Saako olla kiitollinen?

Saako olla kiitollinen?

Käyttäjä maanvaiva aloittanut aikaan 27.01.2013 klo 11:50 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 27.01.2013 klo 11:50

Kysytään Iltasanomissa

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288535305560.html

”Kiitollisuus ei tarkoita tyytymistä huonoon eikä alistumista pahaan. Se tarkoittaa vain sitä, että ihminen osaa elämässään arvostelun lisäksi – joka sekin on joskus tarpeellista – myös kiittää ja arvostaa asioita. ”

Minusta varsinkin mielensairaat eivät hyväksy kiitollisuutta. Eivät omasta elämästään löydä mitään kiittämisen arvoista mutta eivät myöskään hyväksy toisen kiitollisiitta. Vaan vähättelevät toisen kokemuksia ja sanovat, että on helppo olla kiitollinen kun elämässäsi on kaikki ollut aina hyvin.

Jopa minulle sanotaan etten ole koskaan mitään kauheaa kokenut, suoraan sanoen käsketään painua muualle kiittelemään hyväosaisen ihmisen elämästä.
Ei auta kertoa, että vanhempani kuolivat hyvin aikaisin, eikä kertoa fyysisistä sairauksistani tms.

Minun on helppo olla kiitollinen monesta asiasta. Kuten että verensokerit eivät pahemmin heilattele, joudun kuitenkin piikittään itseäni joka hetki.
Tai etten saa epilepsiakohtauksia niin usein kuin aikaisemmin. Joudun kuitenkin syömään kolmea lääkettä.

Jos haluaisin vaan vaikerrella, en tosiaan löytäisi elämästäni mitään kiittämistä mutta ihan vaan muiden harmiksi kiitän joka ilta jostain asiasta.

Käyttäjä repukka kirjoittanut 27.01.2013 klo 16:36

Kyllä esim. masentunutkin voi olla kiitollinen. Minä olen kiitollinen ainakin perheestäni ja ystävistäni ja monesta muustakin asiasta. Ja hyvistä päivistä.

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 27.01.2013 klo 23:08

Pitäisi muistaa ne hyvät asiat silloin kun on "paha" päivä menossa. Olisinpa kiitollinen useammin ja en alkais rähistä läheisille kuin kakara, joka ei saakaan just sitä lelua mitä muilla on.
En kadehdi muiden asioita enää, yritän muistaa että tärkeintä on että olen hengissä, on ruokaa kaapissa ja katto pään päällä (eikä ole oma) ja jonkinlainen terveys tallella. Kiitollinen voi olla kun katsoo talvista kaunista maisemaa. Haistelee ulkoilmaa kävellessä. Tai aina voi keksiä jotain pientä mistä voi olla kiitollinen. Vaikka tästä että pystyn vielä kirjoittamaan tänne, olen vielä ihan tolpillani kun kykenen latomaan kirjaimia peräkkäin.
Pienistä murusista on leipäni maailmalla tai onneni.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 28.01.2013 klo 14:53

Kiitos, kun osallistuitte keskusteluun.

Aamulla ei ollut niin kiva kesken työn lähteä diabeteshoitajalle kertomaan ettei mikään asia ole huonosti. Miksi tuntuu niin jonninjoutavalta käydä kuuntelemassa että hoitaja sanoo kaiken olevan hienosti. Tuntui että vein ajan sellaiselta jolla ei ole asiat kunnossa.
Nyt saan itseäni kiittää hienoista verensokeriarvoista.

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 28.01.2013 klo 15:38

Yritän ottaa oppia eräästä tuttavastani, joka on vakavasti sairas ja sairauksia on useita. Lääkäritkin pudistelevat päätään, mutta kyseinen henkilö yrittää suhtautua kipuihinsa huumorilla. Hänen valoisa elämänasenteensa on tulosta pitkäaikaisesta itsensä kehittämistyöstä ja on minusta aivan käsittämättömän hieno. Kun tuntuu oikein kurjalta, soitan hänelle ja toivon hänen näyttävän minullevaloa esimerkillään. Ja myös siksi, että hän on aina niin iloinen, kun hänelle soittaa. Toisin kuin hyvinvoivat ystäväni, hän on aina paikalla, koska sairaus vaikeuttaa hänen liikkumistaan. Hän jopa auttaa muutamia ystäviään, on heidän terapeuttinsa, vaikka tässä terapiassa antaja makailee sohvalla ja saajat istuvat ryhdikkäinä. Henkisellä puolella tilanne on käänteinen.

