Mietin miten saisin apua tähän ongelmaani. Pelkään kuollakseni, että törmään vanhoihin tuttuihini/ystäviini esimerkiksi kaupungilla,kaupassa tms.

Ala-asteikäisenä koin olevani ulkopuolinen; muiden vanhemmat olivat hienoissa ammatteissa,omakotitalo hienolla alueella,pari autoa ja niin edelleen. Itse olin perheestä jossa Isä oli tuurijuoppo,katosi välillä viikoiksi juoden perheen rahat. En halunnut olla erilainen kuin muut joten kerroin kaikille meilläkin olevan juuri samanlaista. Jossain vaiheessa totuus tietenkin paljastui luokkakavereille ja näin ollen jouduin kiusatuksi. Olin ala-asteen lopussa hieman ylipainoinen ja kiusaaminen jatkui myös ylä-asteella. Koen että olen itse syyllinen kiusaamiseeni, mutta jotenkin en osannut lopettaa valehtelua. Halusin olla samanlainen kuin muut, oli kyse sitten lemmikistä tai perhesuhteista.

Muut kävivät ulkomaanreissuilla, mutta minä en koskaan päässyt. Kuitenkin porukkaan kuuluakseni kerroin olleeni lomalla milloin missäkin.

Pelottavinta on näin jälkikäteen katsottuna se, että jatkoin tätä samaa myös ylä-asteen jälkeen. Pelkäsin etten saa ystäviä tai kuulu porukkaan joten keksin puheenaiheita jos tiesin toisen kiinnostuksen kohteen olevan esim. joku tietty auto. Tätä jatkui ja jatkui ja jatkui… Myös työelämään. Pelkäsin jälleen olevani erilainen kuin muut ja kerroin erinäisiä valheita jotta olisi jotain puhuttavaa toisten kanssa. Homma karkasi niin sanotusti lapasesta ja asiat paljastuivat. Tässä vaiheessa en enää ollut työpaikassa töissä vaan olin irtisanoutunut yllättäen työpaikkakiusaamisen takia.

Tullessani Äidiksi päätin että uusi elämä alkaa nyt. Ei valheita, ei pelkoa. Haluan voida hyvin lapseni takia. En ole kertonut ainuttakaan valhetta lapsen syntymän jälkeen.

Mutta asiaan. En voi mennä kauppaan,kauppakeskukseen tai mihinkään muuhun aikaan kun aikaisin aamulla. Pelkään että kohtaan noita ihmisiä. Oikeasti pelkään. Jos huomaan että kello on liikaa, on päästävä heti kotiin. Jos joku tuntee jonkun vanhan tuttuni, niin en halua olla tuon ihmisen kanssa tekemisissä. Päätin lapsen synnyttyä katkaista välini vanhoihin ”kavereihin”,poistua sosiaalisesta mediasta ja jättää vanhan elämän kokonaan taakseni.
En ole varma mitä pelkään eniten jos kohtaan noita ihmisiä. Häpeä siitä, että aikuinen ihminen luritteli valheita valheen perään? Paniikki joka itsessäni syntyy on aivan kauhea. Pelkään että joku kysyy miten menee,miten voin. En halua myöskään uusia ystäviä, koska joku voi tuntea jonkun. Tämä on aivan hullua.

Jos olisi mahdollista muuttaa koko ulkonäkö, tekisin sen hetkeäkään miettimättä. Niin että kukaan ei koskaan tunnistaisi minua ja voisin elää uutta elämääni rauhassa.
Koen että nyt on elämässäni sellainen vaihe, että kasvan viimein oikeasti aikuiseksi. Kovia kasvukipuja ainakin on. Kotona olen onnellinen,mutta ahdistavat asiat painavat mieltä iltaisin varsinkin.

Miten tälläisestä voi oikeasti selvitä? Voiko ihminen aloittaa uuden elämän? Voiko vanhat virheensä jotenkin korjata? Tuntuu että koko elämäni tähän asti on ollut valhetta ja en ole tuntenut itseäni. Olen määritellyt itseni muiden mukaan. Nyt tiedän itsestäni edes jotain.