Pitkä ja kivinen tie
Tervehdys!
Juuri foorumille ”eksyneenä” ja sitä hieman selanneena ajattelin itsekkin kirjoitella tänne jotain. Ensimmäistä kertaa huvittaisi hakea apua ihan ulkopuolisilta tähän jatkuvaan kamppailuun mielialanvaihteluiden, masennuksen ja ahdistuksen kanssa, epäilen kylläkin sellaisen avun taikka pysyvän ratkaisun olemassaoloa…
Olen siis reilu parikymppinen nuorimies, ainakin vielä fyysisesti hyvässä kunnossa ja vakituisessa työpaikassa. Minulla on vielä läheisiä ihmisiä, enkä ole täysin syrjäytynyt, joidenkin ystävien kanssa olen pystynyt jopa puhumaan mielenterveysongelmistani.
Tunnen että oon kärsinyt masennuksesta jo lapsuudesta lähtien jossain määrin, viimeiset 3(?) vuotta on mennyt jo huomattavasti vaikeammissa masennus/ahdistustiloissa…
Ensimmäistä kertaa sain sanottua kärsiväni mielenterveysongelmista armeijassa, jossa onneksi oli asiantuntevia ja auttavia hoitajia ja lääkäreitä. Sain sieltä diagnoosin että kärsin vaikeasta masennuksesta. Ja noin kuukauden harkinnan jälkeen ja olotilan vielä pahennuttua aloitin syömään Cipralexiä, joka onkin pitänyt ongelmat vielä siedettävällä tasolla. Siitä onkin joku vuosi aikaa ja edelleen olen jatkanut lääkitystä…
Huh.. tulipa siinä paljo jauhettua paskaa menneestä…
Mutta siis on tuntunut viimeaikoina taas hyvin vaikealta jaksaa suorittaa ihan perusjuttuja jokapäiväisessä elämässä. Töihin olen vielä saanut itseni pakotettua, mutta yleensä työpäivän jälkeen en jaksa kertakaikkiaan mitään. Kaikki asiat jäävät kesken ja kasautuvat vaan kokoajan.
En saa oikeastaan mistään enää mielihyvää, eikä mikään tunnu huojentavan mieltä… Elämänilo alkaa olemaan aivan olemattomalla tasolla. Nyt vaan jatkuvasti koitan pohtia asioita joiden takia kannattaisi jaksaa eteenpäin ja asioita miksi en päättäisi päiviäni.
Onneksi niitä asioita on vielä jokunen…
Tää mun tilanteeni on jo omastamielestänikin niin sekava ja ristiriitainen, että vaikea yrittää puhua siitä… saatika löytää jotain helpotusta tai ratkaisua tähän.
Nooh, jospa tällä kirjottelulla ja ajattelemisella olis joku terapeuttinen vaikutus.
Jos jollakin on jakaa jotain hyviä vinkkejä tai elämänohjeita, niin antaa paukkua vaan! 🤕
Moro. Minulla ei kyllä vinkkejä eikä elämänohjeita ole antaa, mutta ymmärrän tilannettasi aika hyvin. Tunnistan tekstistäsi melko paljon itseäni. Mites sulla nykyään menee? Minkälainen tilanteesi nyt on? Itse kans joudun pakottamaan itseni töihin. Masennusta on mullakin. Tuntuu usein, että ei jaksaisi elää tätä elämää loppuun saakka. Mutta koitan vaan jotenkin robottimaisesti selvitä päivistä.
Mielenterveysongelmien takia ei tarvitse päättää päiviänsä vaan tajuta että mulla on nyt ongelma mielenterveyspuolella eikä esim. syöpää joka hoidettaisiin kemoterapialla ja lääkkeillä ja leikkauksilla.
Olet jo kerran saanut hyvän kokemuksen armeija-aikana siitä, että sinut otettiin vakavasti ja sinua alettiin hoitamaan. Lääkityksen lisäksi tarvitaan hyvä terapiasuhde, mutta siihen tarvitaan sinulta heräämistä ja motivaatiota että hankit sen itsellesi. Älä anna omanarvontuntosi ja merkityksellisyytesi mennä masennusoireiden takia vaan selvitä sen juuret, ja pääset sen myötä elämään sitä elämää, joka oikeasti maistuu, sanoo nimimerkki "kokemusta on" ja "periksi en antanut" 😉