Pitkäaikainen masennus

Pitkäaikainen masennus

Käyttäjä kuukkels aloittanut aikaan 13.08.2021 klo 15:41 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kuukkels kirjoittanut 13.08.2021 klo 15:41

Hei, 

 

olen kirjoittanut tänne aiemminkin.

Masennukseni vaan jatkuu vuodesta toiseen, vaikka olen yrittänyt etsiä siihen apua lääkkeistä, terapiasta, omien ajatusten tutkimisesta, sosiaalisista suhteista, harrastuksista, liikunnasta, levosta. 

Olisi helpottavaa, jos tähän olisi edes joku syy. Jos olisi joku tapa miten ajattelen tai toimin, joka aiheuttaa tätä. Tai joku fyysinen sairaus, joka sotkee biologista toimintaa. Olosuhde, vaikkapa työttömyys, joka selittäisi. 

Mutta kaikki on kunnossa noin periaatteessa. En vaan pysty tuntemaan mitään, en nauttimaan mistään, eikä oikeastaan mikään saa raivostumaan tai surulliseksi, kaikki on vaan tyhjänpäiväistä ja merkityksetöntä. Päivät seuraa toisiaan jokseenkin samanlaisina, eikä mikään uuden löytäminen tai vanhaan palaaminen vaikuta tunnetasolla mitenkään.

Jokainen auttava taho vaan tarjoaa samoja jo kokeiltuja keinoja. Pitäisi jotenkin ilmaista omia tunteita – miten voi ilmaista sellaista, mitä ei ole. Pitäisi tehdä asioita, jotka tuovat mielihyvää tai ovat kiinnostavia – miten teet, kun sellaista ei ole. Pitäisi puhua ihmisten kanssa – mutta ei ole mitään sanottavaa (kuin se mitä tähän kirjoitan). Pitäisi ottaa apua kiitollisena vastaan – mutta kerta toisensa jälkeen asettuu nöyräksi, kokeilee ja pettyy ja turhautuu. 

Olisi kiinnostavaa kuulla ajatuksia

Käyttäjä ask kirjoittanut 13.08.2021 klo 17:48

Masennus ei ole tosiaan helppo, ja se on sairaus, pitää tähän oikein PAIINOTAA. Pettymys kuuluu elämään, ja on vaikea tie. Ymmärrän mistä puhut, todellakin YMMÄRRÄN! Masennuksen, asioista sen verran kun kouluissa on otettu huomioon nyt se ja entäs me työttömät. Kun ollaan sairaslomalla, niin eivät paljoa kiinnosta meidän jaksamiset, minulla oli terveyskeskuksessa käyntejä muutamia ja eivät osanneet siellä sanoa mikä on mulle parasta joten yritin itsemurhaa, ei siitä sen enempää. Sen jälkeen menin psygosiin ja sitten silmäni aukenivat kun näin äidiltäni videon, miten huonossa kunnossa olin.  Siellä sitten sain lähetteen ja jossain se vielä seikkailee. Minulla oli joitakin yksittäisiä keskusteluja Rovaniemen mielitiimissä, kun itse asun toisella paikkakunnalla.

Sitten vasta asiaani alettiin hoitaa ja alettiin mulle etittiin terapeuttia piti vain lääkitys laittaa eka kuntoon, mutta kun ongelmani on pahentuneet, eikä lääke tahdo enään auttaa. Pitäisi varmaan mennä lääkäriin mutta millä voimilla. Tsemppiä sulle ja yritä ehtii jostain apuun, pikkuhiljaa yksi asia kerrallaan. PS. Suosittelen tukihenkilöä täällä tukinetissä, itselläni kun on semmoinen. Se on ihan hyvä, jos sulla ei oo sitä vielä.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 14.08.2021 klo 13:21

Kuukkels, minulla huonovointisuus alkoi tuolla tavalla, mitä kuvaat. Kaikki oli kunnossa periaatteessa, siis työ, koti, aviopuoliso, talous jne., mutta mikään ei tuntunut miltään eikä kiinnostanut. "Jotain" oli ikään kuin vialla, vaikkei mitään selvää syytä pystynyt osoittamaan. Minulla tuo olotila ei kuitenkaan ollut ihan kokonaan toimintakyvyttömäksi tekevä silloin. Pystyin käymään töissä, vaikka työkin meni koko ajan huonommaksi, ja pystyin hoitamaan arkisia asioita. Mikään ei kuitenkaan motivoinut eikä tuntunut olevan tietä mihinkään suuntaan elämässä. Oli vaikea edes ajatella hakea apua, kun ei ollut selvää ongelmaa.

