Pikkusiskoni

Pikkusiskoni

Käyttäjä huolestunut sisko aloittanut aikaan 07.01.2014 klo 07:37 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä huolestunut sisko kirjoittanut 07.01.2014 klo 07:37

Elikkäs itse olen 22v ja minulla on oma elämäni avopuolisoni kanssa eri paikkakunnalla. Siskoni asuu äitini kanssa n.60 km päästä minusta. Siskollani on ollut tuhoja kautta aikeita tappaa itsensä.Eilen koin itse todellisen tilanteen sisko meni perus pitkähihaisella ja kalsareilla keskelle autotietä seisoon ja veteli saksilla kaulan kohdalla,pisti saunatakin vyötä kaulan ympäri. Itse menin aika shokkiin siinä tilanteessa ja kysynkin onko neuvoja miten siskoani voisin auttaa. Lastensuojelu uhkailee vaan huostaanotolla mutta se ei voi olla ainoa keino.

Käyttäjä repukka kirjoittanut 07.01.2014 klo 12:30

Kuulostaa kyllä huolestuttavalta. Käykö siskosi vielä koulua? Aluksi voisi mennä koulupsykologin juttusille. Hän voi sitten ohjata eteenpäin avun piiriin. Vähän riippuu kaupungista/kunnasta, millaista nuorisopsykiatrista apua on saatavilla vai onko mitään. Jotain apua pitäisi kyllä nyt löytää ja pian. Yksi vaihtoehto on tietenkin mennä päivystykseen ja yrittää sitä kautta päästä avun piiriin. Joko osastolle tai avohoitoon. Jos siskosi kotiolot ovat ihan ok, ei lastensuojelun väliintulosta ole hyötyä. Silloin huostaanotto ei ole oikea ratkaisu. Mutta jos kotona on ongelmia (siis vanhemmilla), huostaanotto JA nuorisopsykiatrinen apu ovat molemmat tarpeen. Tärkeintä kuitenkin olisi, että hän saisi psykiatrista hoitoa. Jos itsetuhoisuus on noin voimakasta, saattaisi osastohoito olla paikallaan. Sinäkin voit puuttua tilanteeseen ja puhua sekä siskollesi että vanhemmillesi tästä. Voit kertoa, että kannattaisi hakea apua. Ja vaikka tutkia tarkemmin, minkälaista apua siskosi asuinkunnassa on saatavilla ja sitten neuvoa häntä hakemaan sitä.

Käyttäjä Piakristiina kirjoittanut 07.01.2014 klo 18:05

Toivottavasti löydät pikkusiskollesi apua ennenkuin on liian myöhäistä.
Omasta kokemuksesta voin kertoa pojastani jolla myös on ollut itsetuhoista käytöstä varsinkin kun on ottanut liikaa alkoholia. Alkoholia juotuaan hän alkoi viillellä itseään ja aiheutti myös muuta vahinkoa. Hajotti huonekaluja yms. Koskaan ei onneksi yrittänyt jäädä auton alle. Erään tempauksen jälkeen hänet vietiin poliisiputkaan rauhoittumaan. Soittelin eri paikkoihin saadakseni apua. Terveyskeskuksen mielenterveysyksikön psykiatrinen sairaanhoitaja sanoi että hänen luokseen voi mennä keskustelemaan. Ja myös psykologin apua oli tarjolla. Koskaan poikani ei sinne lähtenyt. Nyt hän on jättänyt tupakan ja alkoholin ja näin välttänyt itsetuhoisen käytöksen.
Jostain mielensairaudesta itsetuhoinen käytös johtuu. Olisi mielenkiintoista tietää onko kenties tausta koulukiusaamista tms. joka on murentanut nuoren ihmisen elämäntahdon?

Käyttäjä huolestunut sisko kirjoittanut 10.01.2014 klo 07:43

Tässä nyt parin päivän tauon jälkeen sellaiset kuulumiset. Sisko rauhottunut pyytänyt minulta käytöstään anteeksi. Niin unohdin tuossa ekassa viestissä sanoa että siskollani on monimuotoinen kehityshäiriö, se vielä lisää ongelmaa enemmän. Siskoni on käynyt KERRAN lasten psykiatrisella polilla mutta sieltä käännytetty ovelta pois kun ei ole kuulemma tarvetta sinne. Käyny psykiatrilla mutta muuta en tiiä. Siskoni asuu äitini kanssa kahdestaan vanhemmanne on erotteet. Koulukiusaustakin ollut mut se on huomattu koulussa ja se on vähentynyt. Olen tänään menossa kylään kerron vkl jälkeen uudet kuulumiset