Pelkotiloja.

Pelkotiloja.

Käyttäjä Snann1 aloittanut aikaan 26.02.2019 klo 12:50 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Snann1 kirjoittanut 26.02.2019 klo 12:50

Moikka!
Olen 23 vuotias nainen, työskentelen vartijan hommissa.
Suurin ongelmani tällä hetkellä on ihan älyttömät pelkotilat.
Alustan tätä vähän niin on helpompi ehkä päästä kiinni tähän.
Nelisen vuotta sitten olin pahassa onnettomuudessa, jossa oli hyvinkin lähellä oman hengen menettäminen. Olin sairaalassa ja jouduin leikkaukseenkin.
Aluksi ei ollut minkään näköisiä oireita, mutta parin vuoden päästä aloin pelkäämään milloin mitäkin, sairautta, yksin olemista jne.
Välillä pelkotilat hävisivät kokonaan ja välillä ne olivat todella lieviä. Nyt kuitenkin, olen työskennellyt n.6kk isyumatyössä, Aulavartijana, 10h päivässä pelkkää istumista ja välillä pääsee jaloittelemaan. Pelkään aivan kuollakseni saavani veritulpan. Pitkin päivää ja työpäivän jälkeenkin tutkin onko jaloissani jotain merkkejä tulpasta ja säikähdän pienintäkin kipupistettä jaloissa, vaikka se olisikin vain rasituksesta johtuvaa.
Samaan aikaan pelkään eri ruokalajien, lääkeiden ym. syömistä, koska pelkään saavani allergisen reaktion ja että kurkkuni turpoaa, enkä saa happea. Myös muiden vakavien sairauksien pelko kolkuttelee välillä.
Liikun suht. säännöllisesti ja olen aina ollut terve, joten minulla ei pitäisi olla pelkoa mitään kohtaan.
Oma mieheni kyllä tukee minua ja auttaa kun kotona kuumottelen tulpan tulemista. Mutta huomaan että hän ei aina jaksaisi näitä minun pelkotiloja, enkä kyllä oikein itsekään enää jaksaisi.
Kaikkein eniten turhauttaa se, että tiedän että stressaan turhaan, mutta silti pelkään… siksi monesti ihan itkukin pääsee kun ei jaksaisi aina vaan pelätä… se meinaan väsyttää ja turhauttaa ihan sikana!

Epäilen että tämä johtuu traumoista jotka tapaturma on minulle aiheuttanut.

Onko muilla jotain vastaavaa, pelkotiloja ym.? Ideoita miten niistä pääsisi eroon tai saisi edes helpotettua oireita?

Käyttäjä rune kirjoittanut 26.02.2019 klo 15:01

Hei, luulen, että jokainen meistä pelkää enemmän tai vähemmän. Pelko on hyväkin silloin kun se suojelee eli on hallinnassa, mielestäni.
Lapsena pelkäsin pimeää, mutta nyt aikuisena vietän paljonkin aikaa esim. mökillä yksin jossa ei ole muuta valoa kuin lyhty tai kynttilä, pimeinä syysiltoina ja -öinä.

Montakin kertaa pelko on yrittänyt saada otettaan, mutta tässä pelon hallinta on tullutkin opeteltua -
tilateiden ja tosi asioiden hyväksyminen.

Mielikuvitus on aika vekkuli🌻🙂🌻

Käyttäjä vyyhdike kirjoittanut 26.02.2019 klo 21:58

Hei! Sinulla on lauennut hyvin tyypillisin oiren diagnosoitava yleinen ahdistustilahäiriö. Oletettavasti vanhan drauman aiheuttama, kuten itse arvelet. Tämä ns. pelko- ja ahdistustilaoireilu on hyvin yleinen ja voi tulla täysin tyhjästäkin. Saat todennäköisesti lääkkeet ja määräaikaisen keskusteluterapian, joka parantaa nopeasti olosi. Voimia, älä vaan anna pitkittyä tilan ja pilata elämääsi!

