Hei!
Itselläni ei ole persoonallisuushäiriötä, mutta tunnen monia joilla on epävakaa persoonallisuushäiriö. Monet heistä ovat jossain vaiheessa tunteneet olonsa toivottomaksi ailahtelevan käytöksensä takia. Olen kuitenkin tavannut sellaisiakin, jotka ovat oppineet hallitsemaan käytöstään ja mielialansa vaihteluita. Monilla häiriö ei edes näy mitenkään ulospäin. Ei pidä vajota epätoivoon sen takia että on saanut jonkin tietyn diagnoosin. Jokaisella meistä on omat luonteen oikkumme, oltiin sitten persoonallisuushäiriöisiä tai ei. Tarkoitukseni ei ole vähätellä epävakaan persoonallisuuden aiheuttamaa tuskaa. Yritän vain sanoa, että kukaan meistä ei ole täydellinen ja jokainen voi muuttua.

Jokaisen on hyvä joskus pohtia omaa käytöstään, tekemiään virheitä ja muutenkin omaa elämäänsä. Kannattaa pohtia miksi ihmissuhteet ovat kariutuneet, onko jokin tietty kaava mitä toistan ja ajan siten läheiset pois, miten voisin jatkossa toimia toisin... On myös hyvä miettiä missä tilanteissa kärsivällisyys pettää ja miksi, miten saisi hallittua käytöksensä. Omista virheistään oppiminen on paras tapa muuttaa käytöstään.

Sun kannattaisi vielä yrittää saada terapiaa. Monet epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivät tuttavani ovat oppineet terapian avulla hallitsemaan käytöstään.Kannattaa myös kysyä erilaisia ryhmiä. Ja tietysti myös ihmissuhteet opettavat paljon. Toivon että saat apua. Voimia!

Minulla on diagnoosina eristäytyvä persoonallisuus. "Persoonallisuushäiriö jolle ominaista kiinnostumattomuus sosiaalisista suhteista ja rajoittunut tunteiden kokeminen ja ilmaisu." Niinhän se on, minulla ei ole tuttavia eikä ystäviä enkä niitä kaipaakaan. Tunteiden ilmaisu on vaikeaa. Tämän kanssa ei mielestäni ole vaikea elää.

Kiitokset vastauksista!

Kävin kaksi vuotta terapiassa, mutta en kokenut terapiasuhdetta turvalliseksi. En muista, että olisimme käsitelleet persoonallisuushäiriötä koskaan terapiassa. Nyt olen hakemassa terapiaa kolmanneksi vuodeksi ja samalla yritän löytää terapeutin, jonka kanssa homma toimisi paremmin.

Olen kyllä pohtinut kariutuneita ystävyys- ja parisuhteita. Monesti tulee sellainen tunne, että minua on petetty tai käytetty hyväksi ja tunne on aika pelokas. Tunnen itseni monesti aika heikoksi ihmisten rinnalla ja eristäytyminen suojelee minua satuttamiselta.

Enempää en viitsi omia asioitani puida täällä. Luen ja kommentoin mieluummin toisten kokemuksia. 🙂

Mulla sama diagnoosi kun sulla. Mut ei mullekaan siitä oo sen tarkemmin kerrottu, en ainakaan muista.
Netistä joskus itse kans katsellu tietoja kyseisestä..

Jaksamisia!🙂🌻

Itsellä sekamuotoinen persoonallisuushäiriö dg. 2009 marraskuussa. Arvaa osasiko kukaan selittää sitä kun kysyin. Luulin sen ensin tarkoittavan että en oo koskaan olllut oma itseni vaan joku muu😉.

Netistä luettuna ymmärsin että tietyt piirteet korostuu vaan paljon voimakkaammin kun toiset ja saattaa häiritä ns. normaalia elämää ja elämistä yhteiskunnassa.
Se olikin ainoa mitä netistä sain irti. Tää on just niin vaikea kun on jokaisesta kaikkea ja sit ei ite tiedä että mitähän ne palat on niistä kaikista häiriöistä jotka sopii muhun🙂.

Kieltämättä dg. kuullessani olin muutaman kuukauden kauhuissaan, mutta samalla todella helpottunut kun sain tavallaan dg. sille miksi oon niin paljon erilaisempi kuin moni muu tuntemani ihminen.

Kaikille mahtava talven jatkoa!

Hei! 🙂🌻

Itselläni on diagnosoitu tuo sama tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö. Väittäisin itsestäni samaa, kuin sinäkin Hibernative, että tuttavuutena olen oikein miellyttävä, mukava etc, mutta paremmin tunnettuna aika rasittavakin. Minun maailmani on kovin mustavalkoinen, enkä oikeastaan jousta omista periaatteistani, tai arvoistani juurikaan, toki osaan ottaa, tai ainakin väittää osaavani ottaa muiden mielipiteet huomioon. Kaikki tunteeni ovat oikeastaan melko lailla äärimmäisiä.

Minäkään en osaa unohtaa, tahi antaa anteeksi loukkauksia. Oikeastaan en osaa unohtaa mitään. Pääni on koko ajan täynnä ajatuksia, jotka pyörivät hurjaa vauhtia. Jos minulla ei ole jatkuvasti jotain tekemistä, johon keskittää ajatukseni, usein hajoan. Saatan "unohtua" tuntikausiksi tuijottamaan omaa peilikuvaani, kun olen siihen niin ihastunut. Ihastun jatkuvasti myös uusiin kauniisiin naisihmisiin. Useimmiten niihin, joiden kanssa olen hoitosuhteessa, eli omahoitajaan, lääkäriin etc. Vahvimmat ihastukseni ovat jo kovin pakkomielteenomaisia.

Minulla ei ole ystäviä, mutta kavereita olen nyt koulun myötä ainakin hetkeksi saanut. Nuoruudessa minulla oli muutama seurustelusuhde, mutta aikuisiällä vain yksi muutaman kuukauden mittainen.

Itsekin olen jättänyt opinnot useaan kertaan kesken. Tämänhetkisen tutkinnon tosin olen vahvasti päättänyt suorittaa loppuun.

Joka kerta, kun ohi ajaa rekka, tahi juna, on automaattisesti ajatukseni, että miltä tuntuisi kävellä sen alle. Olen kirjoittanut lukuisia itsemurhakirjeitä, sitä voisi ehkä kutsua yhdeksi harvoista harrastuksistani. En kuitenkaan halua kuolla. Tuo ajatus on vain piintynyt erittäin voimakkaasti tajuntaani.

Olen ottanut aiheesta melkoisen paljon selvää ja hankkinut muutaman siitä kertovan kirjankin. Tämä BPD tekee elämisestä kieltämättä melko raskasta, mutta toisaalta se tekee uskoakseni elämästä myös jännittävämmän. 🙂👍