Pieni purkaus. Neuvoja kaipaisin

Pieni purkaus. Neuvoja kaipaisin

Käyttäjä Darr aloittanut aikaan 25.11.2021 klo 13:12 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Darr kirjoittanut 25.11.2021 klo 13:12

Minulla on sellainen tilanne. Parisuhteessa ollut 5kk ja salama rakastuttiin heti ensi tapaamisella. Etäsuhde kyseessä. Viimeisen kuukauden aikana tilanne muuttunut radikaalisti. Puoliso ei enään ota kontaktia jos en itse tee aloitetta. Ei ilmaise haluaan nähdä ja vaikea saada kommunikoimaan vaikka olen yrittänyt. Harvoin kun nähdään niin luiltavasti istuisimme sohvalla kunnes olisi kotiinlähdön aika, jos en minä olisi aloittellinen.Ennen ei ollut mitään ongelmaa oikein missään  Eikä haluttu toisistamme erota kuin pakosta. Käytös muuttui sormia napsauttamalla. Olen myös yrittänyt saada syytä käytökselle mutta eipä hän sitä kerro. Kieltää pettämisen kyllä. Eikä halua suhdettamme lopettaa. Tai ainakaan minulle kerro sitä.  Nyt se tänne kirjottamisen syy sitten mihin tukea kaipaisin tilanteen korjaamiseksi kun en oikein itse mitään enään keksi. 

Itselläni on todella heikko itsetunto ja valtava stressi muutenkin kuin tästä suhteesta. Aina ennen ollut huono puhumaan, mutta tässä suhteessa olen kyllä parantunut huomattavasti. Terveyden kanssa pientä ongelmaa johon kyllä apua saan ja paranee ajan kanssa. Tämä myös varmasti vaikuttaa kumppaniini. 

Kumppanilla on pitkäaikainen masennus johon apua saanut kokoajan. Myös heikko itsetunto ja omakuva. Minun silmissäni on mitä upein ilmestys ja myös monesti sen hänelle sanonut. Isompia riitoja ei edes ole ollut. Itselläni alkaa luovuttaminen käymään mielessä kun en enää oikein keksi mitä tehdä. Luovuttaa en haluaisi.

Niin ja ap on mies ja kumppani nainen 🙂

 

 

Käyttäjä Hantzki kirjoittanut 27.11.2021 klo 14:28

Moi Darr

Olen itse nainen. Ja naisen kokemuksesta voin vain kirjottaa. Naisia voi usein ahdistaa. Liikaa fyysistä kontaktia, liian vähän kontaktia. Ristiriitanen juttu 😕😅Itse tapasin oikein mukavan, ystävällisen, rauhallisen, muut huomioonottavan, sosiaalisen miehen, jolla on kuitenkin ärhäkämpi puoli vuotta sitten. Tiedostin oman jaksamiseni, ei tukiverkkoa. Miehellä on tukiverkko sen omat vanhemmat. Äiti auttaa tosi paljon poikaansa. Miehen isä on sanonut minulle pariinkin otteeseen että minun pitäisi katsoa miehen perään tai että tuo mies tarvitsisi peräänkatsojan. No, eipä tiennyt millaiselle naiselle sellaisen kehotuksen sanoi. Millaista lähteä rakentaman suhdetta? Mies teki kaikki aloitteet. Minä sisäisesti tutkiskelin itseäni että miltä tuntuu esim.pitkästä aikaa pitää kädestä toista, moneen vuoteen. Tajusin pian että ulos päin vaikutin varmaan aika ameebalta. Vaikka sisäisesti sydämeni hyppi ja vatsassa oli perhosia niin ei se näkynyt välttämättä toiselle. Jossain vaiheessa tajusin itsekin ottaa miestä kädestä. Näin se rohkaisi myös miestä. Sitten minulle tuli joku paine jostain takarajasta mihin mennessä pitäisi tapahtua tiettyjä asioita suhteen etenemiseksi. Naisilla vaikuttaa myös hormoonit, ne laittaa vauhtia meihin ja joskun vetää matalaksi mielen, joskus mieli sekava. Minä olen nyt flunssassa joten en ota täyttä vastuuta kirjoituksestani, anteeksi. Sen verran koin painetta ehkä miehen puolelta että hän laittoi semmoisia viestejä että "tuntuu että ei ole kiinnostusta paljon siltä puolelta"  Siitä tuli harteilleni liian paljon taakkaa mistä en tiennyt miten päästä siitä pois. Hän on ollut parempi ilmaisemaan mitä mieltä hän on. Tuohonkin viestiin minä olisin voinut vastata jotain aivan rauhalisesti. Mutta vedin pultit siitä, jostain syystä. Joskus haluaa tehdä tikusta asiaa, kun joku asia vain hermostuttaa, mies tekee semmoista usein ja monet ympärilläni tapaamani ihmiset. Mutta toisen tunteista ei oikeastaan haluaisi tehdä tikusta asiaa. Eikä pitäsi aloittaa sotaa jota ei ole valmis jotain. Koska on niin paljon muutakin elämää. Minun sekoilujeni takia miten suhde mitäisi edestä ja miehen yrittäessä pysyä siinä mukana ajoin itseni ihan loppuun. Kesälomalla menin läkäriin enkä sen jälkeen moneen kuukauteen palannutkaan työpaikalle. Ihme väsymys. Mietin myös että onkohan tämä ensimmäinen suhde missä seksuaalista kanssakäymistä tapahtuu vasta hyvin hyvin sitoutuneena. Voi olla... jostain syystä tiettyä kynnystä ei voi ylittää. Liittyy niin paljon muistoja ja tunteita entisestä elämästä niiiin läheiseen kanssakäymiseen. Mutta joo, niinhän sitä sanotaan että hiljaa hyvä tulee! Olemme edelleen kanssakäymisissä, vaikka kesällä tuli tauko että tuskin näimme. Käymme kaupassa, kahvilla, viesteilemme. Kun vaan jaksaminen riittäisi kaikkeen. Olen nyt tosiaan flunssassa ja minulla ei ole koiranulkoiluttajaa. Flunssa kestänyt ehkä siksi niin kauan kun pitää uljoiluttaa itse koirat. Eipä ole tullut mieleenkään mieskaverilta pyytää apua. Tänään kysyin sikon pojalta että vietkö koirat ulos. Mutta loppujen lopuksi ei vienyt. Kiva kun tuli. Mut kiva sekin et lähti, kaverin kans uimaan ilmeisesti. Kun en saa itse apua niin en jaksa auttaa muitakaan. Mietityttää miten työkokeilun kassa käy. Yritän huomioida muut ilman että itse valitan koko ajan. Mietin mitä kaikkea lapselle oikeastaa  voi sanoa ja mitä siltä voi vaatia. Haluan kuunnella mieskaveria ja haluan yrittää rohkaista häntä. Oma jaksaminen kuitenkin huomionarvoista. Kumpa onnistuisi kaikki.

