Runo on kaunis ja lohduttava.

Ihana ja kannustava runo! Olen kai jo niin vanha, että pidän runoista. Ihailen sanataitureita. Minä olen kirjoittanut ahdistuksen keskellä runoja. Runot ovat silloin tuskaisia. Eivät ole silloin julkaisukelpoisia. Niissä paljastuu kipu, tuska ja joissain myös häpeä. Itketin ennen juhannusta jopa psykologiani mun runolla. Kuitenkin runoja on kiva lukea.

Kiitos kommentista.

_

Elämä

niin käsittämätön,

että sen täytyy olla

jotakin varten.

Niilo Rauhala  JOS SINUT YMMÄRTÄISIN (1996)

Yön hetkinä

kävelen ikkunalta ikkunalle.

Valo kajastaa

ja kasvaa aamua kohti..

Tässä päivät kohtaavat toisensa,

eivät puhu keskenään

mutta tuntevat toistensa

ajatukset.

Niilo Rauhala: AAVISTUS JA IHME

(2005)

Oletko sinä kirjoittanut runoja? Mä muokkasin ajatuksia  jonkinlaisiksi mietelmiksi sairastamisen ensimmäisinä vuosina. Mutta koin, että kun mulla aloitettiin psykoosilääkitys Ketipinor (=Seroquel Prolong) masennukseen, luovuus hävisi. Se harmittaa jotenkin edelleen.

pala lasia kirjoitti:
.... Minä olen kirjoittanut ahdistuksen keskellä runoja. Runot ovat silloin tuskaisia. Eivät ole silloin julkaisukelpoisia. Niissä paljastuu kipu, tuska ja joissain myös häpeä. Itketin ennen juhannusta jopa psykologiani mun runolla. Kuitenkin runoja on kiva lukea.

Jos ahdistuksen keskeltä on pumpsahtanut tuskaa, se voi helpottaa jotain toista pumpsahtatuttamaan omaa tuskaansa ulos?

Kaikilla asioilla elämässä on kullakin joku salattu oma merkitys; salattu siksi ettei se heti aukea. Kun olin nuorena sairaalassa, kirjoitin runoja,  osastolla, joku kävi lukemassa olkapään takaa, purskahti itkuun, kipu yhdisti, yhdistäminen helpotti

Kirjoittaisin runon

mutta riimit eivät taivu, elinvoimaa ei runoksi asti.

Olemisen raskaus syö sanat.

Kun nainen hakeutuu uudelleen tajunsa tuntumaan,

mies opettelee lukemaan naista,

maailmalla alkaa olla toivoa.

Helena Anhava: HIDAS OSA

(1979)

Vuosien kuluessa

sanat kuluivat loppuun,

mutta piikiven sirulla

raaputan sinun kuvaasi

piirto piirrolta talteen

sisimpäni peruskallioon.

Viljo Kajava:  LÄHELTÄ

(1975)

Sinun silmäsi

peilityynet vielä,

ja sitten

pajujen kevät

välkehtii äkkiä niissä

kun katson.

* * *

Läntinen teatterikuja,

pilvet ovat mytyssä, ennallaan,

ja äkkiä

minä alan potea sitä kaikkea:

talvinuhaa ja seinien pimeää, on kylmä

* * *

Meri kirkastaa

vaitiolon tuokion:

laivamme aavalla, tämä laiva on

etäisyys itse,

vaan lähempänä,

kenties lähellä aivan rannat

ihmiset, jotka jäivät, kun lähdimme

Jyri Schreck:  MUSTAN PERHOSEN AIKA

(1970)

Äkkiä käännyt,

lasket laihtuneen kätesi polvelleni.

Se koskettaa minua

syvemmältä

kuin nuoruuden kuumin lähestyminen

tulvivan joen rannalla.

Rakel Liehu : Runoja 1974 - 1977

VALO, LÄHEISYYS

Ja myös siksi sinä olet siinä

että saisin laulaa suruni

lujille käsillesi levähtämään,

yönhiljaiset linnut.

Rakel Liehu : Savikielellä minä ylistän

(1975)

Kerran kahlaat rannalle,

ja aurinko loistaa

lävitsesi.

Hämmästyt.

Ruumiisi seinä on

joka puolelta

poissa.

Rakel Liehu : VALO, LÄHEISYYS

(1977)