riippuvainen persoonallisuushäiriö
Onko täällä ketään jolla diagnoosina persoonallisuushäiriö riippuvaisin piirtein?
miten se teillä oireilee,vaikeuttaako elämää miten vai ei ollenkaan?
itellä todettu vuosia sitte persoonallisuushäiriö riippuvaisin ja estynein piirtein ja varsinkin tuo riippuvainen persoonallisuushäiriö on ollut mulla varmaan ihan lapsesta saakka…
Mulla myös masennus diagnoosina ollu vuosia ja lääkitys siihen.
Masennus kausien pahenemisen aikaan koen todella rankkana myös ton riippuvaisen persoonan..
kaipaisin ihmisiä ketkä kokee samaa,onko teillä mitään keinoja millä sitä voi helpottaa vai voiko sitä?
Koska ei muita ole ilmaantunut, otan osaa tähän.
Minulla on päädiagnoosina virallisesti persoonallisuustason häiriö jonka sain parikymmentä vuotta sitten ja kun tutustuin Mielenterveystalon nettisivulla riippuvuus persoonahäiriöön, se kolahti aika pahasti sillä olen ollut koko elämäni tosi riippuvainen toisen avusta.
Omaa tahtoa ja taitoa ei ole oikeastaan ollenkaan. Eniten tästä häiriöstä oli haittaa nuorena, parinkympin jälkeen kun piti muuttaa pois kotoa. Aikuistua, ottaa elämä omaan haltuun. Siihen asti äiti oli hoitanut kaikki asiani mutta kun piti alkaa niitä hoitamaan itsenäisesti, eihän siitä tullut mitään. Ensinnäkään en osannut tutustua ihmisiin, varsinkaan tyttöihin. Työpaikan saaminenkin niin ja näin. Asuntokin vaihtui tiuhaan kun en hoitanut vuokria ajoissa. Jouduin epämääräisiin piireihin ja sitä kautta jouduin pieneksi ajaksi vankilaan, jossa muistan viihtyneeni koska siellä ei tarvinnut hoitaa mitään asioita. Kun vapauduin, tapasin erään naisen joka kai näki että olen aikamoisissa vaikeuksissa osaamattomuuteni kanssa ja meistä tuli pari. Ensin moneksi vuodeksi avopari myöhemmin avio ja kaikki on tapahtunut elämässäni tuon naisen kautta, jota suuresti kunnioitan ja rakastan. Ilman häntä olisin ihan hukassa. Pakko myöntää että elän täysin tossun alla mutta minkäs mahdan.
Vaikka olin löytänyt elämänkumppanin, se ei estänyt minua masentumasta sillä kyvyttömyys hoitaa omia asioita ärsytti ja ärsyttää edelleenkin. Vaikka olin kyvytön elämään itsenäisesti, kävin töissä säännöllisesti mutta en viihtynyt ihmisten kanssa koska en osannut olla niin kuin olisi pitänyt olla. Jouduin siis vaikeuksiin ja sitä kautta psykiatriseen hoitoon, lääkitykseen ja terapiaan. Nykyisin minulla ei ole enää lääkitystä, enkä tapaa psykiatriani vaikka oireilen erilaisilla tavoilla. Kärsin esim. pakkoajattelusta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta ja parista vähemmästä ongelmasta mutta haluan selviytyä ilman lääkkeitä.
En tiedä paranenko koskaan täydellisesti mutta pystyn elämään näin kun on toinen joka hoitaa myös minun asiani. Hoidan niitä toki itsekin mutta neuvottuna ja mietittynä etukäteen.