Poikaystävä painostaa kirjoittamaan opinnäytetyötään

Poikaystävä painostaa kirjoittamaan opinnäytetyötään

Käyttäjä black feather aloittanut aikaan 29.06.2018 klo 10:50 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä black feather kirjoittanut 29.06.2018 klo 10:50

Tilanteemme on se, että poikaystäväni on opinnäytetyön päässä valmistumisestaan ammattikorkeakoulusta. Hän työskentelee kokopäiväisesti kaverinsa firmassa ja välillä päivät venyvät pitkiksi. Itse olen ollut nyt puolen vuoden ajan työttömänä. Poikaystäväni käyttää tätä hyvänä syynä sille, että minun pitäisi kirjoittaa hänen opinnäytetyötään, onhan hän itse ”täystyöllistetty”. Kuitenkin hän asuu väliaikaisesti vanhempiensa luona työn takia, joten kotitöitä hänellä ei ole tehtävänään. Jos välillä on lyhyempi työpäivä, ilta menee hänellä todennäköisesti kuntoillen tai jalkapalloa katsellen. Itse asun siis eri paikkakunnalla, muutin hänen asuntoonsa kk sitten ja asun täällä pääosin yksin.

Olen kyllä luvannut auttaa häntä teoriaosuuden kirjoittamisessa, koska se tuntuu olevan hänelle erityisen vaikeaa. Lähdekirjojen etsimisessä olen jo auttanut, samoin lähteiden merkitsemisessä aikaisemmissa koulutehtävissä, kun hän ei ole sitä viitsinyt opetella. En kuitenkaan suostu ottamaan päävastuuta toisen opinnäytetyöstä, eikä se ole minusta oikein. Olen itse valmistunut samasta koulusta samalta alalta pari vuotta sitten, mutta ei se tarkoita, että lopputyön kirjoittaminen sujuisi ihan tuosta vain, eikä aihe erityisemmin kiinnosta minua.

Oma opinnäytetyöprosessini oli raskas; stressaannuin liikaa, tahti oli loppua kohden liian tiukka, omat mielenterveysongelmat pahenivat eikä yhteistyö kaverin kanssa sujunut. ☹️ Koen siis saaneeni opinnäytetyöstä jo tarpeekseni. Nyt minua kuitenkin painaa tietty ”velvollisuus” poikaystäväni työstä. Hän on kyllä sanonut voivansa maksaa minulle palkkaa kirjoittamisesta, jos hyvää tekstiä syntyy. Motivaatiota kun ei vaan itsellänikään ole, niin ei tunnu reilulta että vierittää asian minun niskoilleni. Olisiko jollakulla mielipiteitä asiaan? 🙂 Tänään ajattelin jotakin teoriaa saada aikaiseksi, niin voin sanoa ainakin jotakin tehneeni auttaakseni.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 30.06.2018 klo 10:49

Minusta sinulla ei ole mitään velvoitetta kirjoittaa toisen ihmisen opinnäytetyötä. Vaikka hän olisi poikaystäväsi, vaikka hän olisi töissä, vaikka sinä olisit työttömänä. Opinnäytetyön tarkoitus on olla oppimiskokemus poikaystävällesi - sinä olet jo omasi tehnyt, ja toki voit auttaa häntä miettimään sisältöä ja rakennetta, mutta kirjoittamisvastuu on kyllä hänellä eikä sinulla.

Käyttäjä Tammyka kirjoittanut 01.07.2018 klo 10:44

Eikö tuollainen vaatimus ja siihen suostumus ole rikollista. Sinä kirjoittaisit opinnäytetyön ja hän käyttäisi sitä meriittinä opiskelustaan ja saisi vielä ehkä työpaikankin väärin perustein. Kyllä kannattaa miettiä millaisen ihmisen kanssa on tekemisissä ja millainen moraali hänellä on.