Kun elämä on vain lepattava liekki, miten joidenkin kynttilä vain palaa noin tasaisesti...Omat asiani ovat paljon paremmin ja silti en osaa olla kyllin kiitollinen. Surkeaa. Mutta ehkä itselleenkin pitäisi vain kyetä antamaan anteeksi. Hyväksyä itsensä kaikkine puutteineen. Hyväksyä elämän ankeus ja perustylsyys, jonka voittamiseksi meillä kaikilla on tarjolla kosolti viihdettä, arjen puudutusainetta. Jota myös surutta kulutamme. Nautinto on oikeus, jota sitäkään ei kaikilla ole. Ehkä telkkari keksittiin juuri siksi, että me ihmiset emme kestä olla niin paljon yksin. Digiviihde korvaa aidon yhteyden toiseen ihmiseen, se on aivojen itsetyydytystä kuplivien mielikuvien kautta.

Yritän minäkin olla hyvä ihminen. Sellainen, joka yrittää autella muita tai ainakin pitää itsensä kurissa sortumatta itsetuhoisuuteen, yrittää salata ahdistuksen, hukuttaa mörön jatkuvaan tekemisen virtaan. Salaa yritän myös käydä kauppaa Jumalan kanssa. Tyyliin, että jos nyt olen oikein kiltti, niin varmasti saan namia myöhemmin. Ja jos en saa, alan parkua.

Ei se ole kiitollisuutta. Kiitollisuutta on se, että on tyytyväinen nykyhetkeen ja hyväksyy oman yksinäisyytensä. Kaipaamatta mitään tai ketään. Hyväksyy sosiaalisen, emotionaalisen ja seksuaalisen tyhjiön, rauhallisesti ja kärsivällisesti, antamalla asioiden vain tapahtua.

Miksi en pysty tähän?

Käyttäjä Desper kirjoittanut 29.01.2013 klo 08:39

Kun ollaan kiitollisia, kiitetään jotakuta. Ketä kiitän, jos kiitän vaikkapa sosiaaliturvasta (aloituskirjoituksen linkki)? Eduskuntaa ja sen valinneita kansalaisia, lainvalmisteluvirkamiehiä sekä veronmaksajia. Näitä siis pitäisi kiittää. Hieman monimutkaista. Kuulun kahteen näistä ryhmistä, joten en ehkä kiittele itseäni. Tyytyväinen ja iloinen voin kyllä olla. Epäkohtiin voin olla myös tyytymätön. Mikään asia ei olisi muuttunut paremmaksi (eikä "kiitollisuuden" aiheeksi) ilman tyytymättömyyttä. En myöskäään ole yleis"kiitollinen" osakseni tulleesta hyvästä, sillä en tiedä, mitä tahoa minun tulisi kiittää, jumaliin en usko. Kiitollisuus ja sen vaatimus särähtää myös joskus korvaan ylätyylisenä, ja joskus se kuulostaa falskilta. Joskus tuntuu, että kiitollisuuden ylistyksen tarkoituksena on sille vastakkaisten tunteitten peittely.
Mieluummin siis puhun yleensä tyytyväisyydestä, ilosta ja onnellisuudesta, kiitollisuudesta vain silloin, kun sillä on kohdehenkilö tai -henkilöitä.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 29.01.2013 klo 15:29

Jos saa toimeentulotukea, voi sinä päivänä, kun se tulee, sanoa kiitos toimeentulotuesta eikä pitää itsestään selvänä, että sen saa tekemättä mitään sen eteen.
Samoin voi kiittää kaikesta sosiaalietuuksista, kuten minä ennen kun sain vammaistukea.
Miksi kiitokselle pitäisi aina olla joku määrätty taho jolle osoittaa se kiitos?

Jumalaa voi kiittää monesta asiasta, jos Häneen uskoo ja tuntee, että Hänen ansiosta jotain sai. Minä kiitän Jumalaa illalla koko päivästä vaikka päivä menikin persiilleen.
Jaksoinpa kuitenkin elää sen päivän loppuun.

Kiitollisuutta ei ole sitä, että hyvksyy koko nykyhetken vaan voi olla kiitollinen jostain pienestä osasta siitä. Yksinäisyydestä ei kannata kiittää, jos kaipaa muita ihmisiä.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 31.01.2013 klo 16:14

Ole ikuisesti kiitollinen pienelle, rumalle vanhalle kissalleni, Saattohoidolle. Jonka joku hylkäsi ja minä sen otin kotiimme saattohoitoon. Uskon saattohoidon onnistuneen ja se eli viimeiset päivät onnellisena ja nukkui pois omaan petiinsä.
Tänään vein sen tuhkattavaksi, kun en hoksannut kysyä sen uskonasioista mutta eipä ollut muuta vaihtoehtoa, joten pitää tähän tyytyä.
Parin viikon päästä haetaan se kotiin taas ja keväällä pannaan tuhkat pihan nurkkaan.
Mitäpä taas aloin itkeen, tiesithän ettet jaksa kauan enää elää.

