Pulassa

Pulassa

Käyttäjä Pete7 aloittanut aikaan 29.05.2018 klo 19:36 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Pete7 kirjoittanut 29.05.2018 klo 19:36

Olen vapaaehtoisen avustajan tarpeessa: Olen liikuntavammainen, eläkkeellä oleva vanhus. Jääkaappi/ruokakaappi on tyhjä. Aamupäivällä ruokajakelu tuo lounaan; sisältää lämminruoka, pienet pikarit salaattia ja jälkiruoka. Kyllähän sillä hengissä pysyy, mutta kunto ja mieli menee huonoksi. On pakasteessa vielä pari jäätelöpuikkoa, jota olen syönyt kahvin kanssa. Raha-asiani hoitaa edunvalvoja, joka laittaa 60.- joka kuukauden alussa, mutta se ei riitä koko kuukaudeksi. Invataksilla olen käynyt kaupassa kerran viikossa. Saan laskulle ruokaa. Nyt en kahteen viikkoon ole päässyt kauppaan. SPR’ltä olen kysynyt avustajaa, mutta en ole saanut. Psykoterapeuttikin sanoi, että ei SPR ole luotettava. En tiedä mitä teen. Kotipalvelun hoitaja tuo vuorokauden lääkkeet joka ilta, ottaa tukisukat jalasta ja rasvaa jalat. Vielä muutama vuosi sitten kotipalvelu otti torstaisin kauppalistan ja perjantaina toi ruuat, mutta se palvelu on poistettu. Nytkin kotipalvelun hoitaja sanoi vain, että koeta pärjätä. Pitääkö vain tehä ”keinu”. Eipä nyt ole naruakaan.