Käyttäjä black feather kirjoittanut 02.07.2018 klo 13:33

Hei soroppi ja Tammyka, ja kiitos kommenteistanne. Tiedostan itsekin, ettei minulla ole mitään velvoitetta kirjoittaa hänen työtään edes osittain. En aiokaan kirjoittaa kuin tietyn osion, minkä menin jo lupaamaan. Muuten pysyn tiukkana. Työpaikan saantiin työllä ei ole merkitystä, hän tekee sen kaverinsa firmaan, jossa töitä on jo tiedossa useaksi vuodeksi eteenpäinkin. Toimitusjohtaja-kaveri on itse sanonut, ettei hänellä ole mitään erityisiä odotuksia työn suhteen, joten rima ei ole korkealla. Poikaystäväni on vain itsekin "johtajatyyppiä" eli hän kokee ettei hänen tarvitse tehdä kaikkea itse; epämieluisat tai hänen mielestään tarpeettomat asiat voi ainakin yrittää delegoida muille.

Poikaystävälläni on laaja kaveripiiri. Muutaman aikaisemmankin koulutehtävän opiskelukaverit ovat suostuneet tekemään hänen puolestaan rahallista korvausta vastaan. En itseasiassa usko, että tällainen on opiskelijoiden keskuudessa mitenkään kovin tavatonta, kyllähän ahkerat rahan tarpeessa olevat opiskelijat mielellään tienaavat lisätuloa vaikka sitten ylimääräisillä tehtävillä.

Käyttäjä Tammyka kirjoittanut 02.07.2018 klo 15:23

Vilppi on aina vilppiä eikä se selittelemällä muuksi muutu. Lopputyöhän juuri näyttää sen,miten opiskelija on menestynyt opinnoissaan eikä se kaveri,joka sen tekee. Joku voi rahan tarpeessa vaikka varastaa ja siitä seuraa rangaistus. Tällaisia tapauksia on aina opiskelijoiden keskuudessa,onneksi ei ihan ruuhkaksi asti kuitenkaan.

Käyttäjä Joie kirjoittanut 03.07.2018 klo 15:43

Minusta ei kannattaisi sekaantua tuollaiseen. Jos poikakaverisi harjoittaa sellaista vilppiä, että teettää toisilla ihmisillä omia koulutehtäviään, jopa opinnäytetyön osia, se on hänen asiansa ja vastuunsa. Jos menet mukaan siihen, se on myös sinun vastuusi. Se, että jättää omissa nimissään opinnäytetyön, jonka joku toinen on osaksi tehnyt, ei ole mikään pikkujuttu. En tiedä, onko se rikollista, mutta ainakin törkeästi tieteen etiikan vastaista. Jos asia tulee ilmi, vähintäänkin oppilaitoksen määräämät seuraamukset ovat vakavat. Ja en minä tiedä, voi se olla rikosasiakin. Älä mene mukaan tuommoiseen.

Käyttäjä star-crossed kirjoittanut 03.07.2018 klo 23:16

Hienoa, että autat poikaystävääsi, mutta minusta jo siinä, että kirjoitat osankin opinnäytetyöstä poikaystäväsi puolesta liikutaan niin kaltevalla pinnalla, että liukastumisen todennäköisyys on suuri. Esimerkiksi Plagiarism.org sivustolla sanotaan näin ( https://www.plagiarism.org/blog/2017/10/27/is-it-plagiarism-to-pay-someone-to-write-for-me ): "Paying someone to write your paper, whether it’s a fellow student or an essay mill, is a form of plagiarism and is usually considered one of the most serious by teachers and administrators alike."

Käyttäjä matson2 kirjoittanut 06.07.2018 klo 15:55

Mietippä vähän. Oletko jo nyt alistetussa asemassa,kun yleensä ajattelet tuollaista tekeväsi. Onko hän nartisti ja alistanut sinut. Miettisin vakavasti koko suhdetta. Siis narsisti.

Käyttäjä black feather kirjoittanut 06.07.2018 klo 16:26

Hei Joie ja star-crossed 🙂🌻 eihän se oikein ole, mutta poikaystäväni ei tunnu siitä välittävän. Toivon, että hän alkaa ryhdistäytyä asian suhteen kun huomaa, etten tosiaan kirjoita sitä. Ymmärrän, että töitä riittää, mutta se on myös tekosyy kun ei viitsi itse paneutua asiaan kunnolla.