Oletko siis kysynyt suoraan että onko hän pettänyt sinua? Oletko epäillyt sitä melko heti? Miten hän reagoi kysymykseen? Ota rauhallisesti. Ei mitään hätää. Maailmanlaajuinen pandemia on käsillä, se vaikuttaa kaikkiin. Enempi vähempi. Joskus pitää tehdä äkkinäisiä päätöksiä mutta tämä ei lienen sellainen? Aikaa vaatii.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 27.11.2021 klo 14:39

Hei Darr,
Minun korvaani suhteenne kuulostaa siltä että olette vaiheessa jossa ensihuuma ja uutuudenviehätys on alkanut haihtua, ja ihastumisen olisi aika muuttua rakastamiseksi - jos sitä molemmat haluatte. Se vaatii hieman enemmän aktiivista ylläpitämistä, mutta voi olla hyvin palkitsevaa ja antaa molemmille paljon. Viestistäsi välittyy se, että todella haluat pitää kiinni tästä parisuhteesta (vaikka puhuminen ei ole sinulle helppoa, olet valmis harjoittelemaan sitä jos se on se mikä tilanteen voi pelastaa), mikä on minusta hyvä lähtökohta.

Ehkä kyse on vain siitä että masennus vie tällä hetkellä kumppaniltasi sen verran voimavaroja, ettei hän jaksa ihastumisen haalistuttua tsempata parisuhteen eteen yhtä paljon kuin aiemmin. Tai voisiko olla mahdollista että hän ajattelee ettei juuri masennuksensa takia ole sinulle paras mahdollinen kumppani, eikä siksi ole kovin innokas edistämään suhdetta juuri nyt? (Koska ei usko olevansa sinun arvoisesi, eikä haluaisi vetää sinua mukanaan yhtä syviin vesiin joissa itse on.)

Käyttäjä Darr kirjoittanut 28.11.2021 klo 11:13

Kiitos Hantzki ja soroppi vastauksista.  Molemmat annoitte hyviä näkökulmia asioihin. Varsinkin naisen näkökulmalsta. Lähipiirissäni ei ole ennen masentunutta ollut. Varmasti itse käytökselläni olen myös edistänyt tilanteemme syntymistä kun en osaa riittävästi hänen asemaansa asettua. Vaikealta vaan tuntuu kun ei oikein minkäänlaista kontaktia saa ja tuntuu että pitäis ajatuksia osata lukee.    Pettämisestä kysynyt ja kielti kyllä jyrkästi. Ehkäpä hiljaa hyvä tulee tai sitten ei. Aika näyttää

 

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 02.12.2021 klo 19:25

Halusin vielä tulla sanomaan että on masentuneen kanssa parisuhdetta yrittäessä on tärkeää että pidät huolta omista rajoistasi. Tiedän ainakin yhden tapauksen, jossa alunperin paremmin voiva osapuoli sairastui lopulta itse, ehkä uuvuttuaan ja turhauduttuaan siihen, ettei kumppanin tila helpota - jos suhde menee siihen että yrittää pelkästään pitää toista pinnalla, se käy pidemmällä aikavälillä itselle raskaaksi. Eli omia tarpeita ja tunteita kannattaa kuunnella yhtä herkällä korvalla kuin kumppaninkin.