Hain ensin vähän apua, ja sen jälkeen tuli sellainen vaihe, että itkin paljon ja usein. Menin luontoon kävelemään, näin kauniita asioita ja itkin elämääni ja kaikenlaisia asioita. Itkua vain tuli. Tässäkin vaiheessa vielä kävin töissä ja arki oli kasassa aika normaalisti. Lähes kaiken ylimääräisen ajan itkin.

Olin jo ehtinyt saada vähän apua ja olin aikeissa hakeutua terapiaan, mutta minulle kävi niin, että sitten tuli ihan todellisia isoja elämänkriisejä monta peräkkäin ja romahdin niihin. Toivuin kriiseistä jollain tavalla osittain, mutta en koskaan täysin ennalleni, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Jos se tarkoittaa aiempaa toimintakykyä, niin se ei minulla palautunut aiemmalle tasolle. Se johtui noista isoista kriiseistä ja heikoista kyvyistä selviytyä sellaisista.

En tiedä, millä tavalla olisin voinut toipua tuosta tilasta, mitä kuvaat, koska minulla siihen sattui tulemaan noita isoja kriisejä heti perään. Minusta kuulostaa hyvältä, että olet hakenut apua, kuukkels, mutta avun hakeminen ja saaminen ei tosiaan ole helppoa, varsinkaan oikeanlaisen avun saaminen.

Itse yrittäisin pitkää psykoterapiaa. Siitä on ollut eniten apua itselleni. Siinäkin on vaan ollut tosi vaikeaa löytää kunnollista terapeuttia. Kaikki on ollut vaikeaa. Tämä on vain oma kokemukseni. Joillain muilla on sujunut paremmin. Ymmärrän kuitenkin, jos oikeanlaista apua ei millään löydy ja kaikenlaista itse yrittää ja välillä tuntuu, ettei jaksa enää eikä ole totta, että apua voisi saada. Sellaisesta on itselläni paljon kokemusta. Avun saaminen ei ole helppoa, eikä se välttämättä sitten auta edes. Taas pitää aloittaa alusta.

Minulla "syyksi" paljastui lapsuudenaikainen turvaton ympäristö ja tietynlaiset herkät persoonallisuuden piirteet, joiden kanssa oli ollut vaikeaa selvitä niissä olosuhteissa. Olin luullut lapsuudenkotiani normaaliksi ja ulkoisesti moni asia olikin normaalin näköistä. Ulkoiset raamit olivat kunnossa. En ollut tiennyt psyykkisestä turvallisuuden tunteesta esimerkiksi ollenkaan. Vasta terapiassa koin ensimmäistä kertaa, että sellaistakin voi olla olemassa. Ylipäätään tunnetasolla en ollut kokenut niitä asioita, joita myöhemmin sain kokea ja joista myöhemmin ymmärsin, että niiden pitäisi olla osa normaalia lapsuutta. En tiennyt, että sellaisiakin tunnekokemuksia oli, koska en ollut kokenut niitä. Niiden lisäksi on traumoja, joihin psykoterapia ei ole vaikuttanut. Se on auttanut osittain, tiettyihin tunnepohjaisiin ongelmiin, tai paremminkin tunteiden puuttumiseen, koska niistä ei ollut kokemusta.

Voisi ehkä sanoa niin, että sisäinen tunnemaailma ei ollut minulla silloin käytössä juuri ollenkaan, enkä tiennyt, mikä oli minua itseäni ja mikä jotain muuta. Olin pärjännyt jollain pienellä mieleni osalla eteenpäin päivästä toiseen. Johonkin asti elämässä sillä pystyi selviytymään, mutta sitten alkoi vähitellen hiipiä tuollaista oloa, mitä kuvasit. Ensin oli vain ihan vähän ja sitten se lisääntyi.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 14.08.2021 klo 13:26

Askin ehdottama tukinetin tukihenkilö kuulostaa hyvältä ajatukselta. Sekin saattaisi avata jotain uutta polkua.

Käyttäjä kuukkels kirjoittanut 15.08.2021 klo 10:44

Hei, kiitokset vastauksista ja suosituksista.

Olen tosiaan käynyt nyt yli kolme vuotta tuota terapiaa, niin kai sitä voisi pitkäksi kutsua. Aloitin ihan omalla rahalla, kun löysin mielestäni sopivan terapeutin, sitä ennen kävin useammalla tutustumassa.

