Sinun runosi on kaunis.

Kaunis ja niin todellinen runo elämästä. Oma tilanteeni on tällä hetkellä se että olen työttömänä ja masentunut. Kävin lääkärissä puhumassa vaikka se olikin vaikeaa. Itkin ja puhuin. Yritin saada jotain rauhoittavia lääkkeitä, mutta sainkin vain nukahtamislääkkeitä. Niitäkin vain 10 kpl. Kai se lääkäri pelkäsi että ottaisin lääkkeitä niin paljon että henki lähtisi. Vaikutin kai niin itsetuhoiselta. Kerran otinkin kolme pilleriä ja nukuin hyvin koko yön. Muut yöt olen nukkunut kolmen tunnin jaksoissa. Lääkkeet auttavat vain hetken ja sitten on taas arki edessä. Lääkkeet turruttavat hetkeksi niin etten tunne mitään etkä mieti mitään, mutta hetken kuluttua kaikki on edessäsi. Et pääse todellisuutta pakoon.
Onneksi sinulla on vielä vaimo ja lapsia, niin käsitin runostasi. Minullakin on mies ja lapsia, mutta mieheni ei paljon välitä masennuksestani. Hän ei voi ymmärtää itkuisuuttani. Minkäänlaista tukea tai ymmärrystä ei hänen taholtaan kuulu. Yritän yksin selvitä tästä tilanteesta ja hoitaa osuuteni perheen kuluista. Miehelleni tuntuu se raha olevan tärkein asia maailmassa.

Kiitos.

Ei tämä elämä kyllä pelkkää hymyä ole.

Sinulla on paha tilanne, kun miehesi ei ymmärrä tilannettasi.
On varmaan tuskaista arkea.

Minulle lääkäri kirjoitti unilääkettä hyvin nihkeästi ja varovaisesti.
Sanoi, että niihin voi jäädä liian helposti koukkuun.
Mutta kylläpä ne nukuttivat hyvin...😴

Jep, vaimo ja tyttäret on. Vielä onneksi.

Vaimoni on ollut hyvin pitkään masentunut, useita vuosia, ja aina ollut raskasmielinen.
Ite olen tullut viime vuosina mallikkaasti perässä...

Vaimo monesti uhkaa erolla kun tulee riita tarpeeksi isoksi.
Ja siinä menisi samalla tietysti lapset.

Vaimoni menettämisen ajatukseen alkaa olla jo tottunut, eikä tarvisi riidelläkkään enää,
mutta en kestä ajatusta lasten menettämisestä. Ne ovat minulle elämän tärkeimmät asiat, ja haluan elää niiden kanssa tätä nopeasti ohikiitävää arkea.

Olen päättänyt alkaa laittaa elämääni parempaan kuntoon.
Jospa se elämänilo vielä jostain kivenkolosta löytyy.
Ikää on kuitenkin vasta pikkusen reilut 30, joten ei pitäisi vielä elää toinen jalka haudassa.

Ai niin, pitikin soittaa lääkäri aikaa, kun pitää menna ´Keskustelemaan´, että saa uusittua reseptiä...

Voimia kovasti sinulle ja teille.
Kyllä se elämä vielä voittaa!

Hei!
Kiitos runosta, se on tosi koskettava ja kaunis! Vaikeasta tunteesta ja elämästä kaunis runo. Luovuus ei ole mennyttä ainakaan. Itsestäni ajattelen, että oli ihan hyvä olla lähes kymmenen vuotta jäävuori. Parempi kuin kaikki ne tunteet, jotka olisivat tappaneet minut. Nyt elämä alkaa olla ulkoisesti mallillaan ja sisäisestikin ihan ok. Sen verran, että olen voinut luopua turrukkeista ja alkaa taas tuntea. Nyt tunteet ovat sellaisia, että ne eivät enää tapa minua. Mutta kyllä se turtumuskin on raskasta, mutta ajattele vaikka niin, että kyllä se joskus loppuu...ennemmin tai myöhemmin! Lapset ovat aina sinun, sinä olet heidän isä ja he ovat sinun lapsia - se ei muutu miksikään, kävi miten kävi. 🙂👍

Hyvin kirjoitettu runo, niin kuvaava siitä mitä se "arki" voi olla. Olen kaltaisessasi tilanteessa. Tuntuu kuin olisin muuttumassa robotiksi, joka vaan suorittaa ja tekee mitä ympäristö edellyttää. Kukaan läheiseni ei tiedä miten syvällä suossa rämmin. Mieli on särkynyt ja sisällä elää pelko, että tämä ei helpota. Rakkautta minä kaipaisin enkä tätä kulissia missä elän. Ensi viikolla on lääkäriaika, jolloin menen pyytämään uudestaan masennuslääkkeitä, kerran ne jo lopetin, mutta nyt tuntuu, ettei pärjää enää ilman. Ja en edes tiedä miksi.

Toivotan voimia sinulle Auringonpilkku, ei tosta ole helppo lähteä, mutta on se kuitenkin mahdollista. Toivottavasti elämääsi tulee vielä rakkautta, joka tekee sinut uudestaan näkyväksi 🙂🌻

Kiitos rakkaat ihmiset.

Voimia teille molemmille hurjasti!

Kyllä sitä rakkautta ihminen tarvii, ja haluaa antaa.

jonkin aikaa on mennyt ihan mukavasti. Tänään aamulla töihin lähtiessä oli aivan loistava olo.
Samoin töissä. Olin niin onnellinen, tuntui että tästä se uusi elämä lähtee.

Mutta sitten työpaikalleni tuli asiakkaana käymään vaimoni pitkäaikainen rakastaja. Hän ei tiedä, että minä tiedän... Nykyään ovat( kai ) ex rakastavaiset. Sen miehen näkeminen jostain syystä suistaa minut aina raiteiltani.

