Pelottaa mikä minulla on.
Olen melkein 32 -vuotias nainen. Valmistuin kesällä toiseen ammattiini Medianomiksi. Media-alalla kilpailu työpaikoista on kova, enkä heti löytänyt oman alani töitä ja olin 4 kuukautta työttömänä, jonka aikana lähetin varmaan miljoona työhakemusta. Turhaan. Lopulta sitten hain harjoittelijaksi yhteen paikkaan jossa haettiin kaltaistani osaajaa, ja sain paikan. Harjoittelu kestää 6kk ja palkka on 600 eli ei tuonut helpotusta rahallisen ahdinkoon, mutta ajattelin, että ehkä tulevaisuudessa työllistyä paremmin, jos vain kasvatan työkokemustani alalta ja harjoittelijana tulen kehittymään ja saamaan opastusta, mitä vielä vastavalmistuneena kovasti toivon.
Työn alkaessa ilmeni, että olen koko talon ainoa oman osaamisalueeni taitaja. Kuitenkin talosta voisi harjoittelun jälkeen saada vakituisen työpaikan, joten annoin itsestäni 110% kaiken että näyttäisin miten hyvä olen, ja paljon olenkin saanut kehuja. Minulla ei kuitenkaan ole ketään tukea jolta oppisin uutta, teen sitä mitä jo osaan, enkä saa kunnon palkkaa. Työtehtävänikin on saman toistamista, ei lainkaan sellaista mitä kuvittelin taloon mennessäni, enkä oikeastaan tykkää työstäni lainkaan. Olen luova, idearikas ja lahjakas ja nyt en pääse toteuttamaan muuta kuin hyvin teknistä, yksinäistä ja uuvuttavaa toimenpidettä. En pääse kehittymään, koska aikataulut ovat niin tiukat ja tukiverkkoa ei ole. Toistan vaan samaa teknistä toimenpidettä, joka ei ole kuitenkaan minun vahvinta osaamisaluettani vaikka sen osaankin. Tuntuu turhalta että tätä varten olen opiskellut 7 vuotta media-alaa. Tässä voisin kehittyä todella proksi jos olisin oikeassa alaan erikoistuneessa talossa töissä jossa olisi joku muu jolta oppia, mutta itsenäiseen opiskeluun näin tiukoilla aikatauluilla minulla ei ole aikaa.
Kun olin ollut talossa noin puolitoista kuukautta, alkoi minua eräänä sunnuntai iltana ahdistaa töihin meneminen. Aamulla töissä sainkin paniikkikohtauksen, joita minulla on viimeksi esiintynyt ylä-asteen aikaan kun läheiseni kuoli ja koin kamalaa kuolemanpelkoa. Siitä pääsin silloin itse yli jotenkin, mutta vieläkin nuoruuden paniikkikohtaukset pelottaa. Sinnittelin kuitenkin töissä ja rajusti kohtaus puhkesi sitten kun pääsin kotiin. Silti menin taas seuraavana päivänä töihin. Olin aivan jäässä ja tärisin hysteerisesti ja mahani oli aivan sekaisin. Luulin kaiken johtuvan mahataudista, ja jäin muutamaksi päiväksi kotiin. Nyt olen ollut talossa jo 4kk ja sama tärinä jatkuu edelleen, minua ahdistaa työni valtavasti ja en saa edes nukuttua. Viikonloppuisinkin murehdin vain töitäni. Kaikki ilo elämästäni on kadonnut, masentaa ja ahdistaa kaikki. Tuntuu että olen surkimus jos nyt luovutan ja ehkä kaikki on sitten paremmin kun alan saamaan kunnon palkkaa työstäni. Vakityöpaikassa voisin alkaa keskittyä perheen perustamiseen jne.. Mutta jos olen näin sekaisin niin en halua sitä työpaikkaa, enkä ole valmis äidiksi niin pitkään kun en ole itse kunnossa.
Minulla on nyt ollut mahatauti siitä 2kk sitten olleesta paniikkokohtauksesta asti, ruoka ei ole maistunut lainkaan ja muutenkin laiha runkoni on kuihtunut ihan olemattomiin. Kuukautiseni eivät enää tule ja en saa nukutuksi. Koko ajan on vain paha olla ja itken illat kotona. Olo on voimaton enkä tiedä mistä saisin tukea. Ahdistus on niin kova, että tekisi mieli tehdä mitä vain että se loppuu. Tunnen itseni tyhmäksi luuseriksi kun näin vanhana olen vielä näin alussa urallani.
