Näin unta missä kaikki meni täydellisesti elämässä. Oli elämänkumppani, työpaikka, ystäviä, harrastuksia ja tunsi olonsa rakastetuksi sekä iteki nautti elämästä. Sitte heräsin, kello 03:00, neljä tuntia nukkuneena. Ensimmäiset kymmenen minuuttia jaksoin muistella unta ja sitä tunnetta kuinka kaikki oli hyvin, mutta siitä alkokin sitten pikkuhiljaa valumaan takas todellisuuteen:
27-vuotias, päivääkään palkkatyötä tehnyt, lievästi alkoholisoitunu ylipainonen ja yksinäinen mies. Masennus, ahdistus ja uniongelmat lähes päivittäisinä vaivoina n. 10-vuotiaasta lähtien, paniikkihäiriöt uutena tuttavuutena viimeset kaksi vuotta. Ystäviä ei yhtään, ryyppykavereita vain. Ainut samanhenkinen ystävä tappoi ittensä vuosia sitten.
Oman tilansa tiedostaminen keskellä yötä täydellisen elämän unesta heränneenä saa tommosen unen tuntumaan painajaiselta. Sitä alkaa miettimään että miten tohon onnellisuuteen pääsee käsiksi. Alottaisko kuntoilulla jotta pääsee läskeistä eroon ja on paremmat mahdollisuudet löytää nainen? Onhan se punttiskorttikin hommattu ja kaveri joka hakee paikallekin. Jaa mutta siellähän on julkisella paikalla ihmisiä jotka saa parilla epämiellyttävällä katseella itsetunnon murskaks, sekä peilejä joka seinällä huomauttamassa kuinka lihava oonkaan.
No, jospa sitte koitettas löytää töitä jotta saa taloudellisen tilanteen myötä vähän vakautta ja turvaa. Jaa mutta kukapa palkkaa kouluttautumattoman huonokuntoisen pitkäaikaistyöttömän vailla mitään varsinaista työkokemusta?
Jospa kouluttautuisi johonkin ammattiin. Ei mutta hei koulujahan ei voi käydä kotona, vaan pitää mennä ihmisten keskelle ittensä nolaamaan tietämättömyydellään ja kömpelyydellään.
Ehkäpä menis kaverien luokse yrittämään parantaa välejä ystäviksi asti. Hetkinen, mitä yhteistä meillä olikaan sen lisäksi että kalja maistuu? Urheilu? Ei kiinnosta. Autot? Ei. Politiikka? Ei todellakaan. Musiikki? Kyllä, mutta kavereita ei. ”Älä nyt rämpytä sitä kitaraa.”
Alkaa ideat loppumaan miten tästä eteenpäin menis. Selvää on kuitenkin että näin ei voi jatkaa tai löytää ittensä vielä narun päästä. Psykiatrit ja terapeutit käyty läpi, käsketty katsella meren aaltoja tai pilviä taivaalla. Varsinaisia lääkkeitä en oo mihinkään vaivaan vetäny koska pelottaa kuinka paljon ne muuttaa psyykettä, mihin suuntaan, kuinka pysyvästi ja kuinka riippuvainen niistä tulee olemaan.
Ideoita otetaan vastaan. Tässä vaiheessa alkaa olemaan semmonen hällä väliä -asenne elämää kohtaan jotta voin keskustella melkeenpä mistä tahansa täysin rehellisesti. Ei hävittävää ainakaan pitäis olla.
😯🗯️
Elämäntarinasi on aika lohduton ja vaikeaa on alkaa neuvoja antamaan koska olet lääkevastainen. Jotenkin jää kuva ettet ole sentään ihan pohjalla kun olet pystynyt avusta kieltäytymään. Tarkoitan siis lääkitystä, jota kyllä suoraan sanottuna tarvitsisit, sillä olet pahoin masentunut ja jo menettämässä elämänhalusi.
Kuitenkin kirjoituksestasi saa käsityksen että kaipaat kipeästi muutosta elämääsi ja koska et sitä pysty itse luomaan, haluat että joku muu tekee sen puolestasi. Tästä jääkin kuva että ole lapsena saanut kaiken mitä olet halunnut mutta kun aloit elää itsenäisesti, sinusta ei ollutkaan päättämään omista asioistasi vaan aloit roikkua porukoissa jossa aluksi viihdyit. Vaan nyt haluaisit jo pois niistä porukoista mutta et tiedä mitä sen tilalle.
Yhtä asiaa voisit alkaa kokeilemaan ihan itsenäisesti aluksi mutta jos se jää kiinnostamaan, hakeudu sellaisten seuraan jotka ovat samasta asiasta kiinnostuneet. Tarkoitan kirjoittamista. Ala kirjailijaksi. Voi tuntua aluksi älyttömältä ajatukselta mutta jos pystyt unelmoimaan paremmasta elämästä, luo sellainen elämä kirjoittamalla. Jos kirjoittaminen sujuu ja tuntuu "hyvältä", ala opiskella alaa. Sitä voit tehdä yksin mutta kun alat opiskella, tulet tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Takaan sen. Helpointa olisi alkaa kirjoittamaan omasta elämästä mutta suosittelen keksittyä tarinaa jotta voit irrottautua ongelmistasi.
Arvaat varmaan että minä kirjoitan ja se on tehnyt elämästäni elämisen arvoisen. Omakaan elämäni ei ole ollut helppo ja olen käyttänyt lääkkeitä pystyäkseni sietämään kaikkea mitä olen joutunut kokemaan. Mielialalääkkeet kieltämättä muuttavat persoonaa mutta vain lääkityksen ajaksi. Ainakin minulla mutta melkein uskaltaisin suositella kokeilemaan ainakin lievää mielialalääkitystä niin saat itsetuntoasi kohenemaan.