Olen käynyt itseni kanssa eipäs-juupas -taistelua siitä uskaltaisinko lähteä rantalomalle yksin. Ottaisin vain jonkun halvan äkkilähdön ja lähtisin hakemaan energiaa auringosta. Tämä kaamos tuntuu aina vain pahemmalle, mitä enemmän tulee ikää lisää.

Välillä tunnen jopa pientä innostusta ja näen itseni rannalla lukemassa kirjoja tai juoksemassa aamulenkillä rantaviivaa pitkin. Sitten yhtäkkiä koko mieliala taas lässähtää ja ajattelen, että siellä tulisi kuitenkin paha mieli kun ympärillä näkyisi vain pariskuntia ja perheitä. Tuntisin itseni sielläkin vain kummajaiseksi. Miten yksin pääsisi käymään edes uimassa kun ei olisi ketään vahtimassa tavaroita. Ravintolassa olisi ahdistavaa istua yksin syömässä. Toisaalta välillä ajattelen, että mitä siinä häviäisi jos kokeilisi mennä. Paha olo mulla on täälläkin. Miten osaisi asennoitua niin, että ei välittäisi muiden arvostelusta? Sitä on niin kyllästynyt olemaan aina se ulkopuolinen, joka vain seuraa sivusta kun muut elävät.

Todella rasittavaa tämä mielialan heittely ihan joka asiassa.
En pysty tekemään mitään päätöksiä kun jo seuraavassa hetkessä olen ihan eri mieltä.

Ärsyttää sekin kun kaikki äkkilähdöt ovat oletuksena kahdelle hengelle.
Ihan kuin yksinään ei olisi oikeutta edes olla olemassa tai ainakaan matkustaa.
Tätä maailmaa ei ole tehty yksinäisille ihmisille.

Onko kellään kokemuksia rantalomailusta yksin?
Olen muutaman vuoden yli kolmekymppinen nainen.