Sain juuri todisteen, että äidilläni on peliongelma – mitä teen?

Sain juuri todisteen, että äidilläni on peliongelma - mitä teen?

Käyttäjä Vompatti30 aloittanut aikaan 18.08.2015 klo 22:57 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Vompatti30 kirjoittanut 18.08.2015 klo 22:57

Hei kaikki,

Tarvitsisin neuvoja ja mielipiteitä, kuinka menettelisin tässä asiassa akuutista ja toisaalta, kuinka käsittelisin asian omassa mielessäni pitkällä tähtäimellä…kerron seuraavaksi vähän pitkän kaavan kautta ja oman kokemukseni läpi, mitä tässä on tapahtunut. Jos ette jaksa lukea koko jorinaa, kahdessa viimeisessä kappaleessa on olennainen tieto.

Äitini on eläkeikää lähestyvä, matalapalkkaisessa työssä elämänsä työskennellyt nainen. Hän jäi yksinhuoltajaksi, kun olin itse yläasteikäinen. Minulla on myös pikkusisaruksia. Äitini talous on aina ollut kuralla, ja se on ollut yksi hänen suurimmista huolistaan ja valituksen aiheistaan. Ei siinä mitään, mutta valitukseen on yhdistynyt aina syyllistäminen. Esimerkiksi, kun muutin kotoa toiseen kaupunkiin opiskelemaan täytettyäni 18 vuotta, äitini itki minulle sitä, kuinka kehtaan jättää hänet siihen tilanteeseen, kun asumistuki tippui ruokakunnan pienennyttyä minun lähdettyäni. Toimin kuulemma itsekkäästi, kun siirsin kirjani omaan osoitteeseeni (muuten en itse olisi saanut asumislisää).

Rahoitin opiskeluni työskentelemällä kaksi päivää viikossa laitoshuoltajana ja mm. dyykkasin ruokani. Tuohon aikaan voin todella pahoin äitini tuskasta ja kannoin huolta hänen pärjäämisestään pienempien sisarusteni kanssa. En pystynyt juurikaan auttamaan äitiäni taloudellisesti, sillä tulin hädin tuskin itse toimeen. Silmiäni aukaisi vasta 23-vuotiaana se, kun satuin juttelemaan erään ystäväni kanssa aiheesta – ja hän totesi, että okei, äitisi palkka ei ole maailman paras, mutta hän käy täyspäiväisesti töissä ja tienaa nettona moninkertaisesti minuun nähden, ja jotakin tässä yhtälössä täytyy nyt olla pielessä. Tämän keskustelun seurauksena pyysin äitiäni kertomaan tuloistaan ja menoistaan, jotta voisimme yhdessä pohtia hänen talouttaan ja voisin auttaa häntä ideoimaan uusia ratkaisuja (tässä vaiheessa minulla ei ollut siis mitään epäilystä mistään ”hämärästä” taustalla). Äitini suuttui tästä verisesti, haukkui minut pystyyn ja alkoi itkeä hysteerisesti. Kun sama toistui tarpeeksi monta kertaa (vuosien aikana), vaikka kuinka hyväntahtoisesti yritin keskustella asiasta, jouduin lopulta päättämään, että annan asian olla.

Aikaa siis on tässä välissä kulunut, eikä äitini talous ole muuttunut parempaan suuntaan siitä huolimatta, että sisarukseni ovat muuttaneet myös pois kotoa (ja äitini aina pienempään ja halvempaan kaupungin vuokra-asuntoon sitä mukaa). Tapailin muutama vuosi sitten miestä, joka kertoi minulle alettuamme seurustelemaan kärsivänsä pahasta uhkapeliongelmasta. Miehellä oli hirveät velat, ja hän oli aloittanut pitkän urakan erillisessä keskusteluterapiassa pärjätäkseen riippuvuutensa kanssa. Suhteemme aikana mies myös romahti asiassa, alkoi uudestaan pelaamaan ja tunnusti tämän minulle. Ennen häntä en ollut tutustunut millään lailla uhkapeliriippuvuuteen, enkä – täytyy myöntää – edelleen tänä päivänäkään ymmärrä, miten ihmiselle voi käydä noin, että jää koukkuun rahapeleihin.

No, pikku hiljaa päähäni alkoi syttyä lamppu: voisiko äidilläni olla uhkapeliongelma? Tiesin, että äitini tykkäsi pelata yötä myöten kaiken maailman viattomia nettipelejä (Candy Crush ym.). Lähtökohtaisesti ajattelin, että teoriani on todella kaukaa haettu – ajatus peliongelmasta ei ollut edes juolahtanut päähäni aiemmin, eikä minulla ollut mitään todisteita tai edes viitteitä, että tällaisesta voisi olla kyse. Muistan kuitenkin noin vuosi sitten ajatelleeni, että peliongelma selittäisi kyllä paljon, ja on ilmeisesti aika yleinen riippuvuus, vaikken itse sitä ymmärräkään.

Nyt sitten kävi niin, että olin äitini luona käymässä, kun hän lähti pienelle reissulle. Reissun aikana äitini pyysi minua siirtämään vähän rahaa miinukselle menneelle tililleen. Tajusin, että äidilläni oli ollut juuri muutamaa päivää aiemmin palkkapäivä – ja jo nyt siis kaikki rahat olivat tiessään. Tein sitten niin, että kävin katsomassa hänen tietokoneensa nettiselaimen sivuhistoriaa: se oli täynnä käyntejä ties kuinka monen pelifirman sivuilla, ties kuinka monta eri tuuripeliä, välissä käyntejä nettipankissa mukaan lukien sivumerkintöjä, joissa luki, että LAINAA on siirretty tilille.

Nyt siis ei ole mitään epäilystä, etteikö äidilläni olisi peliongelmaa (joka on jatkunut kauan, ehkä jopa 15 vuotta tai enemmän). Äitini jää todennäköisesti eläkkeelle seuraavan muutaman vuoden kuluessa. Minulla ei ole käsitystä, millaiset velat hänellä voi olla. Hänen eläkkeensä ei varmasti tule olemaan hyvä, sen verran pienehkö hänen palkkansa on nytkin kaikkine ikälisineen (brutto enintään 2500 euroa kuussa, mutta en tiedä tätäkään sen tarkemmin). Mitä minun kannattaisi tässä tilanteessa tehdä? Teenkö täyden intervention, entä pyydänkö sisarukseni mukaan? Miten paljon ylipäätään pystymme tilanteeseen puuttumaan? Kysymys on kuitenkin aikuisesta ja melko hankalalla (hyvin tunnepitoinen) persoonalla varustetusta ihmisestä… 😯🗯️