Komppaan edellistä. Keskustelua. Purat puhumalla tilannettasi. Hoitaja enimmäkseen kuuntelee. Minun makuuni hieman liian "pliisua" touhua. Minä haluan että taho, jonka kanssa keskustelen ottaa enemmän kontaktia minuun, vuoropuhelee ja kertoo ihmisen mielenliikkeistä faktaa, joka ikäänkuin parantaa omaa suhteellisuudentajuani tilanteeni suhteen. Mutta tämä vain minun mielipide. Kokemus: Minä ahdistuneena purin tunteitani, psyk.sh katseli minua vaiti, katseli ikkunasta ulos ja sitten taas "tuijotti" minua. odotin hänen puhuvan. Oli aivan hiljaista. Alkoi melkein ahdistamaan se tilanne ja sain siitä melkein trauman. Ei kait tuollainen "tuijottelu" ketään auta?
Samainen "terapeutti" kerran, kun valitin, että on ruokahalu ollut huono, enkä syö juuri mitään, alkoi oikein sormi ojossa patistaa: "Etkö sinä ymmärrä, että sinun täytyy syödä, ei kukaan syömättä elä vaan tulee niin nälkäiseksi, että menee pihalle ja syö sieltä vaikka talitiaisen." Tämän esitti kiukkuisella äänellä. Voitte uskoa, että meinasin mennä vähän lukkoon.