On niin paha olla. Olen ottanut iltalääkkeet ja kaksi tarvittavaa (osastojakso meneillään). Silti ahdistukseni ei lopu. Pääsin käsiksi yhteen terään ja olen suunnitellut viiltämistä koko illan. Edellisellä kerralla (noin kolme viikkoa sitten) päädyin päivystykseen tikattavaksi. Tuntuu, että haluaisin vain kuolla. Tai edes olla hetken ”irrallinen” tästä pahasta todellisuudesta.
Auttakaa minua. Minä en enää jaksa. Onko elämällä enää mitään merkitystä?
Oi. En tiedä mitä sanoisin että voisin helpottaa oloasi. Älä tee mitään
pahaa itsellesi. Uskon että sinulla paha olla. Varmasti elämässäsi
löytyy jotain hyvääkin minkä vuoksi elää. Toivon että löydät edes
piene ilon aiheen.
Oikein paljon voimia sinulle🙂👍. Toivon että jaksat taistella🙂👍.
En näe enää syytä, miksi minun pitäisi taistella. Ristiriitaista kirjoittaa tänne ja toivoa samalla kuolemaa. Kunpa joku ymmärtäisi. 😭
Mä ymmärrän sua hyvin. Mä haluan kuolla ja päästä tästä kaikesta pahasta pois. Ja silti... Mä haen apua itsetuhoisuuteeni ja kuolemani suunnitteluun. Halveksin itseäni siitä kovin. Miksi en vain saa tapettua itseäni!? Haen apua, vaikken sitä saa - ainakaan sellaisena kuin tunnen tarvitsevani...
Mutta... miten voit nyt?
-J.P.
GreyGreen, Mitä sinulle nyt kuuluu? Vieläkö olet osastolla?
Mä koen, että musta välitetään, kun otetaan osastolle. Eihän sielläkään oleminen helppoa ole, mutta kuitenkin.
Onko elämä niin pelotavaa, ettei sitä uskalla elää? Ettei voi luopua sairaudesta? Ei halua elää?
Tuntuu, että pelkään elämää enemmän kuin kuolemaa. Miksi sitten vielä elän? En ymmärrä!
Ajattelenko muita? Onko masennus hitusen avautunut? Voiko olla vielä jotain mulle? Vai olenko vain niin nössö ja samaton, etten saa otettua itseäni hengiltä?!
Miksi te olette vielä elossa?!
-J.P.
Elämä on pelottavaa. Pelkään yksinoloa. Pelkään että kuolen tai
sairastun. Pelkään mennä nukkumään kun uni ei tule. Pelkään
elämää😟. Ei kohta ole asiaa mitä en pelkäisi😭. Kuitenkin
niin paljon toiveita ja unelmia elämän varalle. Niistä tuskin puoletkaan
toteutuu😭. On niin paha olla😞.Ei elämän pitänyt mennä näin😞.
Olen ansassa😭
Elämä ei ole enää elämisen arvoista😭.Ei ole mitään minkä vuoksi elää😞.
Tätäkö on mun loppuelämä. Jatkuvaa pekoa ,ahdistusta ja masennusta.
Haluan pois tästä noidankehästä. Haluan olla niinkuin normaalit ihmiset.
Vaikka kuinka yritänkääntää ajatukset johonkin mukavaan. Aina ne
kääntyy siihen synkkään ajatusmaailmaan. Minun päähän ei mahdu
positiivisia ajatuksia. Olenko tuomittu elämään tässä synkässä maailmassani
koko loppuelämäni😭
Hei Sarrukka!
Epätietoisuus huomisesta on aina pelottavaa. Yhtä hyvin voi myös tapahtua mukaviakin asioita.
Toivottomuus ja lohduttomuus on sairaudesta johtuvaa, ei todellisuutta. Masennus ja tuska ei tarkoita sitä,
etteikö koskaan voisi olla onnellinen. Onneksi sinulla on kuitenkin ystäviä.
Minä olen miettinyt kuntouttavaa työtoimintaa. Voi olla, että jää mietinnän tasolle,,,
Päivät kuluvat mulla yleensä, kun käyn lenkillä, täytän nettikilpailuja/ristikoita.
Välillä sorrun taas alkoon,,,Niin, että aika tuottamatonta ja tarkoituksetonta tämä minunkin elämä on.
Mutta onko se työ ihmisen mitta? Kapinoin sitä vastaan. Tsemppiä sulle🌻🙂🌻
Itken yksin kun sanon itselleni yksin 'olen ylpeä sinusta, kun jaksat'. 😭 Sentään itken vielä.
Tiedän että tämä oltila ei ole todellisuutta. Se on vain ajatusmaailma
omassa päässäni. En vain jaksa täätä enää. Huomenna pitäisi töihin.
