei häneen mikään pystynyt. Lopulta esimies lähetti hänet työkyvynarviointiin. Muistan vieläkin sen päivän, kun hän iltapäivällä purjehti sieltä ylpeänä takaisin todeten: "Eivät nekään minulle mitään voineet". Siltä istumalta menin esimiehen puheille ja sanoin, etten enää kykene tuon ihmisen kanssa olemaan samassa tiimissä. Jäin kahden viikon s-lomalle. Kun tulin takaisin, tuo ihminen oli siirretty kiertäväksi sijaiseksi ja siitä hommasta jäi sitten melko pian jo eläkkeelle. Eipä ole vissiin kukaan häntä kaivannut. Tuon kokemuksen jälkeen minulle on hyvin tärkeää, että työpaikalla on hyvä henki ja työrauhaa ja ihmiset voivat tehdä työtä hyvillä mielin. Kun olin itse esimiehenä, panostin hyvään työilmapiiriin oikein tosissani ja rivityöntekijänäkin. Lopulta kaikki lähtee kuitenkin asenteesta ja siitä, onko kaikilla tahtoa omalta osaltaan panostaa hyvään työilmapiiriin. Jos jollakulla ei tätä tahtoa ole, voi olla vaikea siinä tilanteessa tehdä töitä. Joskus on vain parempi lähteä ja toivoa, että uusi työyhteisö olisi parempi.

Koska tekstistäni voi joku saada jonkin porsaanreiän vaikkapa oikeussaliin, sillä kateus on kova kun on lahjakas, niin ajattelin selvittää vielä työpaikkakiusaamiskokemustani. Siitä on jo todella paljon aikaa ja olen täysin selvinnyt siitä. Vaikka olen selvinnyt henkisesti ja mennyt eteepäin, niin kuitenkin kokemus vaikutti opiskelujen alkuaikana siihen, että ei ollut niin pitkää työsuhdetta kuin yleensä olisi hyväksi jatkoa ajatellen. Käänsin kuitenkin kokemuksen voitoksi sillä tavoin, että lähdin lukemaan alaa, jossa perehdytään organisaation näkökulmasta myös tällaisiin asioihin. En yksilöinyt asiaa, vaan näin sen organisaation näkökulmasta jo silloin. Sainkin palautetta aikoinani opiskelukavereilta siitä, että olen empaattisena luonteena ja herkkävaistoisena ihmisenä hyvä myös tämän tyyppisissä asioissa. Se motivoi edelleen.

Olen kehitysmaassa toissa ja mitaan tyopaikkalaakaria, liittoa, tai mitaan mielenterveyspalveluja ei ole olemassa. Eli tama palsta on ainut jossa voin viahtaa ajatuksia.
Olen tuonut asiani esille johdolle tyopaikkakiusaamisena.Minulla on jopa kirjallisena todisteet etta minusta on mm. valehdeltu, minulle on huudettu, jopa fyysisesti vahingoitettu. Mutta kaikki tama on johdon mielesta niin vanhaa asiaa, etta sita ei enaa lasketa. Mennyt on mennytta. Ja ei tarkeaa.
TIlanne on mennyt koko ajan minun kannaltani pahemmaksi. Eristaydyin tyohuoneeseeni, ja se koetaan pahana. Minun pitaisi olla se, joka rakentaa suhteet uudelleen, onhan se minun vika, etta en osaa kommunikoida. Vaikka sanomani on totta ja olen oikeassa, niin tapani sanoa liian suoraan ei ole hyvaksyttavaa.Minun on erittain vaikea hyvaksya etta asioita tehdaan vasemmalla kadella, kun oikeallakin voisi samalla vaivalla. Varsinkin, kun kyseessa on turvallisuus. En ole huutanut, en ole tiuskinut tai muutenkaan kayttaytynyt huonosti. Olen asiallisesti tehnyt kysymyksia ja huomoita, jotka kaikki koetaan negatiiviseksi kritiikiksi. Mutta muu johto haluaa firman olevan taydellinen, mitaan kritiikkia ei saa olla, vain kehuja. Asian korjaamiseksi minun pitaisi hymyilla ja nuoleskella kolleegoitani,jotta he hyvaksyisivat minut.
VIime huhtikuussa selkaani iskettiin tosi epareilusti puukko. Oma tilanteeni pahentuu koko ajan. Nykyaan yhden kiusaajan nahdessani kroppani reagoi niin voimakkaasti, etta saan oksennusrefleksin. Kannan nykyaan kasilaukussani aina muovipussia. Painoni on tipahtanut muutamassa kuussa 5 kiloa ja minulla ei oikein ole varaa enaa yhtaan painon pudotukseen. OK, naytan tietysti mallilta, mutta koulutukseni perusteella tiedan, etta liian laiha on ihan yhta vaarallista kuin liika lihavuus.
En ole ainut uhri, yhden kiusaajan toimenkuvaa on vaihdettu. Niin etta han ei todennakoisesti paase enaa alaisiaan niin avoimesti kiusaamaan. Toinen kiusaaja koetaan firmalle niin tarkeaksi, etta minun pitaisi kuulema vain ajatella, etta koska olen osakkeenomistaja, minun pitaa vain niella ja kestaa paskaheittoa, koska tama ihminen tekee minulle rahaa. Muista ei valia, hehan saavat palkkaa ja menkoonsa muualle toihin ,jos ei kesta meilla.
Minulla ei ole ratkaisua ongelmaan. En ainakaan viela halua antaa periksi ja nayttaa niille etta onnistuvat savustamisessaan. Ainut on etta sinnittelen sitten tassa niin pitkaan kunnes sanovat minut irti.