Pelkään että mikä minulla on? Olen aina tehnyt kovasti töitä, ennen opintoja kokopäiväisesti, opintojen aikaan kaikki illat, viikonloput ja lomat. Nyt yhtäkkiä työt ahdistaa, pelkään että minussa on jokin vika. Tuntuu että mikään työ ei tämän jälkeen kiinnosta ja pakolla roikun tässä, koska töitä on vaikea saada ja jos luovutan niin pelottaisi että sama ahdistus tulisi seuraavassakin paikassa. Olen ihan umpikujassa. Koko joulu meni ahdistusta potien ja ihan kuin olisin unessa. Tuntuu etten elä täysillä, en ole minä. Olen vain pahoinvoiva robotti. Lääkäriin en uskalla mennä, sillä sitten minua ei ainakaan palkattaisi ja kaikki nämä kuukaudet olisi olleet ihan turhia.
Tänään katselin työpaikkailmoitusta toisesta talosta jossa myös haettiin harjoittelijaa hieman erilaisiin tehtäviin jotka ovat myös omaa osaamisalaani. Pelottaa, että uskallanko hakea vai jatkuuko sama pahaolo sielläkin ja taas on ainakin 6kk edessä ilman palkkaa. Haluaisin jo olla aikuinen, jolla on mielekäs työ ja rahaa edes normaaliin elämiseen. Tässä kunnossa en jaksaisi edes aloittaa uutta työtä taas.
Pitäisikö tässä vaihtaa heti taas alaa vaan, ja lähteä opiskelemaan jotain sellaista mistä töitä saisi helpommin tai mennä vaikka kaupan kassalle että saisi edes rahaa. En kuitenkaan haluaisi heittää hukkaan taitojani.
Moi
älä huoli. Ala on vaikea ja olet ahkera ja fiksu. Älä unhoda sitä. Sinun taitojasi ja osaamistasi ei kukaan voi ottaa pois, ei vaikka et heti löytäisi töitäkään.
Jos olet työterveyden piirissä, voit ihan hyvin käydä lääkärissä. Sanot suoraan huolesi: työ masentaa ja ahdistaa mutta pelkäät myös ettet saa jatkaa, jos saat esim. pitkän sairausloman.
Ymmärrän tilanteesi hyvin, olen itse siirtynyt media-alalta pois pitkähkön uran jälkeen juuri sen epävarmuuden ja stressin vuoksi. Mutta jos sulla on alla pitkä työura ja olet tottunut tekemään kaikenlaista, kyllä se siitä urkenee.
Ei sinun kannata yhden harjoittelupaikan takia itseäsi sairastuttaa. Sitäpaitsi olet vielä nuori, jos kerran sulla on toinen ammatti alla, ei ikäsi alanvaihtajalle ole mikään juttu.
Tsemppiä, kaikki järjestyy kyllä. Kirjoita lisää, voin pohtia näitä kanssasi 🙂
Kiitos vastauksesta 🙂
Luulen että elämänmuutokset nyt aiheuttaa voimakasta ahdistusta mulle. En vapaa-ajallaan tai viikonloppuisin pääse irti työhuolistani vaan jatkan murehtimista ja pohdin ja pohdin vaan että miksi mulla on niin paha olla.
Paha olo tuntuu kropassa tärinänä, oksettaa, maha on sekaisin ja palelen. Välillä ahdistus on voimakkaampi ja välillä siedettävämpi. Masentaa, eikä mikään kiinnosta. Tunnen itseni huonommaksi kuin muut.
Pelottaa kun en ymmärrä tunteitani. Miksi mulla on näin paha olo ja miten saan itseni taas takaisin. Elän kuin olisin sumussa, en ole oikeasti läsnä vaan hukkuneena pahaan olooni.
Olen tutkinut asiaa ja paha olo saattaa liittyä kilpirauhasen vajaatoimintaan yms.. Ehkä aloitan nyt siitä että käyn lääkärissä tarkistuttamassa että kaikki arvot on ok.
Kotiin en halua jäädä pahaa oloani potemaan, kotona se vaan voimistuu. Ehkä tää johtuu elämänmuutoksesta ja pääsen tästä vielä yli.
Hei Morrison!
Mulla on omakohtaista kokemusta sekä paniikkioireistosta että media-alasta.
Aattelepa että olet kouluttautunut uuteen ammattiin toiveinasi a) saada hyvää palkkaa ja b) saada tehdä mielekästä työtä. (Nämä voivat tietenkin olla myös toisessa järjestyksessä.)
Sitten päädyt työpaikkaan jossa a) saat vain nimellistä palkkaa ja b) joudut tylsään ja alati toistuvaan rutiinitehtävään.
Onko mikään ihme, että turhaudut ja palat pikavauhtia loppuun? Tuossa työpaikassa jatkaminen olisi suoranaista väkivaltaa itseäsi kohtaan. Pelkäät, että jossain toisessa paikassa paniikki toistuisi. Luulen, että kannattaa kuitenkin vaihtaa, sillä voithan päätyä aivan ihanaan työpaikkaan, jossa kaikki on paremmin - ellei muuta, niin ainakin työtoverit ja päälliköt ovat muita ihmisiä kuin nykyään.
