Positiivisen ajattelun vaikeus

Positiivisen ajattelun vaikeus

Käyttäjä sarrukka aloittanut aikaan 31.12.2012 klo 19:02 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä sarrukka kirjoittanut 31.12.2012 klo 19:02

Mistä ammentaa voimaa positiiviiseen ajatteluun. Sen kun tietäisi.
Nytkin tuska puristaa rintaa. Ajatuksista ei saa otetta. Ne pyörii
päässä yhtenä vyyhtenä. Pystyisi edes itkeen mutta sitäkään ei tule.
Vaikka kuinka yritän kääntää ajatukset johonkin mukavaan. Se ei onnistu.
Synkät ajatukset palaa ja vie masennuksen syövereihin. Toivon että joskus
opin positiivisen elämäasenteen.Elän tätä hetkeä ja iloitsen pienistä asioista.
Lakkaan murehtimasta menneisyyden mokia. Eikös ole sanontaa aika kultaa
muistot. toivon että näin kävisi minullekin.

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille🙂🎂. Toivotaan että uudella vuodella olisi
mukavaa annettavaa🌻🙂🌻

Käyttäjä repukka kirjoittanut 01.01.2013 klo 11:23

Samaa olen minäkin miettinyt monesti. Muutama viikko sitten tein päätöksen, että yritän tietoisesti kiinnittää huomioni niihin asioihin, jotka ovat elämässäni hyvin. Se on tehnyt tosi hyvää. Niitä pieniä ja isojakin asioita nimittäin on vaikka paha olon ollessa hyvin voimakas niitä onkin vaikea nähdä. Kannattaa aloittaa pienestä ja yrittää miettiä ja nähdä aluksi vaikka ihan pieniä asioita, jotka ovat hyvin. Sitten voi miettiä jo isompiakin asioita.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 01.01.2013 klo 14:02

Positiivisuus ei ole niin suuri asia kuin kuvitellaan. Jo se on posiitivista, että sai tämän ketjun tehtyä. Kun se lähettää, niin samalla voi miettiä, jees tein sen.
Yleensä kai suurimmaksi osaksi aikaa kaikki asiat ovat persiilleen ja niin voi myös ajatella.
Sitten, jos joku asia onkin posiitivisesti, siitä voi iloita oikein kunnolla.

Jos aina vaan ajattelisi positiivisesti, jäisi moni asia kokonaan ajattelematta.

Käyttäjä Mantelinkukka kirjoittanut 03.01.2013 klo 10:26

Kiitos alotittajalle ketjusta! 🙂
Tämä suomalainen melankonia 😎 on mielenkiintoinen tarttuminen ja takertuminen sinne minne ei päivä paista.
Annetaanko me itsemme nauttia elämästä ja olla tyytyväisiä siinä missä me olemme. Ja sitten mielestäni kääntöpuolena on myös se, että tartummeko siihen mitä toiset sanoo minun elämästä ja sen 'tyylistä', kuinka tuo itsensä esille kehollisesti...eleviestein ja sanallisesti. Katkeruus, kauna ja mustasukkaisuus on niitä jotka tietysti on piileviä ja kuinka niitä suodattaa...haihduttaa...lieventää itseatä ja antaako niiden tarttua itseemme. Toki ne on ajateltava ja käsiteltävä vaan niissä eläminen ei tuo sitä toivottua lopputulosta. Lopputuloksena mietin tuota positiivisuutta ja uskallusta näyttää se toisille.
Asiaan vaikuttaa myös kuinka meidät on 'kasvatettu'. Kasvatus ylikiltteyteen ja kunnoitukseen tuo myös oman vivahteen tähän päivään.
Tässä kun on 'siihen ikään' saapunut, jotta lapsenlapsia on siunaantunut, niin niiden kautta on nähnyt kuinka ne tunteet täytyy oppia. Kohta neljä vee lapsenlapsi on hyvin eläväinen ja hänen itku ja nauru tuo mausteen oppia käsittelemään niitä positiivisaia juttuja. Tai miten minä itse saan näyttää itkun. Tuo itku on ehkä se herkin alue meissä, missä kuvastuu se ns. puhdistus käsittelemättömistä asioista itsessä ja sitä kautta pääsee käsiksi hyviin ja kauniisiin asioihin.
Tapoja on tietsti monia, vaan olennaista ehkäpä on juuri se oman tavan hyväksyminen itsessä kuinka näkee ne kauniit ja elämää eteenpäin vievät asiat. Mitä niihin kuuluu ja antaako kaikkien kuulua itseensä.
Omakohtainen lähentyminen on ollut kehoon tutustumine ja sen viestit. Onko jokin kohta niin jäykkä jumissa tai onko kipu kaikonnut maailmankaikkeuteen.
Ajattelemalla kauniita ja hyviä toisesta niin se kertaantuu itsessä. Joku on joskus sanonut: 'Oppia rakastamaan ja tuntemaan itsensä voi antaa toisille'. ☺️❤️☺️

Käyttäjä VimmaVamma kirjoittanut 03.01.2013 klo 16:00

Olen huomannut, että kun vain pakottaa itsensä hymyilemään, sekin jo auttaa. Kovin vähän tosin...

