Kattinenkin 11.11.2009 klo 20.05
"Sä oot niin ruma, ettei susta voi ees tykätä". Olin 9-10 vuotias tuon kohteliaisuuden kuullessani. Sen jälkeen en ole kehoani hyväksynyt. Ja olen jo melkein 50 v.
"Tyhmä! Ei se noin ole!", vaikka olin oikeassa. Perustelut kaikuivat kuuroille korville.

"Aina sä nolaat meidät." En vieläkään tiedä, mitä tein väärin.

Ja sitten sanotaan, että ensin pitää rakastaa itseään, pitää itsestään, vasta sitten muut voivat pitään sinusta. Tuota.... miten tällaisen jälkeen voi itsestään ajatella mitään positiivista?

Miten omakuva tai itseluottamus voisi kasvaa tuollaisessa ympäristössä? Kun olen kertonut noista tapahtumista, pääsääntöisesti minua ei edes uskota.

Miten tuollaisesta naisena pääsee ohi, yli?

Olen varma - tiedän - että olen ruma. Sen on tiedekin todistanut: tietyt piirteet ovat viehättäviä, tietyt eivät. Turha pyristellä.

Ihminen on siis vielä luolamiehen tasolla. Luonne ja persoonallisuus, ainakin naisen kohdalla, ovat merkityksettömiä. Kaunis ulkonäkö on kaiken a ja o.

Kamalin "vitsi" on se, missä sokea poika sanoo päättäneensä suhteen tyttöön, koska heillä ei ollut mitään yhteistä. Mutta he ovat palanneet yhteen. Miksi? Sokealle pojalle on kerrottu, että tyttö on todella sexy.

Revi siitä sitten...

😉Sillonpa sinä et ole kuullut sanontaa, rumassakin repussa voi olla hyvät eväät!
Kauneus on katsojan silimissä ja kakaroilla sitä' silmää ei vielä ole, sanovat mitä sattuu. Olen minäkin ollut niiden kauniinpien mielestä ruma ja läski. Silläkin on hyvätkin puolensa, siinä missä ne kaunottaret kulki tansseissa hurmaamassa poikia, minä tein töitä tai läksyjä, vaikka keljutti niin viimesen päälle, tänä päivänä ei keljuta.
Nainen joka uskoo ulkonäön olevan se ainoa tärkeä asia elämässä, huomaa jonakin päivänä, että kauneus on katoavaista, kyllä elämässä tarvitaan muutakin kuin ulkonäkö...no, rumuus senkun lisääntyy, mutta alkaa näyttää kauneudelta, ainakin ilman silmälaseja! Jokaisessa ihmisessä on jotakin kaunista, kauneimmat silmät, mitä ikinä olen nähnyt, oli miehellä, jota ei parhaalla tahdollakaan voinut sanoa komeaksi.
Tiedätkö, kun sinulle joku on sanonut, että nolasit heidät, ehkä siinä heidän oma tyhmyytensä on paljastunut, ei sinun.
Kaikista helpointa on itseään rakastaa, kysy itseltäsi rakastatko ja vastaat, rakastan...siinä se on!😉

Kattinenkin, kehveli. Saanen esittää eriävän mielipiteeni. Kaunis ulkonäkö ei todellakaan ole kaiken A ja O! Kaikilla meillä on vikamme, niitä vikoja ei vain joistakin ihmisistä niin helposti huomaa, osaavat huijata kanssaihmisiään 😉 Jos inhoat itseäsi ja pidät itseäsi rumana, niin valitettavasti se näkyy ja näytät silloin rumemmalta kuin olet. Jos pidät itsestäsi sen verran, että tykkäät huolehtia itsestäsi ja viihdyt kehossasi noin niinkuin suurinpiirtein edes, niin sekin näkyy: Näytät heti paremmalta. Kyse ei siis ole mistään kasvonpirteistä tai nenän muodosta, leveästä tai luisevasta takapuolesta jne. Kyse on olemuksesta ja juuri siitä luonteesta ja persoonallisuudesta.

Sinua on kohdeltu huonosti ja rakkaudettomasti lapsuudesta asti, sellainen jättää jäljen. Kaikki ihmiset tarvitsevat rakkautta ja hyväksyntää. Olet varmaan jo todennutkin ettei auta vain päättää, että tästä lähtien pidän itsestäni. Jos et löydä läheisistäsi ihmistä, joka ottaa sinut ja tunteesi tosissaan, suosittelen että etsit itsellesi terapeutin. Hänen kanssaan voisit päästä alkuun itsesi arvostamisessa. Me tarvitsemme toista ihmistä, jonka hyväksyvästä vastaanottamisesta saamme peilata itseämme.

ja vielä siitä kauneudesta: Minua on usein kehuttu kauniiksi ja hyvältä se tietysti tuntuu, mutta kun sillä viehättävyydellä ja miellyttämisellä olen oppinut pelaamaan, niin muut ominaisuudet jäävätkin vähemmälle käytölle. En luota itseeni muissa asioissa, enkä uskalla tehdä isoja ratkaisuja, ottaa vastuuta. Pelkään niin paljon epäonnistumista, että sitten en tee mitään. Tämä on jarruttanut kehitystäni työelämässä, opiskeluissa, kaikessa. Minulla on siis samanlainen itsestätykkäämättömyysongelma, muissa kuin ulkonäköasioissa.

Luin ja ajattelin että tähän ketjuun haluan kirjoittaa! Kun vihdoin yli viisikymppisenä ei enää ole väliä minkänäköinen olen, en silti ala kohdella itseäni huonosti enkä ala metsäläiseksi, mutta ei ole niitä paineita joita oli ennen.
Nuo lauseet joita aloittaja kertoo ovat todella tuttuja! Mutta on niitäkin kun minua kehutaan ja arvostetaan, kunpa muistaisin vain ne. Koska yleensä joku joka sanoo pahasti ja iskee henk.koht. asioilla on itse sairas, ilkeä, se huono. Näin se muuten on, oikeasti. Eihän kukaan terve, normaali ihminen mollaa toista, ellei hän halua alistaa yms.
Olisinpa käsittänyt asiat näin jo nuorena, mutta kumma juttu että vasta iän myötä viisastuu.
En ole ollut ruma, minulla on kauniit silmät, olen ahkera, hiukset ovat minun valttikortti koska ne ovat tuuheat ja luonnonkiharat, mutta minussa on vikoja: polvet ovat pattipolvet, vatsa pömpöttää, olen lyhyt, sormet ovat muhkuraiset yms. Mutta olen nykyisin kääntänyt asiat päälaelleen. keksinyt vioista ne hyvät puolet. esim jaloilla on kävelty paljon ja tehty töitä yms.
Hauskaa viikonloppua kaikille