Käyttäjä metsänmenninkäinen kirjoittanut 27.02.2019 klo 08:25

Snann1 kirjoitti 26.2.2019 12:50

Moikka!
Olen 23 vuotias nainen, työskentelen vartijan hommissa.
Suurin ongelmani tällä hetkellä on ihan älyttömät pelkotilat.
Alustan tätä vähän niin on helpompi ehkä päästä kiinni tähän.
Nelisen vuotta sitten olin pahassa onnettomuudessa, jossa oli hyvinkin lähellä oman hengen menettäminen. Olin sairaalassa ja jouduin leikkaukseenkin.
Aluksi ei ollut minkään näköisiä oireita, mutta parin vuoden päästä aloin pelkäämään milloin mitäkin, sairautta, yksin olemista jne.
Välillä pelkotilat hävisivät kokonaan ja välillä ne olivat todella lieviä. Nyt kuitenkin, olen työskennellyt n.6kk isyumatyössä, Aulavartijana, 10h päivässä pelkkää istumista ja välillä pääsee jaloittelemaan. Pelkään aivan kuollakseni saavani veritulpan. Pitkin päivää ja työpäivän jälkeenkin tutkin onko jaloissani jotain merkkejä tulpasta ja säikähdän pienintäkin kipupistettä jaloissa, vaikka se olisikin vain rasituksesta johtuvaa.
Samaan aikaan pelkään eri ruokalajien, lääkeiden ym. syömistä, koska pelkään saavani allergisen reaktion ja että kurkkuni turpoaa, enkä saa happea. Myös muiden vakavien sairauksien pelko kolkuttelee välillä.
Liikun suht. säännöllisesti ja olen aina ollut terve, joten minulla ei pitäisi olla pelkoa mitään kohtaan.
Oma mieheni kyllä tukee minua ja auttaa kun kotona kuumottelen tulpan tulemista. Mutta huomaan että hän ei aina jaksaisi näitä minun pelkotiloja, enkä kyllä oikein itsekään enää jaksaisi.
Kaikkein eniten turhauttaa se, että tiedän että stressaan turhaan, mutta silti pelkään... siksi monesti ihan itkukin pääsee kun ei jaksaisi aina vaan pelätä... se meinaan väsyttää ja turhauttaa ihan sikana!

Epäilen että tämä johtuu traumoista jotka tapaturma on minulle aiheuttanut.

Onko muilla jotain vastaavaa, pelkotiloja ym.? Ideoita miten niistä pääsisi eroon tai saisi edes helpotettua oireita?

Minulla on samanlainen tilanne. Tai ainakin samantapainen, kuulostaa todella tutulta nuo pelot. Mikä itseäni on auttanut on ollut terapia ja siellä opittu mindfullness. Onko mindfullness sulle tuttua?

Käyttäjä Snann1 kirjoittanut 27.02.2019 klo 10:17

metsänmenninkäinen kirjoitti 27.2.2019 8:25

Snann1 kirjoitti 26.2.2019 12:50

Moikka!
Olen 23 vuotias nainen, työskentelen vartijan hommissa.
Suurin ongelmani tällä hetkellä on ihan älyttömät pelkotilat.
Alustan tätä vähän niin on helpompi ehkä päästä kiinni tähän.
Nelisen vuotta sitten olin pahassa onnettomuudessa, jossa oli hyvinkin lähellä oman hengen menettäminen. Olin sairaalassa ja jouduin leikkaukseenkin.
Aluksi ei ollut minkään näköisiä oireita, mutta parin vuoden päästä aloin pelkäämään milloin mitäkin, sairautta, yksin olemista jne.
Välillä pelkotilat hävisivät kokonaan ja välillä ne olivat todella lieviä. Nyt kuitenkin, olen työskennellyt n.6kk isyumatyössä, Aulavartijana, 10h päivässä pelkkää istumista ja välillä pääsee jaloittelemaan. Pelkään aivan kuollakseni saavani veritulpan. Pitkin päivää ja työpäivän jälkeenkin tutkin onko jaloissani jotain merkkejä tulpasta ja säikähdän pienintäkin kipupistettä jaloissa, vaikka se olisikin vain rasituksesta johtuvaa.
Samaan aikaan pelkään eri ruokalajien, lääkeiden ym. syömistä, koska pelkään saavani allergisen reaktion ja että kurkkuni turpoaa, enkä saa happea. Myös muiden vakavien sairauksien pelko kolkuttelee välillä.
Liikun suht. säännöllisesti ja olen aina ollut terve, joten minulla ei pitäisi olla pelkoa mitään kohtaan.
Oma mieheni kyllä tukee minua ja auttaa kun kotona kuumottelen tulpan tulemista. Mutta huomaan että hän ei aina jaksaisi näitä minun pelkotiloja, enkä kyllä oikein itsekään enää jaksaisi.
Kaikkein eniten turhauttaa se, että tiedän että stressaan turhaan, mutta silti pelkään... siksi monesti ihan itkukin pääsee kun ei jaksaisi aina vaan pelätä... se meinaan väsyttää ja turhauttaa ihan sikana!

