Hei!
Eilen tapahtui psykoterapiassa pieni läpimurto. On siinä junnattukin paikallaan. Eilen tuskallinen kerta kun sain avauduttua jostain syvältä minusta sen pikkutytön, joka kaipaa rakkautta ja kieltää vihan. Minussa sisällä on se turvaton pikkutyttö, joka kaipaa äitiä, sitä äitiä, jota minulla ei ollut: turvallista äitiä. Kahden viikon päästä, kun alkaa taas pitkä kesätauko. Terapeutti on monasti kysynyt, miltä musta tuntuu, kun tulee tauko. Olen ennen eilistä vaan todennut, että se tauko vaan tulee. Eilen päästin tukahtuneen nyyhkäyksen, kun sain sanotuksi, miten tulen pärjäämään. Terapeutti piti eilistä hyvänä kertana. Ei tässä olekaan vasta kuin vuosi terapiaa takana. Tuntuu kuinka olisimme päässeet ”uudelle tasolle”. Tuli kaivettua asioista eilen jostain syvästä menneisyydestä, jotka vaikuttavat minuuteen ja tähän päivään ahdistavina ja pelottavina. 😞
Jotain semmoista pulppusi eilen ulos, jonka haluaisin tunkea takaisin. Se on nyt ahdistavana pinnassa. Miten voi unohtaa koetun vääryyden, jatkuvan pelon? Kipuakaan ei voi täysin unohtaa. Parhaillaan minusta aika kuluu tosi hitaasti. Onneksi sentään on kesä ja aurinko. On kuitenkin päiviä, etten halua nousta seuraavaan aamuun. Mä en jaksa vaan pärjätä. Tahtoisin haluta elää myös itseni takia enkä vaan lasten.
Hieno juttu että olet alkanut avautua. Äläkä mieti asiaa enempää. Itse olen elänyt rankassa liitossa mutta terapiaa en saanut vaikka kriisikeskus totesi minun sitä tarvitsevan. Itse on vaan selvittävä ja haavansa nuoltava. Olen todella iloinen puolestasi, jatka vaan samaan malliin. Aurinkoisia kesäpäiviä ja voimia arkeen 🌻🙂🌻
... niin ja tuo kahden viikon päästä tuleva tauko... voisitko ajatella, että miettisit
mitä tuon ajan tekisit ja löytäisitkö ehkä jostain ystävän/ystäviä, joiden kanssa aikaa viettäisit. Jos et halua puhua asioistasi (ei aina toimi) niin olisiko ehkä hyvä tehdä jotain muuta kuin tavallisesti ja siten päästä irti arjesta paremmin. Mieti mistä pidät, mitä voisit haluat tehdä tuon kahden viikon jälkeen. Kivaa kestää 🌻🙂🌻
Näinhän siinä aina käy, että terapia katkeaa kummasti kun on juuri päästy asiaan... muistan itse kesän 2008, jolloin oloni oli oikein vaikea ja mihinkään ei juuri silloin päässyt, sillä kaikkihan lomailevat kesällä, myös terapeutit.
Mutta se on hienoa, kun olet nyt päässyt käsiksi syvempiin ongelmiisi. Ikävä kyllä, se paha olo iskee juuri silloin, kun haavat aukeavat ja tuskalliset ja tukahdutetut asiat palaavat mieleen.
Puhu ihmeessä ystävillesi, jos joku vain jaksaa kuunnella! Minun ystäväni lähti karkuun, kun ei kestänyt juttujani. Ikävä kyllä näinkin voi käydä. Minkäs teet, pitää elää silti. Yritä nyt kuitenkin nauttia näistä ihanista kesäpäivistä äläkä rehki liikaa helteessä, ettei tule siitä etova olo!
Minulle kävi juuri tänään omassa terapiassani sama juttu. Itkin ja puhuin ja välillä sain sanotuksi, että nyt ollaan asian ytimessä. Tuntui juuri samalta kuin silloin pikkutyttönä, kun oli ahdistunut, turvaton, pelokas, eksynyt olo. Ja samalla surulliselta, että olen jäänyt vaille äidin turvaa ja syliä. Ja samalla vihaiselta, on niin epäreilua, kun aikuiset eivät huolehdi lapsista ja puolusta heitä vaan elävät omaa elämäänsä ja unohtavat lasten tarpeet.