Psykoterapiaan paluu
Hei!
Mulla on jo vuosi psykoterapiaa takana. Ja nyt oli 5 viikon lomatauko. Mua pelottaa palata terapiaan samalla myös helpottaa toivottavasti. Mun elämänusko on viimeaikoina ollut enemmän kuin hukassa.
En haluaisi tuoda mun heikkouttani ja avuttomuuttani esille. Kuitenkin se paistaa läpi. Mun pitäisi tuoda julki mun uusi pelko. Pelko mennä yksin ulos. Niin on ollut juhannuksesta asti. Samalla mulle on iskenyt pelottava ajatus, jos jossain vaiheessa en kykene menemään kauppaan ja töihin. Kuitenkin äitinä mun on pinnisteltävä lasten eteen. Mulla ei ole niin väliä.
Miten mä mitään siellä kerron, kun mun ajatukset ja mieli on sekaisin? Mä olen oikeesti paniikissa. Sitten täytyy tunnustaa, miten ahdistuksen hetkellä kävin terkkarilla, joka pisti mut kiireellisenä lääkärille. Jos mä kuitenkin olen se todellinen hullu, joka kuuluu laittaa hoitoon.
Pelko on ikävä kumppani. Kumpa sitä pystyisi hallitsemaan. Se salpaa hengityksen ja jäykistää toimintakyvyttömäksi, kun se pahimmillaan iskee. Anteeksi tämä surkea ja levoton vuodatus.
Hei,
lohdutuksena: et ole ainoa oireidesi kanssa ja se (vähä?) mitä minä olen oppinut, on että joskus on aikoja kun asiat todella tökkivät, mutta sitten taas on aikoja kun pystyy tekemään arkisia asioita helpommin. Niin kuin sinulla tuo kaupassa käynti.
Älä lamaannu ja veivaa ajatuksissasi sitä ulosmenemisen pelkoa liikaa, jos vain pystyt. Muuten siitä kasvaa mammuttimainen asia. Itse olen taipuvainen suurentelemaan pelkoa ja sitten homma karkaa käsistä. No, joskus tilanne on niin lamaannuttava, ettei tähänkään pysty, mutta voimien mukaan. Muista, ettei se sinun pelkosi näy kenellekään, se on sinun sisällä ja voit huoletta mennä ulos 'normaalina' ihmisenä.🙂👍
Kokeile 'kikka kolmosta': aurinkolasit silmille ja jos sinulla on lasten korvalappustereoita, niin sellaiset korville. Kuuntelet radiosta jonkun ihmisen tasaista ääntä.
Voimia, tukea ja sympatiaa🌻🙂🌻
Kuulostaa tutulta. Itse en ole käynyt, kuin puolitoista vuotta terapiassa, mutta tauon jälkeen sinne palaaminen on ain yhtä vaikeeta, vaikka tietää, et se lopulta on sit helpotus. Oma viiden viikon tauko loppuu ensi viikolla ja nyt jo jännittää. Pitkä tie on edessä.
Minullakin on suuri kynnys myöntää edes itselleni, että tarvitsen apua, saati näyttää sitä kenellekään muulle.
Myös tuntemuksesi pelosta on minullekin tuttuja. Pelko on ilkeä kaveri, se ottaa enemmän ja enemmän valtaansa, jos sille vaan antaa tilaa.
Voimia arkeesi, niin pala lasia kuin väsynyt5 :kin.😍
Hei!
Kiitos teille molemmille väsynyt5 ja särkynytenkeli! Eilinen psykoterapiaan paluu ei mennyt hyvin eikä huonosti. Huonomminkin olisi voinut mennä. Niin paljon tässä tauolla on rankkaakin sattunut etten ihan kaikesta kyennyt puhumaan. Väsynyt5 olet oikeassa ja samaa sanoi psykoterapeuttikin, että mun ulosmenemisestä voi tulla "mörkö", jos en mä vaan mene ja alan miettimään sitä liikaa. Mulla on nyt siinä kohdassa joku jarru päällä. Meinaan ja haluan lähteä, mutten uskalla. Tiedän, se kuulostaa naurettavalta. En pelkää ihmisjoukkoja. Mulla ei ole mitään hätää esim. Helsingin keskustassa. Mä pelkään niitä yksittäisiä ihmisiä lähinnä miehiä, jos joutuisin sanotaan nyt tukalaan tilanteeseen.
Huomenna on kanssa terapiaa, kun käyn siellä kahdesti viikossa. Vaikkakin osaksi mulla on tapahtunut edistymistä, olen vaarassa joutua pahemmalle puolelle. Mua täytyisi auttaa ja kammeta sieltä ylös. Itsenikin sitä olisi haluttava. Lasten takia haluan yrittää ja olla. Itseni kanssa ne suurimmat ongelmat on. 😯🗯️
Hei,
ei peloissasi ole mitään hävettävää, noloa tai naurettavaa. Itse niitä kokeneena tiedän tuskan. ☹️
Vaikka järki sanoo, etteihän tässä nyt oikeasti ole mitään pelättävää tai uhkaa niin mieli ei sitä usko, vaan tekee ikävän ja turhan esteen. Keljuja ihmismielen ilmiöitä!☹️
Ovesta ulos mennessä otan kyllä edelleen aika nopean lähdön, tärkeimmät mukaan: avaimet, lompakon, kännykän ja äkkiä ulos! Viivyttely pahensi aikanaan ainakin minulla asiaa.🙂👍
Mutta älä lannistu. Terapian edetessä monet asiat helpottuivat ja ainakin niiden kanssa oppi elämään ja ajattelemaan, että 'ai tää on taas tätä'.🙂🌻
Hei !
Älä pelkää kertoa terapeutillesi kaikkea mitä mietit; terapeutit ovat yleensä kuulleet jo "kaiken", eivätkä pienestä säikähdä.
Kun mulla on pelkoa lähteä ulos, teen niin, että laitan olosmenovaatteet päälle jo kello kuusi kun herään. Sitten lähden heti kahdeksalta kauppaan, ilman meikkiä, ja ostan iltalehden. ja niin toistan kunnes olo helpottuu.
Vointia sulle.
Hei!
Kiitos väsynyt5 ja kiitos Madde43!! Eilen olin toisen kerran terapiassa. Uskaltautusin kertomaan vähän lisää. Aivan kuin olisin päässyt uudelle tasolle. Puhuin noista peloista. Mun vanhat ja viime aikaiset kokemukset lisäävät mun pelkoja. Niista on tosi vaikea puhua. Ne ahdistavat, ne tulevat uniin ja ne salpaavat hengityksen. Olen mä osaltaan vahvistunutkin "tällä matkalla minuuteen". Minussa on vielä piilossa se pelokas pikkuinen tyttö sekä hyväksikäytetty nuori. Mä toivon sydämestäni hyvää särkynytenkelille, väsynyt5:lle sekä Madde43:lle!