Ajatuskin pelottaa. Todellisia ystäviä minulla ei ole. Ei ketään joka
kävisi kylässä. Muuta kuin pokaystävä. Hänkin asuu kaukana. Käy
harvoin. Tuttavia muutamia joita moikkaan kun nään kaupassa
tai jossain. Pari tuttua jotka joskus soittelee. Todellisuudessa olen
usein yksin ajatusteni kanssa. Mutta tiedän etten ole ainoa. Meitä
on paljon jotka painii samojen ongelmien kanssa.
Mutta kiitos kannustuksesta🙂🌻 Tsemppiä sinunkin elämääsi🙂👍
Hei Sarrukka! Minulla on ollut viimeaikoina samanlaisia ajatuksia kuin sinulla.Haluaisin äkkiä toipua tästä alakulosta ja ärsyttää kun ei pysty nauttimaan elämästä niin kuin ennen.Pelkään välillä jos avopuolisoni kyllästyy minuun kun esim. hermostun niin helposti.Pahuksen masennus ei sitten anna olla mun kokonaista vuottakaan rauhassa.Lääkkeet ovat auttaneet aikansa sitten kasaantuukin asioita jotka kai laukasee depression. Joskus kun oppisi hyväksymään ittensä sellaisena kun on.Tunnen häpeää menneisyydestäni jolloin esim. elin vuosikausia alkoholistin kanssa josta jäi mulle traumoja sekä siitä,että olen masennuksen takia eläkkeellä.
On mennyt luottamus ihmisiin.Olen nykyisin liian varovainen.😞
Minä kait voisin sanoa että olen pilannut elämäni liialla alkoholin käytöllä😟.
Varmasti ainakin osasyyllinen. Minunkin tosi vaikea luottaa ihmisiin. ☹️.
Jos joku alkaa tekemään lähempää tuttavuutta. Alan heti epäillä mitä
taka-ajatuksia hänellä on. Vaikkei olisi mitään syytäkään. Mun sisällä niin paljon
pahaa oloa ja katumusta joitakin tekojani kohtaan. Ne pyörii yhtenä
möykkynä päässää. Ote elämästä lipsuu. Olisi edes joku ihminen jolle puhua
asioista. Tosin en ole tottunut puhumaan asioistani. Vaatii kärsivällisyyttä
ja taitoa että minut saa avautumaan. Joskus tulee mieleen että pääsis
sairaalaan vähäksi aikaa näkis onko siitä apua. Mutta ei mulla taida olla
mahdollisuuksia siihenkään. Ahdistaa ja pelottaa niin vietävästi😭
Vieläkö itkette? Mä en oo osannut vuosiin. Haluan vain suuren, pimeän rauhan. Miksi en onnistunut kun viimeksi yritin itsemurhaa? Miksi elän? Ei enää jaksaisi ns antaa elämälle mahdollisuutta kun koko elämän oon yrittänyt. Kaipaan vain rauhaa. Kun joku aamu ei vaan heräisikään...😯🗯️
Voi kun olisi joku poppa konsti jolla tämän pahan olon saisi poi.
Pelottaa,ahdistaa, masentaa. Hermostunut ja levoton olo. Viime
yön nukuin taas pätkäunta. Ajatukset pyöri mielessä. Tupakkaa
kului. Onneksi huomisen työpäivän jälkeen yksi vapaapäivä.
Ei taho jaksaa töissäkään. Väsyttää vain. Yritä siinä sitten keskittyä
asioihin. Vaikeeta😟
Niin meni sekin työpäivä. Vähän kiireinen päivä.Xanorin voimalla
meni päivä. Tuntuu vain ettei voimat riitä työn tekoon. Mulla tuo
käsivaiva. Ei kestä raskaita nostoja. Tänään niitä jouduin tekeen
nyt sitten otellaan säryn kanssa. Koko vasen käsi kipeenä sormia särkee
ja ne puutuu. 6.3 soittavat kirurgian polilta miten kortisoni auttanut.
Mahdollisesti leikkaus edessä. vielä tuo ahdistunut ja hermostunut olo koko ajan.
Saa nähdä milloin pinna palaa ja haen sairaslomaa. Huominen vapaata.
Aamulla fysikaalisessa käynti. Taidan loppupäivän vain laiskotella.
Pitäisi siivota mutta ei taida jaksaa. Eikä kyllä ees huvitakkaan. Nyt
Taas odotan millainen ilta edessä. Lisääntyykö ahdistus ja pelot iltaa
kohden. Jotain kuitenkin sain aikaiseksi kun kotiin tulin. Imuroin ja sain käytyä
suihkussa.