Käyttäjä sarrukka kirjoittanut 09.01.2013 klo 17:49

Varmaan jokaisen elämässä on positiivisia asioita. On vain vaikea
Huomata niitä omalta ahdistukseltaan. Ainakin minulla ongelmana.
Kun oikein ahdistaa kaikki on synkkää.Hyvistäkin asiosta löytää jotain negatiivista.
Jos töissä joku kehuu sitä ajattele mitä olen tehnyt väärin.
Pitäis saada tuo ajatusmaaila muutettua. Se vain on niin vaikeaa😟

Käyttäjä Mandariini2 kirjoittanut 09.01.2013 klo 23:29

Muistan hämärästi jostain mediasta tällaisen jutun. Nuori näyttelijätyttö jännitti kauheasti lavalle menoa takahuoneessa. Menisikö kaikki nyt varmasti suunnitellusti ja täydellisesti? No siihen sitten takahuoneen penkille makaamaan tupsahti myös kokeneempi näyttelijä Martti Suosalo, joka tokaisi tytölle, että koitetaanko tänään olla mahdollisimman huonoja. No tyttöähän tämä alkoi kovasti huvittamaan ja jännitys kaikkosi saman tien. 🙂

Voisiko tähän optimistisuuden tavoitteluun suhtautua samalla tavalla käänteisesti? Eli koitetaan olla mahdollisimman negatiivisia ja valittaa kaikesta. Jossain vaiheessa huomaamme, ettei sekään ihan täydellisesti onnistunut, vaan pääsi ajatuksiin lipsahtamaan muutama positiivinenkin tunne tai ajatus. 😉

T. Nimimerkki pessimisti-ei-pety

Käyttäjä Marjuska2 kirjoittanut 13.01.2013 klo 16:35

Hauska tuo Suosalo-juttu 😀 Ehkäpä sitä kautta vois ajatella, että jos ei ota itteään liian vakavasti niin olis helpompi olla. Olen huomannut, että on helpompi muistaa omat epäonnistumiset ja huonot asiat. Vaatii enemmän ponnistelua muistella hyviä juttuja, mutta täytyy yrittää.

Täytyy myöntää, että anteeksiantaminen on myös mulle vaikeaa. Jos joku ihminen on käyttäytynyt huonosti tai epäoikeudenmukaisesti mulle, niin on vaikea nähdä siinä enää niitä hyviä puolia. Tai ainakin siihen menee aikaa. Olis paljon helpompaa, jos pystyisi mielessään antamaan anteeksi toiselle, vaikkei tämä ihminen itse älyäis pyytääkään anteeksi.

Käyttäjä Desper kirjoittanut 15.01.2013 klo 01:18

Mandariini2 kirjoitti 9.1.2013 23:29
Muistan hämärästi jostain mediasta tällaisen jutun. Nuori näyttelijätyttö jännitti kauheasti lavalle menoa takahuoneessa. Menisikö kaikki nyt varmasti suunnitellusti ja täydellisesti? No siihen sitten takahuoneen penkille makaamaan tupsahti myös kokeneempi näyttelijä Martti Suosalo, joka tokaisi tytölle, että koitetaanko tänään olla mahdollisimman huonoja. No tyttöähän tämä alkoi kovasti huvittamaan ja jännitys kaikkosi saman tien. 🙂
...

Yksi vuosisadan parhaista jutuista! Positiivisen ajattelun väkisinvääntäminen on äärettömän tylsää, ja tylsyys ei ole yhtään positiivista. Positiivisena on tietysti paljon mukavampi olla kuin negatiivisena, se itsestäänselvyyshän sisältyy jo noihin sanoihin - ei positiivisuutta tarvitse saarnata, niinkuin nykyään on muotia. Mutta eikö positiiviseen mielentilaan ja sen myötä ajatteluun pääse paremmin, jos pystyy keksimään tai löytämään jotain hauskaa, kuin yrittämällä hampaat irvessä, kuin kivirekeä vetäen, saavuttaa jotain kuolemanvakavaa positiivisen ajattelun ihannetta?

Käyttäjä repukka kirjoittanut 15.01.2013 klo 09:42

Mä olin ennen masennusta hyvin positiivinen ja optimistinen ihminen. Pyrin aina löytämään asioista ne hyvät puolet ja olin hyvä kannustamaan ja lohduttamaan muita. Olin usein iloinen, lauleskelin, kerroin hauskoja juttuja jne. sekä kotona että töissä että kavereiden kanssa. Sain siitä palautettakin, että ihanaa, kun tartutan hyvää oloa muihinkin. Sitten se kaikki vain loppui. Tuli uupumus ja masennus ja mitä jäi jäljelle? Apea mieli, pessimismi. Miksi edes yrittää mitään, kun en kuitenkaan onnistu? Nyt yritän uudestaan löytää edes pientä iloa asioista ja joskus jopa onnistunkin. Onneksi on vieläkin asioita, jotka ovat oikeasti hyvin. Niihin yritän nyt kiinnittää huomioni. Joskus sekin onnistuu. Silti en ihan vieläkään usko aikaisempaan mottooni: "Kyllä kaikki järjestyy". Yritän.