Käyttäjä erakoksiko kirjoittanut 31.01.2013 klo 20:36

Sinusta, Maanvaiva, saa olla kiitollinen.
Jokaisesta meistä, vaikka ei aina kyettäiskään välittämistä osoittamaan.
Sanotaan että kissa kiitoksella elää -
mutta niin on osaksi aina ihmiselläkin, että kiitos antaa voimaa.
Kissoilla ja ihmisillä on sama taivas, perillä nähdään rakkaat poistuneet.

Käyttäjä Wolferina kirjoittanut 08.03.2013 klo 20:48

Olen kiitollinen monista asioista. Jotkut niistä kuulostavat toisista hulluiltakin.

"Olen kiitollinen sairastumisestani skitsoaffektiiviseen häiriöön, koska se opetti minut laittamaan rajat ja sanomaan ei. (tosin opettelu jatkuu edelleen)."

Ja hyvin monista hyvistä asioista, joita olen saanut ja todennäköisesti saan vastaisuudessakin. Ilman, että olen niitä ansainnut ja ilman, että olen niiden arvoinen.

Mutta varsinkin monet hyvät asiat saavat kysymään; mutta miksi minulle, en minä ole tätä ansainnut, saati, että olisin sen arvoinen.

Miksi ei voi olla vain kiitollinen, hymyillä ja sanoa kiitos? Ja sen jälkeen, jakaa hyvää eteenpäin omien voimien ja kykyjen mukaan.

Voimia ja ilon pisaroita meille kaikille tukinettiläisille!

Käyttäjä propeli kirjoittanut 09.03.2013 klo 01:50

Moi.Minä olen kiitollinen monestakin asiasta.Koska vaikeiden asioiden kautta olen oppinut näkemään ne hyvät asiat.😉Olen kiitollinen elämästä ja siitä kaikesta mitä olen saanut,oppinut ja saanut opettaa muille🙂👍.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 09.03.2013 klo 04:40

Olen kiitollinen kauniista pakkasaamusta tai oletan sen olevan kaunis, kun tulee valoisaa.
Olen kiitollinen kaikista fyysistä sairauksistani, kun pakostakin en voi jäädä sänkyyn makaamaan, kun verensokerin vuoksi piti nytkin nousta ylös piikittämään ja syämään.
Lisäksi viimeistä leikkausarpeani kutitti ja piti jaksaa mennä suihkuun ja sen jälkeen laittaa rasvaa.

Tässä samalla voinkin miettiä onkohan epilepsialääkitys nyt kevätkohdillaan vai pitääkö sitä taas lisätä, kun hanget hohtaa ja aurinko paistaa. Sen tietää sitten, jos en palaa hiihtäen kotiin vaan herään sairaalassa.

Kiitos kaikista sairauksista, ilman niitä tuskin näin paljon itseäni ajattelisin ja hoitaisin.
Mie varmaan vaan nytkin makaisin sängyssä ja peräti nukkuisin.

Ilman lukihäiriötäni olisin vaan tekstin lähettänyt mutta sen vuoksi mun piti käydä googlessa katsomassa kirjotetaanko sänkyssä vai sängyssä. Enkä mie vieläkää tiedä miksi kirjoitetaan sänkyyn mutta toisaalta sitten sängyssä. Jos ees oikein tajusin kirj.neuvot.

Käyttäjä propeli kirjoittanut 10.03.2013 klo 08:08

Hei.Mietin eilen illalla,että kummasta tulen onnellisemmaksi siitä,kun annan jollekkin jotakin
vai siitä,kun saan itse jotain.😉

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 11.03.2013 klo 14:57

Ehottamasti tulee onnellisemmaksi kun antaa toiselle jotain.
Esim naisten päivänä sain kaupassa ruusun ja koska en voi sellaista kotona piettää, niin annoin sen parkkipaikalla yhdellä yksinäiselle miehelle. Koska en siinä vaiheessa muistanut koko naisten päivää, aattelin vain että tuo mies on yksinäisen näköinen ja varmaan tykkää ruususta. Ja niin pitikin ja kiitteli moneen kertaan. Ja mie tulin ruususta paljon onnellisemmaksi kuin siitä että olisin sen vaan itsellä pitänyt.