Ainut oikeastaan mitä voi tehdä, on keskustella kiusaamisesta muiden saman kokeneiden kanssa. Kiusaamiseen reagoi aina jotenkin, ja se vaikuttaa haitallisesti myös itsetuntoon, joka taas vaikuttaa uuden työpaikan hakuun, ja luottamukseen omaan itseen sosiaalisesti. Itse olen sosiaalisesti herkkävaistoinen ihminen. Myös sosiaalinen tietyntyyppinen lahjakkuus voi olla yksi syy syy kiusatuksi joutumiselle. En ole hyvä valtapeleissä vaan ihan muussa. Kiusatuksi joutuminen ei ole useinkaan yllättävää kyllä asia, joka johtuu kiusatun negatiivisista ominaisuuksista. Itseasiassa kiusaaja ei kestä sitä, että kiusatulla on jotain sellaista, mitä hänellä ei ole. Se voi olla esim. henkisesti sellaiset kasvuolosuhteet joita tällä ns. nyky-yhteiskunnan voittajalla ei kuitenkaan ole. Se voi olla myös elämää ymmärtävä kotitausta, jossa on ollut paljon tunteita. Syy voi olla ihan mikä vaan. Syy ei aina välttämättä edes liity työkuvioihin. Silti siihen tulee aina reagoimaan kuka mitenkin. Surullista, koska tällainenhan vie myös verovaroja.

Kiusaamisen mentyä niin pitkälle, että vahingoitetaan ihmisen persoonallisuuden piirteitä on kyse jo hyvin vakavasta kiusaamisesta. Itse olen ollut myös aina asiallinen ihminen mitä tulee työidenteettiini. Pyrin siihen, että asiat riitelevät ei ihmiset. Tätä on korostettu jo kotikasvatuksessani. Pyrin suhtautumaan muihin ihmisiin asiallisesti. Kuitenkaan minuun ei ole suhtauduttu samoin. Eli luulisin, että juuri sekin taito,että osaa hoitaa työn työnä voi olla kiusaamisen syy. Kun työ- tai muu yhteisö eristää sinut organisaatiopatologiallaan, niin on tosiaan todella vaikeaa sitten enää päästä sosiaalisiin kuvioihin mukaan. Oikeastaan ainut tapa ratkaista tällainen organisaatiopatologia on vaihtaa organisaatiota tai olla etätyöntekijä. Työyhteisöön jääminen vahingoittaa pidemmän päälle käsitystä omasta työminästä. Muissa organisaatioissa voi kuitenkin ajan kanssa saada työminänsä sosiaalisesti takaisin. Voi huomata, että asia olikin ihan toisin päin. Eli olinkin itse se sosiaalisesti lahjakas. Sosiaalista lahjakkuuttaan ei kuitenkaan näe, jos jatkaa samassa organisaatiossa.