Epäilen että tämä johtuu traumoista jotka tapaturma on minulle aiheuttanut.

Onko muilla jotain vastaavaa, pelkotiloja ym.? Ideoita miten niistä pääsisi eroon tai saisi edes helpotettua oireita?

Minulla on samanlainen tilanne. Tai ainakin samantapainen, kuulostaa todella tutulta nuo pelot. Mikä itseäni on auttanut on ollut terapia ja siellä opittu mindfullness. Onko mindfullness sulle tuttua?

En oo koskaan kokeillut Mindfullnessia, sitähän vois kokeilla kyllä! Ja kyllä mun varmaan terapiaan tarvii sit vaan mennä, oon aatellut että kyl mä tästä ittekseni selviän, ehkä vähän vältellyt ammattiauttajan pakeille menemistä. Terapiaa mulle tarjottiin heti tapaturman jälkeen, mutten mennyt koska silloin en uskonut tarvitsevani sitä 😀 Nyt sitten tässä tilanteessa.

Käyttäjä metsänmenninkäinen kirjoittanut 27.02.2019 klo 10:33

Snann1 kirjoitti 27.2.2019 10:17

En oo koskaan kokeillut Mindfullnessia, sitähän vois kokeilla kyllä! Ja kyllä mun varmaan terapiaan tarvii sit vaan mennä, oon aatellut että kyl mä tästä ittekseni selviän, ehkä vähän vältellyt ammattiauttajan pakeille menemistä. Terapiaa mulle tarjottiin heti tapaturman jälkeen, mutten mennyt koska silloin en uskonut tarvitsevani sitä 😀 Nyt sitten tässä tilanteessa.

http://www.oivamieli.fi Sivustolta on helpoin aloittaa ja tietoa aiheesta löytyy vaikka miten paljon lisääkin jos kiinnostusta riittää. Mutta tuolla on tosi simppeleitä ja helppoja harjoitteita joihin on lisäkysymyksiäkin pohdittavaksi, tarkoitettu siis varmasti ihan että itsekseenkin voi harjoitella, vaikka minut sinne terapeutti aikanaan ohjasikin... 🙂🌻

Käyttäjä rune kirjoittanut 27.02.2019 klo 12:06

Terapia ehdottomasti on hyvä. Sopivan terapeutin löytäminen onkin sitten eri asia.
Itse kävin yksityisellä terapiassa pääsemättä mielestäni lainkaan asiassa eteenpäin.

Pienen tauon jälkeen löysin kristityn terapeutin jonka "suojissa" pääsin avautumaan elämän kipeimmistäkin kysymyksistä.

Luottamus on tärkeä! Jollei löydy luottamusta, on turha miltei turha jakaa asioita, avautua.

Toivon että löydät tosi hyvän terapiasuhteen☺️❤️☺️

Käyttäjä Krauss kirjoittanut 04.03.2019 klo 21:46

Minulla on myös tuollaisia aivan kauheita pelkoja, en oikein tiedä mistä ne ovat tulleet. Joskus nuorena hieman hymyilin "luulosairaita" ihmisiä, tajuamatta ollenkaan kuinka ahdistavaa tuo voi olla. Nyt sitten vanhempana ymmärrän miltä niiden kanssa eläminen tuntuu.