Se, että annat itsestäsi 110 %, on huono merkki. En usko, että se välttämättä johtuu työpaikasta... pikemminkin voi olla kyseessä jonkinlainen luonteeseen iskostunut tarve miellyttää muita. Siitäkin voi päästä eroon, jos on valmis tekemään töitä sen kanssa.
Voi Sinua!
Media-ala on hyvin epävarmaa ja olet varmasti uuvuttanut itsesi loppuun yrittäessäsi näyttää työnantajallesi ja -kavereillesi sen mihin kaikkeen pystyt. Vähempikin riittäisi varmasti. Kaikki työ tuntuu jossain vaiheessa liukuhihnatyöltä joiltain kohtaa, mutta sekin on hyvä, sillä välillä on tilanteita jolloin päässä pyörii kaikenlaista työtkin olisi tehtävä, silloin rutiinilla meno on hyvä asia.
Moni vakituisessa työsuhteessa oleva on hakenut apua ja jäänyt sairaslomalle jopa vuodeksi. Sinäkin voit, mutta menetät samalla mahdollisuuden siitä mahdollisuudesta saada vakituinen paikka.
Oletko ajatellut perustaa omaa yritystä. 600e/kk on vähän ja starttirahalla pääsisit alkuun, eikä tulotasosi varmastikaan huonontuisi ja olisi varma työpaikka, niinkauan kuin yritys on pystyssä ja voit vaihtaa toimialaakin jos media-ala ei kannattaisi.
Olet vielä nuori ja koko elämä edessä.
Kiitos vastauksista.
Media-alalla huono puoli on se, ettei vasta valmistuneena oikein saa töitä. Yritin sen 4kk aikana hakea ahkerasti ihan oikeita töitä, mutta mikään ei tärpännyt. Sitten päädyin tähän vaihtoehtoon, että haen harjottelijaksi ja otin vastaan ekan paikan mikä natsasi. Nyt sitten olen työtehtävässä missä en saa opastusta enkä kehity, mitä kuvittelin harjoittelun alkaessa että oppisin uutta. Olisi paljon mielekkäämpää jos saisin kokenemmalta oppia, mutta olenkin koko firman ainoa joka tekee tälläisiä työtehtäviä. En näin kehity niin proksi että voisin tulevaisuudessa hakea tämän osa-alueen töitä sellaisista firmoista missä tätä tehdään pääsääntöisesti.
Vakinaistamiseen ei ole enää montaa kuukautta (mikäli minut vakinaistetaan harjoittelun päätteeksi, uskon että se on mahdollista) Mietin, että onko oloni työssäni mielekkäämpi sitten kun saan edes kunnon palkkaa työstäni. Tuntuu, että ajaudun ihan väärälle ura polulle ja profiloin itseni ammatillisesti nyt ihan väärään lokeroon jos jatkan nykyisessä paikassani.
Olen laittanut lukuisia työhakemuksia nyt harjoittelunkin aikana, mutta en saa kutsuja haastatteluihin. En oikein tiedä mitä minun tulisi tehdä. En halua jäädä kotiinkaan makaamaan, joten sinnittelee työssäni. Hain jopa harjottelijaksi toisenlaisiin tehtäviin, mutta sekään ei tärpännyt. Luulen, että kun teen ihan eri juttuja nyt harjoittelijana ja haen ihan toisenlaiseen harjoitteluun, niin se ei näytä kovin hyvältä.
Opintojeni ohella tein työtä, jossa tein paljon graafista suunnittelua ja suunnittelin tapahtumia, rakastin tälläistä monipuolista työtä. Sain pitää montaa lankaa käsissäni ja olin koko ajan kartalla kaikesta mitä silloisessa työpaikassani tapahtui. Harmiksi tälläisiä työtehtäviä ei ole paljoa ja jos on, ne on osa-aikaisia. Nyt en pääse mukaan suunnittelemaan mitään, toistan samaa juttua koneellani päivät pitkät ja jokainen työpäivä on samanlainen. Olen ihan väärässä hommassa ja se syö minua.
Mutta mitä tehdä, kun ei ole muitakaan vaihtoehtoja saatavilla. Olen jo miettinyt että jos lähtisin opiskelemaan vielä jotain muuta, mutta ikäkriisi painaa, lapsia pitäisi tehdä ja mieskin kiukuttelee kun hän joutuu elättämään meitä kahta. Hänen mielestään pitäisi nyt vaan purra hammasta ja toivoa että tästä tulisi vakinainen työ ja nauttia palkasta sitten kun sitä alan saamaan. Ja sitä olen nyt yrittänyt, hyväksyä vaan että tässä on tulevaisuuteni ja muut taitoni valuvat hukkaan kun valmistumiseni jälkeen lähdin tälle polulle. Tuntuu vaan ettei psyykkeeni kestä tätä työtä missä tunnen olevani paikoillani ja haaskaavani niitä taitoja mitä olen vuosia opiskellut.
