Pienituloisen vuokralle muutto

Pienituloisen vuokralle muutto

Käyttäjä Krauss aloittanut aikaan 04.03.2019 klo 19:47 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Krauss kirjoittanut 04.03.2019 klo 19:47

Hei,

Olen pian 50v mies Turusta. Tilanteeni on outo, ja olen täysin pihalla monesta sellaisesta asiasta jotka toisille ovat itsestäänselvyyksiä.

Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä siitä lähtien kun olin 35v, sitä ennenkään ei työhistoriaa juurikaan ollut. Mielenterveysongelmien takia.

Asun vanhempieni isossa talossa, olemme jakaneet sen kahtia, heille ja minulle. Autan heitä päivittäisissä asioissa yms. Yhteistyömme on pelannut hyvin. Tulemme kuitenkin kaikki vanhoiksi ja nyt on aika siirtyä muualle. Minä omaan asuntoon ja he myyvät talon, maksavat isot velkansa ja vuokraavat myös asunnon jostain.

Usein olen kuullut ihmisten juttelevan kuinka hankalaa on ollut saada vuokra-asunto, miten niihin on ollut paljon hakijoita, miten vuokranantajat valitsevat parhaat päältä jne. Hieman siis huolestuttaa tuo asunnon saanti.

Kysynkin siis mielipidettä, täällä on varmaan ihmisiä jotka ovat olleet samankaltaisessa tilanteessa.

– Ensinnäkin, ottaako kukaan vuokralle tälläistä ihmistä joka saa eläkettä noin 760 eur/kk, jolla ei ole työpaikkaa jne.?

– Auttaako edes se ettei minulla ole mitään maksuhäiriöitä, rikosrekisteriä tms., vaan olen aina hoitanut asiani mallikkaasti? Vai ottavatko silti mieluummin ihmiset joilla on asiat ”paremmin” kuin minulla? Vaikuttaako se paljon ettei minulla ole mitään suosituksia mistään, vuokrahistoriaa tms.?

– Onko suurtakin eroa em. asioissa yksityisten ja vuokrafirmojen välillä?

En ole koskaan tälläisiä asioita elämässäni hoitanut ja suoraan sanoen pelottaa ja huolestuttaa. Elämäni on ollut lievästi sanoen erikoista, ja olen tietyistä asioista täysin kuutamolla. Jos täällä on vastaavissa asioissa painivia/painineita, olisi mielenkiintoista kuulla miten teille kävi tuon asunnon hankinnan kanssa ja niin edelleen. Kiitos.

Käyttäjä Pauliina77 kirjoittanut 05.03.2019 klo 09:09

Hei!
Ensinnäkin voimia sinulle ja vanhemmillesi. Uusi alku vaatii paljon voimia ja uskallusta! Oletko käynyt Turun kaupungin nettisivujen asuminen-osiossa? Kaupungin tarjoamat vuokra-asunnot ovat "pehmein tie" päästä uuteen kotiin. Siellä on muitakin hyviä vaihtoehtoja; seurakunta ja eri säätiöt. Ne kannattaa kokeilla ensin ennen kuin lähdet yksityisen sektorin puolelta hakemaan asuntoa.

Käyttäjä Krauss kirjoittanut 05.03.2019 klo 09:39

Hei, kiitos tiedosta, en ollut tuollaista huomannutkaan. Ensin katselin vaan "Vuokraovea" yms. palveluita. Tässä onkin taas uutta tutkittavaa ja pitääkin perehtyä oikein kunnolla 🙂

Käyttäjä satoshi kirjoittanut 17.03.2019 klo 08:58

Kannattaa miettiä asiaa vuokranantajan kantilta. Heille tärkein kysymys on, saako vuokralainen maksettua vuokransa ajallaan ja pysyykö asunto kunnossa. Jos minulla olisi vuokra-asunto, voisin kyllä antaa sen vuokralle myös "pienituloiselle", jos hän pystyy vakuuttamaan minut siitä, että saa vuokrat sännöllisesti maksettua nyt ja tulevaisuudessa, eikä pistä kämppää purkukuntoon heti ensimmäisenä viikonloppuna.

Kunnan asunnot jo mainittiinkin, mutta huomaa myös se, että niissä on pitkät jonot. Kannattaa varautua odottamaan kauankin ja laittaa mahdollisimman moneen hakemusta. Ihan milloin vain saattaa tulla uudelleen saataville asuntoja.

Kannattaa myös selvittää oikeutesi asumistukeen ja muihin tuloihin ja noiden tasot, sekä laskeskella itselleen, minkä hintaista asuntoa pystyt ottamaan vuokralle. Muista, että laskut, ruoka jne. tulevat aina elinkustannusten päälle. Saako tk-eläkkeläisellä olla muita tuloja esim. pääomasta tai satunnaisesta työstä?

Itse sain opiskelijana 430e/kk asunnon yksityiseltä, vaikka olin opiskelija, opintotukien lisäksi ei ollut muita tuloja. Sanon tän vaan sillä, ettet heittäisi kirvestä kaivoon heti.