Niitä on ollut jo ainakin 10 vuotta, mutta jostain syystä viimeinen vuosi on ollut painajaismainen. Luulen sen johtuvan elämäntilanteestani muutenkin, olen hirveän stressaantunut ja suorastaan epätoivoinen.

Joka ikinen päivä on iltapäivälehdissä hirveitä pelotteluja. "Onko sinulla tämä oire, se saattaa merkitä sydänsairautta", "tämän paikan pistely voi merkitä maksavaivaa", "testaa onko sinulla riski sydänkohtaukseen" yms. yms. Yritän olla lukematta noita, mutta väkisin osuu silmiin kun lehtiä selaa, enkä halua olla ihan uutispimennossa.

Tyypillinen päiväni menee about näin:

Edellisenä iltana lupaan ja vannon itselleni etten enää anna minkään vaikuttaa itseeni, mutta aamulla se taas alkaa.

Ylävartalon lihakset sattuvat ja kurkku aina kipeä refluksin takia. Ajatukset pyörivät jatkuvasti jossain vakavammassa, en osaa edes rentoutua, koko ajan mielessä kaamea sydänkohtauksen pelko.

Avaan Iltalehden, uutisten seassa on taas joku tuollainen otsikko. Yritän sysätä sen syrjään, mutta se jää kummittelemaan mieleen. Vaikka kuinka yritän ajatella jotain muuta, se tulee takaisin. Alan miettiä ja analysoida mielessäni, onko minun oireeni nyt sitten tuota vai jotain muuta?

Taas rauhoitun hetkeksi, sitten seuraavan kurkkukivun tai refluksista johtuvan lievän ruoan kurkkuun takertumisen jälkeen pelkään nyt sitten minulla olevan vähintäänkin ALS, ruokatorven syöpä tai jotain muuta kamalaa.

Jalkojen lihakset nykivät, joskus enemmän, joskus vähemmän. Sitten kun ne nykivät enemmän, pelkään niiden johtuvan vähintäänkin diabeteksesta, kilpirauhasongelmista, hermo- tai lihassairaudesta, tai jostain muusta. En uskalla Googlella katsoa, siellä kun arvuutellaan mitä tahansa, ja taas pelot kasaantuvat.

Pelkään aivoinfarktia, sydänkohtausta, sepelvaltimotautia, sydän ja verisuonitautia, syöpää, ja kaikkea muutakin. Päivät kuluvat omien kipujen, kolotusten ja oireiden tarkkailussa. Koko elämä on alkanut pyöriä niiden ympärillä, enkä osaa nauttia mistään. Tämä taas johtaa stressiin, jonka pelkään pidemmän päälle taas aiheuttavan vanhempana Alzheimerin tautia, sydänkohtauksen, tai jotain muuta kamalaa.

Siinä se noidankehä sitten onkin. Ympäri mennään uudelleen ja uudelleen.... Päivittäisten asioiden hermoilu, huono elämäntilanne (rahallisesti ja muutenkin) ei auta asiaa vaan pahentaa vielä lisää.

En mielelläni söisi mitään ylimääräisiä lääkkeitä, jotka taas voivat muuttaa personaallisuutta, tai aiheuttaa jotain. Mutta jotenkin tästäkin joka päiväisestä helvetillisestä kehästä pitäisi päästä irti. Ei näinkään voi jatkaa.

Läheiseni eivät tiedä tästä mitään, päälle päin kaikki näyttää normaalilta. Kukaan heistä ei tiedä mitä päässäni pyörii koko ajan ja kuinka hulluuden partaalle se on minut ajanut.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 07.03.2019 klo 12:32

Hei Krauss, minulla on myös pelkotiloja, jotka liittyvät ahdistukseen. Minullakin ne saattavat käynnistyä esim. lehteä lukiessa jostain lauseesta tai otsikosta, joka tuo mieleen aiheen.

