Heippa
No minäpä vastaan sinulle ja toivottavasti olisi jotain hyötyä.
Yksi tärkeä neuvo on että älä ikinä murehdi tulevia asioita sillä se vie todellakin
ihmiseltä enerkijaa.
Jos yksi portti sulkeutuu niin toinen portti kyllä aukeaa ja elämä ja asiat
kyllä järjestyy.
Oletkos sinä liitossa ???
Olkaa puolisosi kanssa toinen tukee toista ja puhukaa kaikista asioista
niin se antaa voimaa.
Mutta jos meinaa olla väsymystä / masennusta niin kannattaa käydä heti
ammattiauttajan luona niin saat varmasti apua ja auttaa elämääsi.
Kaunista loppuvuotta sinulle

Tsemppiä Piakristiina! Ikävää pelätä potkujen saantia. Se on nykypäivää. Sama pelko täälläkin.🙂👍

Seuraavissa yt:ssä tulee lähtö itsellekin mutta mitäpä tuota etukäteen murehtimaan. Sitten tehdään jotain muuta. Ei muuta kuin jo psyykkaa itsensä valmiiksi niin ei se satu. Nyt on jo vähän niinku kolmas ammatti menossa eikä olla kuin puolivälissä teoreettista työuraa, niin opetellaan vaikka lisää ammatteja. Hmmm, mitähän sitä haluaisi tehdä isona? 🙂

Kiitos vastauksistanne ja tuestanne! 🙂 Sitähän se on nykypäivää että irtisanotaan ihmisiä. Täytyy vaan nyt ajatella positiivisia asioita ja yrittää etsiä jotain uutta. Olen yrittänyt nyt valmistautua ajatuksia tulevaan, mutta vaikea se on mitään uutta keksiä. Mutta suuri kiitos teille.

Olen pähkäillyt samoja asioita jo vuoden, mutta toisesta näkökulmasta: irtisanonko itseni vai jaksanko sellaisessa yrityskulttuurissa, joka ei vastaa omia arvojani? Olen hakenut kymmeniin uusiin työpaikkoihin tuloksetta ja jossain vaiheessa vaivuin jo epätoivoon. Vaakakupissa painavat arvostus ammattitaitoani kohtaan, halu olla mukava työkavereilleni ja tietysti myös muhkeat tulot ja toisella puolella arvostus harrastuksiani kohtaan, halu olla kavereilleni enemmän läsnä ja vapaus. Aika tasoissa on menty.

Kuppi meni kuitenkin nurin n. neljä viikkoa sitten, kun muun syrjimisen, savustamisen, vastuunpakoilun ja muun ällöttävän lisäksi yrityksemme johto käyttäytyi agressiivisesti. En voi katsella sellaista vierestä, sillä pelko ei kuulu minun ajatukseeni hyvästä työympäristöstä. Hain samantien ahdistukseen saikkua (4 viikkoa ja kahdet lääkkeet) ja huomenna olisi ensimmäinen työpäivä.

Ei ole. Irtisanon itseni. Olen tehnyt töitä 16 vuotta olematta päivääkään työttömänä, joten minun ei tarvitse enää suorittaa. Nyt on aika ottaa jotain itselleenkin. Tuo yritys ei ole mun arvoinen, eikä kenenkään pitäisi joutua moiseen halventamisen tyyssijaan. Jokainen sieltä lähtenyt on lähtenyt samasta syystä, mutta mikään ei muutu.

Haluan sanoa kaikille pelokkaille, että työ ei ole sinun määritelmäsi. Jokainen meistä on jotain (ja paljon!) myös ilman työtämme. Kapitalistinen yhteiskunta yrittää tietysti istutttaa päähämme ajatuksen siitä, että olemme vain ammattimme, mutta se ei pidä paikkaansa. Seuraavan kerran, kun joku kysyy: "kukas sä oot", vastatakaa jotain muuta kuin työnimikkeenne. Kyllä se oma minä sieltä taas löytyy 🙂 Minäkin olen vasta matkalla, vaikka neljä viikkoa olen jo harjoitellut.

🙂👍

Kiitos Minnimee vastauksestasi. Olin itse vastaavassa tilanteessa vuosia sitten. Olin työpaikassa jossa jouduin tekemään kahden ihmisen työt eikä minua siellä arvostettu. Sitten vaan tuli mitta täyteen ja irtisanouduin. Ei se helppo päätös ollut, mutta näin ajan kuluessa olen tullut siihen tulokseen että se oli hyvinkin tärkeä päätös. Mutta irtisanominen on aika lailla eri asia kuin itse irtisanoutuminen. Siinä on ihan eri ajatukset päässä. Mutta kyllä nyt olen valmistautunut ajatuksissani siihenkin. Ehkä siitä selviää hengissä. Kiitos muillekin jotka olette tsempanneet! 🙂

Huh huh. Olen ollut nyt 6 viikkoa sairaslomallani. Niin sekaisin mun pää tuolla työpaikalla saatiin, että olen ollut ihan hukassa itseni kanssa. Tänään sain kuitenkin ekan selväjärkisen ajatuksen aikoihin: mitä vähemmän mulla on mistä antaa, sitä enemmän mulla on annettavaa! Ei mulla ole enää yhtään rahaa pankkitilillä, eikä kohta enää asuntoakaan, mutta samaan aikaan mä rakastan ihmisiä kerrankin omana itsenäni. Vihdoin en määritä itseäni rahan ja materiaalin avulla vaan sieluni, tunteideni ja ajatusteni kautta. En pysty edes kuvailemaan, miten ihmeellinen tunne tämä on.

Kyllä mua pikkuisen pelottaa saanko koskaan uutta työtä. Tähän aikaan ei todellakaan kannataisi olla työtön, koska uusia paikkoja on hirvittävän vähän ja mitä kauemmin olen pois työelämästä, sitä vähemmän kiinnostava työntekijä olen. Kyllä mulla on aidosti halu mennä takaisin töihin, koska mulla on aivan valtavasti osaamista. En vaan tiedä haluanko antaa sitä rahasta vai pitäisikö heittäytyä vapaaehtoistyön pariin. Kuitenkin olen sitä mieltä, että vähemmän juoksen rahan perässä, sitä parempi olen myös työntekijänä.. En vaan tiedä, ymmärtävätkö työnantajat tätä.

Kiva kuulla että olosi on helpottunut. Itsellä vielä junnaa kaikki paikallaan. Edelleen työpaikalla jatkuu irtisanomisuhka, mutta mitään päätöksiä ei ole tehty. Lomautetut on kutsuttu takaisin töihin ja tilauksia tuntuu olevan. Mutta ilmapiiri on kireä.
Itse olen hakenut lähihoitajakoulutukseen ja pääsinkin työkkärin haastatteluun. Sitten voin päästä soveltuvuustestiinkin. Mikäli hyvin käy lähden opiskelemaan.
Tsemppiä sulle ja toivottavasti löydät töitä! 🙂👍