Pitkäaikainen ahdistus, sähköhoito ja muuta
Hei kaikille,
Hain ja löysinkin kokemuksia vastaavankaltaisista tilanteista ja hoidoista, mutta toivoisin kuulevani jos jollain on samankaltaisia kokemuksia.
Taustaa: olen n. nelikymppinen, teinivuosista alkaen ahdistuksesta ja paniikeista masennuksineen kärsinyt mies. Työt lopetin pari vuotta sitten, jäin sairauslomalle
valtavan jaksamattomuuden ja ahdistuneisuuden muodostuessa ylivoimaiseksi. En saanut nukuttua, töissä olin täysi zombie, kaikki oli pelottavaa ja hankalaa.
Koulukiusaaminen ja vanhempien kuolema teini-iässäni ovat varmasti pääkoppaa sekoittaneet, ja suvussa on useita skitsofreenikkoja sekä ahdistuneisuushäiriöisiä jne.
Hoitoja: n. kymmenen vuotta sitten alkanut monien erilaisten ssri- lääkkkeiden kokeiluputki. Välillä olen lopettanut lääkitykset, sitten taas aloittanut. Kuitenkin aina väh. puolisen vuotta kokeilua per lääke. Viimeisten vuosien aikana kokeiltu mm. venlafaksiinia, moklobemidia, erilaisia neurolepteja (ketiapiinia, risperidonia), ja näistä koen saaneeni vain turtunutta oloa, jaksamisen huonontumista entisestään ja lukuisia sivuvaikutuksia.
Ehkä ainoa lääke, joka ”toimii”, on klonatsepaami Rivatril. Se lähes poistaa kokonaan jatkuvan pakkoajatteluahdistuksen, sivuvaikutuksina hieman pöpperöinen olo joskus. Annokset ovat hyvin maltillisia, maks. 2mg/vrk pahimpina päivinä. Useimmiten 0,5mg/vrk ja pari päivää taukoa per viikko. Lääkäri haluaa lopettaa rivatrilin, koska sähköhoito edellyttää sitä. Syksyllä lopetinkin, olin 5kk ilman. Nyt aloitin taas, kun Rivatril tuntuu ainoalta avulta.
Käyn säännöllisesti hoitajan juttusilla mielialahäiriöpoliklinikalla, ja hoitaja+lääkäri ovat pitkään koittaneet suostutella sähköhoitoon. Pelkään ect:tä kovasti, vaikka järjen tasolla olen hoitajienkin mukaan erittäin tietoinen aihepiiristä.
Koska tunnen jo muutenkin muistini epävakaaksi, olon useimmiten epätodelliseksi tai kummalliseksi, en haluaisi tähän jatkoksi sähköhoidon tuottamia muistihäiriöitä ja sekavuutta yms. Tiedän, että nuo ovat ”hetkellisiä” suurimmalla osalla hoidettavista.
Lisäksi katsoisin, että suurin ongelmani on ahdistuneisuus. Toivon jo lääkärin kirjoittavan työkyvyttömyyseläkettä puoltavan lausunnon, jottei tarvitsisi aina jännätä jatkuuko tämä kuntoutustuki vai tipahtaako se pois. Katastrofiajatukset jylläävät, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä, mitä vaatia tai pyytää hoitavilta tahoilta.
Kiva, sain juuri kuulla hoitajalta seuraavaa: "lääkäri ei välttämättä puolla sairauslomasi jatkamista". En osannut tai uskaltanut sanoa tuohon mitään, mutta jälkeenpäin mietin asiaa kovastikin.
Saan aivan naurettavankin pienistä arjen haasteista edelleen ajatuskaaos-ahdistus-paniikkikohtauksia, ja kun jotain teen, kaikki tuntuu kaoottiselta, ahdistavalta ja pelottavalta. Tosi kiva jos kuntoutustuki (jota muistaakseni jatkunut n. vuoden ajan) katkeaa.
Olen käynyt itseäni pakotttaen kuntoutusaiheisella kurssilla. Siihen ja olemassaoloon arkitouhuineen yleensäkin menee voimat. Sanoin kyllä hoitajallekin, etten kykene töihin, kuulostaa edellleen katastrofilta aloittaa edes osa-aikaisesti näillä oireilla. No, kuulemma muutakaan tietä ei ole, seuraava askel vain on työ/työkokeilu. Ymmärrän toki, että hoitavalla taholla on paine saada minua eteenpäin.
Mutta siis, jos lääkäri "ei puoltaisi sairauslomaa", eikö se tarkoita hänen kirjaavan todistukseen ruksin kohtaan "työkykyinen"? Voi ärmätti sentäs.