Minulla ne eivät kuitenkaan tyypillisesti liity sairastumisen pelkoon, vaikka lukisin lehdestä sairauksista. Minulla pelko ottaa kiinni johonkin tämänhetkiseen tai menneeseen todelliseen tilanteeseen, muistoon, jota esim. sanomalehdessä ollut juttu koskettaa hiukan. Jos lehdessä vaikkapa on jokin lapsia tai avioeroa käsittelevä juttu, saattaa yhtäkkiä mieleen tulla jokin aiempi kamala tilanne, jossa ex-mies hyökkäsi verbaalisesti kimppuuni valheellisesti syyttäen. Muistosta tuntuu tuleva valtava kauhun kohde, joka seuraa minua kuolemaan asti. Siitä tulee ikään kuin tämän päivän ahdistava ongelma, josta ei ole mitään keinoa ikinä päästä eroon, koska hän on edelleen ex-mies ja lapsen isä.

Koen, että sairastumiseen liittyvät pelkotilat voivat olla ihan samanlaisia. Minulla on sellaisiakin, mutta todella harvoin. Jostain syystä silloin pelko ottaa kiinni valikoidusti nimenomaan johonkin sairauteen, jota sitten pelkään itselläni olevan, esim. jokin tietynlainen syöpä. Sitten kaikki kietoutuu sen yhden pelon ympärille ja mieli yrittää "ratkaista" sitä pakonomaisesti pyörittämällä siihen liittyviä keinoja, vaikkei mitään ratkaisua ole pelon sisäpuolella. Jos poistan pelon toteuttamalla ratkaisun (esim. lääkäri tutkii ja selviää ettei sairautta ole), se ei auta mitään, koska pian pelko tarttuu uuteen kohteeseen samalla tavalla. Ongelmana on se itse pelkotila, joka on joku traumatakauma.

On vaikea itse erottaa, milloin olen tuollaisessa ahdistuneessa pelkotilassa ja milloin en. Sen tilan ollessa päällä se tuntuu aivan todelliselta ja järkevältä.

Minua on auttanut, kun olen löytänyt hyvän psykiatrin ja saanut myös lääkkeen, jota voin ottaa tarvittaessa, jos muut keinot eivät auta. Yleensä tuon pelkotilan käynnistyttyä mikään lääkkeetön keino ei minulla auta. Lääkkeettömistä keinoista eniten auttaa psykoterapia. Silti on edelleen vaikeaa tunnistaa, milloin on pelkotila, eikä se olekaan "normaalia elämää".

Jollekin toiselle voi olla apua muistakin lääkkeettömistä keinoista. Aloittaisin niistä. Mutta jos mikään ei auta, niin jokin lääke voi lievittää pelkokohtauksia. Ammattilaiselle asiasta kertominen on myös auttanut, jos hän tajuaa, mitä se on. Se että joku asiantuntija tietää, helpottaa jo hiukan.

Käyttäjä Putkari kirjoittanut 13.11.2019 klo 12:57

Tunne tuttu tapaturman jälkeen ,löin pahasti pääni.Keskushermostoon vaikuttaneen lääkityksen jälkeen  sen loputtua hirveät pelkotilat,pelkäsin kaikkea läheisten kuolemia ym. Diagnoosin jälkeen todettiin uusiutunut masennus ,jonka sairastin 15 v sitten.

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (Sos-kriisikeskus, Helsinki) kirjoittanut 15.11.2019 klo 09:34

Hei ja tieoksi kaikille,

Miete ry:n vertaisverkko järjestää Tukinetissä ryhmächattejä mielen hyvinvointiin liittyvistä teemoista ja seuraavassa chatissä on teemana Pelot ja niiden kohtaaminen. Chat on Tukinetissä jo tänään perjantaina 15.11. klo 16-18!

Chat on kaikille avoin, mutta se on suunnattu täysi-ikäisille. Tervetuloa mukaan keskustelemaan aiheesta! 👍

Chat löytyy täältä https://tukinet.net/teemat/kasikkain-chat-1389578813/live-discussions/