Työviikkoni alkavat aina lievillä paniikkikohtauksilla ( ei enään niin isoilla kun se eka) mutta tärisen ja vapisen ja oksettaa. Ahdistus on valtavaa ja en pääse sitä pakoon kotonakaan. Kaikki viikonloput vaan pohdin työasioitani ja mietin, miten voisin nauttia työstäni. Oikeastaan viikonloput ja vapaat on kauheimpia, koska maanantai pelottaa niin paljon ja se ahdistus mikä silloin on. Olen jo aivan loppu ja tuntuu että elämänilo on poissa. En pysty keskittymään mihinkään. Miten työ onkaan niin iso osa elämää, että sen murehtimisessa menee ilo koko muuhunkin elämään.
Toivoisin vain löytäväni minunlaiseni työpaikan josta pitäisin tai jossa tuntisin edes kehittyväni ja tekeväni jotain paremman tulevaisuuden eteen.
Anne-66 kirjoitti 2.1.2016 8:40
Voi Sinua!
Media-ala on hyvin epävarmaa ja olet varmasti uuvuttanut itsesi loppuun yrittäessäsi näyttää työnantajallesi ja -kavereillesi sen mihin kaikkeen pystyt. Vähempikin riittäisi varmasti. Kaikki työ tuntuu jossain vaiheessa liukuhihnatyöltä joiltain kohtaa, mutta sekin on hyvä, sillä välillä on tilanteita jolloin päässä pyörii kaikenlaista työtkin olisi tehtävä, silloin rutiinilla meno on hyvä asia.
Moni vakituisessa työsuhteessa oleva on hakenut apua ja jäänyt sairaslomalle jopa vuodeksi. Sinäkin voit, mutta menetät samalla mahdollisuuden siitä mahdollisuudesta saada vakituinen paikka.
Oletko ajatellut perustaa omaa yritystä. 600e/kk on vähän ja starttirahalla pääsisit alkuun, eikä tulotasosi varmastikaan huonontuisi ja olisi varma työpaikka, niinkauan kuin yritys on pystyssä ja voit vaihtaa toimialaakin jos media-ala ei kannattaisi.
Olet vielä nuori ja koko elämä edessä.
Moikka, kiitos viestistäsi. Omaa yritystä en vielä tässä vaiheessa uskalla perustaa. Haluaisin ensin käytännön kokemusta ja asiakaskontakteja. Ja ikäni puolesta myös pitäisi perhe perustaa, niin senkään takia en uskalla ottaa riskejä vielä. Mutta oma yritys voisi olla vaihtoehto tulevaisuudessa. 🙂
Laamaton kirjoitti 2.1.2016 4:29
Hei Morrison!
Mulla on omakohtaista kokemusta sekä paniikkioireistosta että media-alasta.
Aattelepa että olet kouluttautunut uuteen ammattiin toiveinasi a) saada hyvää palkkaa ja b) saada tehdä mielekästä työtä. (Nämä voivat tietenkin olla myös toisessa järjestyksessä.)
Sitten päädyt työpaikkaan jossa a) saat vain nimellistä palkkaa ja b) joudut tylsään ja alati toistuvaan rutiinitehtävään.
Onko mikään ihme, että turhaudut ja palat pikavauhtia loppuun? Tuossa työpaikassa jatkaminen olisi suoranaista väkivaltaa itseäsi kohtaan. Pelkäät, että jossain toisessa paikassa paniikki toistuisi. Luulen, että kannattaa kuitenkin vaihtaa, sillä voithan päätyä aivan ihanaan työpaikkaan, jossa kaikki on paremmin - ellei muuta, niin ainakin työtoverit ja päälliköt ovat muita ihmisiä kuin nykyään.
Se, että annat itsestäsi 110 %, on huono merkki. En usko, että se välttämättä johtuu työpaikasta... pikemminkin voi olla kyseessä jonkinlainen luonteeseen iskostunut tarve miellyttää muita. Siitäkin voi päästä eroon, jos on valmis tekemään töitä sen kanssa.
Kiitos vastauksesta, juuri näin se on. Teen lähes ilman palkkaa sellaista rutiinitehtävää mikä ei ole mielekästä. Ehkä se on ihan sallittua ahdistua tästä.
Olen aina mennyt sieltä mistä aita on korkein, eli antanut 110% ja ajatellut että tulevaisuudessa kiitos seisoo. Ehkä se tosiaan on tarvetta miellyttää, yritän meditaatioon avulla päästä tästä eroon.
Toivon että löytäisin tulevaisuudessa oman alani monipuolisia töitä ja nauttisin vielä työtehtävistäni joskus.