Rivatril ja Voxra

Rivatril ja Voxra

Käyttäjä Mitensemenee aloittanut aikaan 11.10.2016 klo 17:15 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Mitensemenee kirjoittanut 11.10.2016 klo 17:15

Hei,

Olen käyttänyt Rivatril 0,5 mg työpäivinä 3 kpl ja vapaa-ajalla kaksi. Nyt lääkäri haluaa saada poistetuksi Rivatrilin, koska sen käytöstä voi seurata älyllisten toimintojen heikkenemistä.

Aloitin Voxran (150 mg) kaksi viikkoa sitten ja samalla yritän hitaasti vähennellä Rivatriliä.
Olo heittelehtii. Välillä on tullut vanhoja paniikkiahdistuksia takaisin. Ei mitenkään vakavaa, mutta ei kivaakaan. Toisinaan taas tuntuu päivä paistavan.

Onko kenellä kokemuksia ahdistuksen tasaantumisesta? Töissä pitää tietysti olla kuin ei olisi
ongelmia, mutta kyllähän se näkyy. Ruokahalun väheneminen on tähän saakka ainoa varsinainen Voxran vaikutus. Seksuaaliset toiminnot ihan normaalin oloisia.

Käyttäjä Axuli83 kirjoittanut 12.11.2016 klo 19:47

Heipsis!

Oon syönyt Voxraa nyt n. 3-4 viikkoa. Ensimmäiset viikot oli järkyttäviä. Olo heittelehti ihan koko ajan enkä muista koska olisin viimeksi ollut niin sekaisin ja ahdistunut. Lääkettä syön sen 150 mg päivässä. Tilanne on tasoittunut, mutta tuntuu että maailma on edelleen aika musta. Tuo on ensimmäinen masennuslääke joka vaikuttaa näin voimakkaasti negatiivisessa muodossa.
Pelottaa että kun sitä on ottanut jo tuon ajan ja tuntuu ettei sovi mulle niin onko tulossa samanlaisia karmeita vierotusoireita kuin alussa?? Kestänkö enää sitä kertaa. Tuntuu ettei voimat vaan riitä. En saa nukuttua muutenkaan. Feeling really sad:/.

Ei ollut tarkoitus alkaa purkaa oloa tähän. Voxran toiminta varmaan riippuu aika paljon ihmisestä. Luulisin. Mutta monilla(lukenut ihmisten kommentteja)lääke tuntuu ainakin aluksi pahentavan oloa. En osaa oikeen muuta sanoa. Itse luulen että otan sen riskin ja jötön lääkkeen. Puhelin aika on psykiatrille keskiviikkona. Saa nähdä miten käy...