En tiedä jaksanko nyt etsiä seuraavaa terapeuttia, en koe järkeväksi ainakaan tolla samalla enää jatkaa, kun tuntuu, että asiat pyörii ihan paikoillaan. Omalla rahalla maksaminenkin tuntuu vähän rahan hukkaamiselta.

Toisaalta eipä tässä kai muutakaan voi tehdä

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 15.08.2021 klo 16:32

Ikävä kuulla, kuukkels, että et ole saanut terapiasta apua, vaikka onnistuit löytämään terapeutin. Kuulostaa siltä, että hyvän ratkaisun teit niissä olosuhteissa ja olet yrittänyt kaikin keinoin saada apua. Ikävää, että on käynyt noin, että asiat pyörivät paikoillaan eikä terapiasta ole käynnistynyt mitään uutta. Jotain siinä ei toimi, jos tuntuu, ettei mikään etene ja raha tuntuu menevän hukkaan. Minullekin on käynyt noin aiemmin. Tilanteesta puhuminen terapeutinkaan kanssa ei auttanut, koska hän ei millään tavalla ottanut kantaa esille tuomiini huoliin. Enkä itse silloin tiennyt, kuuluuko sen olla sellaista vai ei.

Käyttäjä ask kirjoittanut 15.08.2021 klo 19:40

Masennukseen on saatava apua helpommin. Se on tosi asia. Vaikeista asioista puhuminen on vaikeaa ja vaikeuksien kautta voittoon niinhän sitä sanotaan.

 

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 16.08.2021 klo 10:11

kuukkels kirjoitti:
Hei, kiitokset vastauksista ja suosituksista.

Olen tosiaan käynyt nyt yli kolme vuotta tuota terapiaa, niin kai sitä voisi pitkäksi kutsua. Aloitin ihan omalla rahalla, kun löysin mielestäni sopivan terapeutin, sitä ennen kävin useammalla tutustumassa.

En tiedä jaksanko nyt etsiä seuraavaa terapeuttia, en koe järkeväksi ainakaan tolla samalla enää jatkaa, kun tuntuu, että asiat pyörii ihan paikoillaan. Omalla rahalla maksaminenkin tuntuu vähän rahan hukkaamiselta.

Toisaalta eipä tässä kai muutakaan voi tehdä

 

Hei Kuukkels.

Itelläni kahdesti takana tuo määrä terapiaa. Tuloksena jaa-a, etten enää jaksa mitään 'pitkää vetoa', lyhytterapioissa voi olla enemmän ytyä. Kokeilin viime kesänä. Menin terapeutille, jolle esitin haluavani vain 3 krt ja täsmäterapiaa. Ne olivat hyviä kertoja. Tänä kesänä uusin hänen kanssa mutta vain kerran, ajallisesti kerralla tuplamäärän. - Tuo, jossa asettaa terapeutille enemmän haastetta kertoessa, ettei ole mahdollista hankkia lisävelkaa kalliilla terapialla, on ainakin mun osalla auttanut, että itekin keskittynyt vaan olennnaiseen. Tarkoitus on ensi vuoden puolella jatkaa hänen kanssa mutta vain lyhytterapiana. Ratkaisukeskeiseksikikin sitä kaiketi kutsutaan.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 1 viikko sitten. Syy: tarkennus
Käyttäjä ask kirjoittanut 16.08.2021 klo 11:57

Minulla oli ensin psykoterapiaa terveyskeskuksessa yksi kerta kuussa, olin valmis jatkamaan sitä  ja sanoin että haluaisin enemmän käyntejä siellä, sitä ei kuitenkaan kukaan kuunnellut, oli kans kiva terapeutti ensin mutta se vaihtoi muihin hommiin,  joka sanoi että tarviit keskusteluja sitten vaihtui terapeutti kans joka sanoi että et tarvii olla täällä enään. Olin kuitenkin varmuuden vuoksi otin yhden ajan vielä, ja toivoin että se muuttaa mielensä. Näin ei käynyt ja jäin ihan tyhjän pantille kotiin makaamaan, kun ei ollut muutakaan, mikä noita terapeutteja vaivaa ja miksi he ovat tuommoisia jos on ongelmia ei haluta auttaa tai ei neuvota minne mennä oikeisiin paikkoihin terapiaan. Eikö niiden työtä ole auttaa ja he eivät osaa tehdä oikea optisesti töitä ollenkaan. Nyt tai masennuksesta on tullut kansantauti, kohta skitsofrenian tai paniikkihäiriö on enemmän, kansantauti. .

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 1 viikko sitten. Syy: Lisäsin muutaman sanan