Heippa
Kyllä elämästä kannattaa nauttia sillä elämä on todella upeeta ja elämästä kannattaa
ottaa kaikki ilo irti.
Tosin onhan niitä kurjiakin päiviä ja ne kuuluukin elämään ja niistäkin kannattaa ottaa opiksi ja nauttia niistäkin päivistä.
Paha olo kyllä kannatas saada pois sillä se kyllä syö sisältä ja jos jatkuu pitkään
niin yleensä vaan asiat pahenee, mut pyri ajattelemaan asioita positiivisesti???
Onkos sulla ystäviä / kavereita?? joille voit kertoa iloja ja suruja
Onkos sulla harrastuksia???
Laita ilmoitus nettiin niin saat varmasti itsellesi seurustelukumppanin sillä ei ihmisen ole hyvä olla yksin.
Joo kirjoita miten olet pärjännyt niin vastaan sulle??
Kaunista kesää sulle

Heips!
Vaikutatpa sä vihaiselta! Meinasin, ettei tähän uskalla edes kommentoida. Katse aurinkoon ja relaa. Toivottavasti et näytä yhtä kiukkuiselta kuin kuulostat. Uskaltaako sua lähestyä?

Oletko ajatellut, että elämä on kuitenkin lahja, joka joskus otetaan pois. Me synnymme tänne "sattumalta" ja kuolemme joku päivä, harva sitäkään itse määrää, jokainen itsemurhaa aikova niin kuvittelee, mutta jossakin sekin lähtöpäivä on määrätty.
Siinä syntymän ja kuoleman välissä voimme jotakin, muka oman tahtomme mukaan melskata, tehdä valintoja ja ajan kuluessa osottautuvat joko oikeiksi tai vääriksi, mutta taaksepäin katsoessa tulee ajatus, ettei se muuten olisi voinut mennäkkään.
Elämä on väillä kuin neljän tien risteys, minkä tien niistä valitsee kulkeakseen ja kukaan ei kerro, mikä on oikea tie.

Hei. Kiva, että viitsitte vastata mun purkaukseen, joka tosiaan kuullostaa aika vihaiselta nyt kuin luin sen uudestaan. Tuolla hetkellä vain olin tosi vihainen elämää kohtaan. Nyt voin jo paljon paremmin ja tuo pahanolon hetki on poissa. Se vaan tulee niin helposti takaisin. Tarvitaan vain joku pieni tilanne, joka saa mut tuntemaan oloni jotenkin merkityksettömäksi ja tuo paha olo vyöryy päälle. Ja kun se olo on päällä, niin sillä hetkellä uskon ihan oikeasti, että kukaan ei oikeasti välitä ja on ihan turhaa yrittää elämässä yhtään mitään. Pelkään noita mustia hetkiä.

En siis aina ole vihainen, vaan ennemmin hyvin rauhallinen ja ujokin. Mulla on muutamia ystäviä, mutta he eivät tunnu kovin läheisiltä koska tapaan heitä niin harvoin ja se taas johtuu siitä, että heillä on omat perheensä ja menonsa, joten mulle ei oikein riitä aikaa. Siksi on niin yksinäinen olo usein. Uusiin ihmisiin on hyvin vaikea tutustua. Olen kyllä koittanut olla ihmisten ilmoilla harrastusten kautta, mutta sitä kautta saa vain tuttuja, ei mitään syvempää.

Se on totta että meillä on vain yksi elämä ja sen voimme elää valitsemallamme tavalla. Itsekin olen aika yksinäinen ja tunnen itseni joka paikassa ulkopuoliseksi. Joskus tuntuu että parempi olisi kuolla pois.
Olen kuitenkin iloinen jokaisesta päivästä jonka jaksan elää. Täytyy vaan katsoa ympärilleen ja löytää ne pienet iloiset asiat. Minunkin on vaikea solmia uusia ihmissuhteita varsinkin miesten kanssa. Olen ollut yli 20 vuotta yhden ja saman miehen kanssa ja koko elämässäni vain tuon yhden miehen kanssa. Hän on onneksi pysynyt vierelläni.
Katso vain ympärillesi niin näet asioita joiden takia kannattaa elää!

Nämä juhlapyhät on pahoja.
Uudenvuodenaatto, Vappu ja Juhannus ovat kaikki muistutuksia siitä miten yksin sitä on.
On aika vaikea nauttia mistään "pienistä asioista", jos niin perustavaa laatua oleva tarve kuin muiden ihmisten seura ja hyväksyntä ei täyty. Tuntee itsensä vain joksikin hylkiöksi.
Vähän sama asia kuin käskisi nälkäänäkevän olla iloinen, että ulkona paistaa aurinko.
Ehkä jumala haluaa mun olevan yksin. Olen kuitenkin paljon hakeutunut tilanteisiin, joissa kuka tahansa muu olisi helpostikin törmännyt "siihen oikeaan" tai muuten löytänyt ystäviä. Mutta en minä. En sitte vahingossakaan.

Ihan peestä tämä elämä ☹️

Nämä keskustelut päivittyy tänne
T U S K A S T U T T A V A N
hitaasti.

Se vähän syö tämän palvelun tarkoitusta, kun vertaistukea saa niin pitkällä viiveellä.
Varsinkin näin juhannuksena ☹️

Pitäisi tietysti tästäkin olla nöyrästi niin hirveän kiitollinen, että saa edes jonnekin laittaa yksinpuhelujaan ja joku ehkä jopa ne joskus lukee.. sitten kun se synkin olo on jo ehtinyt ohi.