Nyt tympäsee ja ahistaa niin helvetisti...
ottaa päähän olla näin heikko.

Nyt pienet humalat ja huomenna uudestaan elämästä kiinni!

Auringonpilkku; kuulostaa aika ikävältä, että joku on vaimon ex-rakastaja... mutta älä soimaa itseäsi siitä, että olisit heikko, koska se että reagoit asiaan tarkoittaa sitä, että sinulla on niitä tunteita vaikka tekee kipeää.

Tiedän miltä tuntuu, kun sattuu ja ei voi sille mitään. Minuakin ahdistaa, kun eräs ihminen saa minut pois tolaltani vielä kahden vuoden jälkeen. Kun ei saisi olla heikko... Mutta kuka sen oikein määrittelee, että ei saisi olla? Miksi me soimaamme itseämme heikkoudesta? Olisiko helpompaa vain tunnustaa, että nyt tekee kipeää eikä se kuuluisa "aika" ole tätä vielä parantanut. Tilanne on nyt tämä ja yritän elää sen kanssa?

Olen yrittänyt myös alkolla saada pahaa mieltä pois ja se onnistuukin hetkellisesti. Sekin on heikkoutta ja suora tie a-ongelmaan? Nyt en ole ottanut mitään pariin viikkoon. Päätin, että ei kuitenkaan näin. Mitähän keksisi tilalle? Liikunta olisi hyvä vaihtoehto, mutta jonkinmoisesta alakulosta kärsivän on vaan vaikea saada aikaiseksi. Mutta yritän.

Ei anneta ulkopuolisten määrittää oloamme...kaikkea hyvää sinulle Auringonpilkku 🙂🌻

Kiitos somebody`s me!

Olet hyvä kirjoittamaan.

Ex-rakastajia ym vaimolla on muutenkin. Iski pelko, että tämä josta kerroin , ei olekkaan ex.
Toivottavasti olen väärässä. Olen itse ollut uskollista tyyliä, nykyään se tuntuu jo aika typerältä...

Itsekin tulee joskus tuon alkoholin kanssa noustua arjen huolten yläpuolelle, mutta tietäähän sen lopputuloksen, jos niin jatkaa.

Nostin lääkeannosta oma-aloitteisesti nyt toiseen kertaan. Jospa se siitä helpottaisi.
Lämpöä ja rakkautta sitä haluaisi, mutta ehkä kaikki aikanaan...

Ite kirjoittelen pahaa oloani runontapaisina ulos. Ja piirrän ja maalaan silloin harvoin kun ehdin. Liikunta kohottaa mieltä kyllä, mutta kun on oikein suossa, ajatuskin jostain huhkimisesta ärsyttää. Onneksi minulla on lasten kanssa pari harrastusta liikunnan parissa.
Tulee aina lähdettyä lasten takia. Muuten ei mihinkään voisi juuri lähteäkkään. Alkupäivä menee töissä, loppupäivä ja ilta lasten kanssa kotona.
Onko sinulla ketään ystävää, jolle voit puhua ja saat tukea?
Entä miehesi?

Oli hyvä neuvo tuo, että hyväksyä oma heikkous ym.
Ite tahdon aatella monesti niin, että mies ei saa olla heikko ja kaikesta täytyy selvitä pää pystyssä.

Ja niinkuin sanoit, ei anneta ulkopuolisten määrittää, eikä masentaa meitä!

Kiitos tuostakin neuvosta, tuntuu nyt paljon paremmalta.

Ens kerralla kun tapaan sen miehen, muistan neuvosi ja muistan sinut.

Kiitos suuri!!!

Pelastit päiväni, nyt lähden reippaana töihin iltavuoroon.

Hienoa Auringonpilkku, että tunnet saavasi tukea 🙂.

Ymmärrän, että on vaikeaa elää epävarmuudessa ja pelätä aina pahinta. Kun edes joskus saisi yllättyä positiivisesti niin jaksaisi paljon paremmin. Näissä tunneasioissa liika ennalta-arvattavuus on aika raskasta. Huomaa siirtyvänsä tilanteen ulkopuolelle, ikäänkuin katsomaan miten tämä homma taas tulee menemään.

Valmis elämän käsikirjoitus vie pois toivoa, jota ainakin itse kovasti kaipaisin. Minullakin lapset saavat minut toimimaan ja liikkumaan ihmisten ilmoilla töiden lisäksi. Mutta väkisinkin tulee mietittyä, että mitä sitten kun ne ovat jo niin isoja, että niillä on omat menonsa. Miten sitten löydän sitä voimaa tehdä asioita ja miten jaksan elää hyvää vauhtia alkoholisoituvan miehen kanssa.

No minullakin lääkitys on aloitettu ja nyt odottelen siitä apua tähän alakuloon. Ystäviä periaatteessa olisi kenelle puhua, mutta olen "kitissyt" tätä samaa niin kauan, että en kertakaikkiaan viitsi enää heitä samasta asiasta vaivata. Eikä itseasiassa huvita puhua oikeastaan kenellekään läheiselle.

Miehellä on täysi asioiden kieltäminen päällä. Hänen mielestään ei ole mitään ongelmia eikä siis mitään puhuttavaakaan.

Mutta en päästä siitä mainitsemastani toivosta irti, vaan olen päättänyt hoitaa tämän alavireen pois ja hankkia lisää selkärankaa, jotta elämästä tulisi mielekkäämpää. Yritän vaikuttaa niihin asioihin joihin voin ja yritän olla murehtimatta asioita/ihmisiä joihin en voi vaikuttaa.

Toivotan lisää reipasta mieltä sinulle Auringonpilkku 🙂🌻