Olen 20-vuotias nuori aikuinen nainen. Olen sairastanut jo 6 vuotta syömishäiriötä ja masennusta. En ole koskaan päässyt elämään nuoruusvuosia samalla tavalla kuin muut ikäiseni. Lukio-opiskelut ovat vielä pahasti kesken, eikä valmistuminen ole ajankohtainen asia millään tasolla… Lukiota olen käynyt jo 4 vuotta ja se etenee todella hitaasti, koska voimavarat ovat hyvin rajallisia. Saan onneksi apua ongelmiini joten se on hyvä. Pelkään silti uskomattoman paljon, etten koskaan tule olemaan mitään. Mun vanhat ystävät käy töissä amk-opiskelujen ohella, on jo valmistunut lukiosta, hakee kesätöitä, jopa hankkii lapsia jne. kun mä suoritan lukiota heikolla menestyksellä, vaikken ehkä ole edes opiskelu- tai työkykyinen. Pelkään, etten koskaan uskalla hankkia töitä tai valmistu. Olen itsenäistynyt ja asun yksin, mutta käytännössä elän kelan tuilla opiskelijana. Tuntuu pahalta olla se, jonka mielenterveysongelmat estää elämästä täysillä. Yritän ajatella optimistisesti & toivon että asiat järjestyvät, mutta entä jos en koskaan parane tai tule esim työkykyiseksi? Entä jos olen ikuisesti yhteiskunnalle roska? Olen vielä nuori, joten sinänsä turha stressata mutta kyllä se mietityttää kun muut pääsee elämässä eteenpäin samaan aikaan kun minä kamppailen syömishäiriön ja masennuksen kanssa vaikka voisin parantua ja olla terve!!! Mitä ihmettä minun pitöisi tehdä???