Miksi ihmeessä mä en voi käyttää tätä ylimääräsitä lomaa johonkin järkevään kuten siivoamiseen, pyykin pesuun tai tiskaamiseen? Sen sijaan vain nukun ja märehdin pahaa oloani ja mietin, että miten ittensä saisi tapettua. Jälkimmäinen on vielä ihan turhaa, sillä tiedän että en mitään koskaan tee.

Miten ihmiset oikein tutustuu toisiinsa nykyään?
Miten mun pitäisi suhtautua mun sellaisiin "ystäviin" jotka jättää mut Juhannuksena yksin?
Vai onko se vain ihan normaalia nykyaikana ja mä olen taas vain hankala ihminen, joka kerjää huomiota?

Mä olen myös hiukan yli kolmenkymmenen ja mies. Uskon ymmärtäväni tunteesi, koska itse olen kärsinyt samantyyppisistä vaikeuksista. Välillä tekee vain mieli räjäyttää lika pois (huonolla menestyksellä) ja siihen tunteeseen liittyy epämääräinen vihan tunne elämää ja epäonnistumisia kohtaan. Viime päivinä on tosiaan tullut kirottua tätä paskaa elämää.

Oikeastaan se viha ei kohdistu elämään itsessään vaan johonkin jonka kuvittelee määrävän näitä asioita tässä elämässä. Oikeastaan elämä on varsin mukavaa. Ja kun paha paniikki iskee päälle niin sitä jo pelkää menettävänsä kaiken tämän hienon, läheiset, ystävät, kodin jne.

Mullakaan ei ole juuri seurustelusuhteita ollut. Kerran seurustelin vuoden tai puolitoista mutta siihen se menestys sitten jäikin. Sen jälkeen kaikki vakavampi on jäänyt pelkän yrityksen tasolle. Jostakin syystä kaikki yrittäminen epäonnistuu lähes poikkeuksetta. Joitakin intiimejä kontakteja mulla on ollut sen jälkeen kun viskasin rimat ja rajat jäteastiaan. En koe kuitenkaan niiden antaneen pysyvää apua. Uskon tarvitsevani elämältä jotakin vakaata ja pitkäaikasta. Toisinaan musta kuitenkin tuntuu, että olen soutanut ja huovannut jo liian monessa sotkussa, enkä enää ajatuksieni tasolla kykene elämään minkäänlaista luottamukseen ja vilpittömyyteen perustuvaa suhdetta. Kun ajatuksilla ei ole minkäänlaista kiinnekohtaa tai pysyvää kohdetta niin sitä on pakko tappaa itsessään kaikki toivon pilkahus. Ei jaksa kerta toisensa jälkeen yrittää luottaa asioihin, kun sata kertaa aiemminkin ne ovat pettäneet.

Koen itseni aika yksinäiseksi. Eikä sitä aina helpota sekään kun tapaan ystävän tai käyn perheen luona. Kun palaan kotiin alkaa se yksinäisyys ja ehkä iskee paniikki että tätäkö tämä elämä olikin - hyvän matkaa ollaan jo menty eikä mikään näytä olevan kohdillaan. Ei vakaata työtä, ei vaimoa kotona odottamassa, ei lapsia, ei riittäviä tuloja eikä edes kodin pysyvyydestä ole enää takeita. Tiedän että sanotaan ettei se avioliitto/parisuhdekaan aina onnela ole, mutta mun mielestä näitä kahta asiaa ei pitäisi sekoittaa keskenään.

Ehkä olen liian pettynyt. En koskaan tahtonut että musta tulee alkoholisti. Kerran oli lähellä kun yritin hukuttaa epäonnistumiani alkoholiin mutta silloin pääsin irti koska oli pakko parantua. Lopulta elin vuosia niin että onnistuin rajoittamaan alkoholikäyttöäni muutamiin kertoihin vuodessa. Petyin raittiuteen. Se ei tuonut hyviä työmahdolli-suuksia, ei mielenkiintoista elämää, ei hyvää henkistä tai fyysistä suorituskykyä, ei muuttanut taloudellista tilannetta ratkaisevasti, en tavannut elämänkumppania jne. Tosin nautin siitä ettei tarvinnut potea alkoholin tuomaa heikkoa tilaa, mutta petyin siihen ettei se ratkaissut ongelmiani. Jos ei alkoholi ratkaise ongelmia niin ei sitten aina yksin raittiuskaan. Tällä hetkellä pelkään ajautuvani jälleen jonkin asteiseen alkoholismiin ja voisin mieluusti jakaa sen vaihtarina mikäli joku tahtoo vaihtaa sen muutamaan kesäretkeen ja kävelyyn luonnossa.

Kuten sinäkin taisit todeta: kaikki johtuu yksinäisyydestä. Uskon sen olevan ratkaisevassa osassa. Yhtä tärkeää on kuitenkin huomata, että jo itsessään jatkuva riittämättömyyden tunne ja epäonnistumiset nakertavat mieltä niin ettei missään tunnu olevan enää mitään mieltä. Ei elämän tarvitse olla jatkuvaa onnistumista mutta onnistumiset suhteessa yrityksen määärään tulee olla kohdallaan. Yrittämisen määrää on vaikea mitata mutten usko olevan liioittelua jos luottaa toisinaan siihen omaan vaistoon. Ei itseään tarvitse liian helpolla päästää mutta ei turhalla ruoskimisellakaan taida mitään voittaa.