Pelkään yksinäisyyttä

Pelkään yksinäisyyttä

Käyttäjä Rantapipo aloittanut aikaan 08.10.2017 klo 16:31 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Rantapipo kirjoittanut 08.10.2017 klo 16:31

Ilmoitin erosta aviomiehelleni kuukausi sitten. Meillä on pieni lapsi, joka täyttää marraskuussa vuoden. Olen muuttamassa omakotitalosta kerrostaloon asumaan ja muuttopäivä olisi viikon päästä maanantaina. Jotenkin olen jo onnistunut hyväksymään sen, että joudun luopumaan tästä omakotitalon antamasta elämäntyylistä. Kaikkein huolestuttavinta on se, että pelkään olla yksin sitten kun lapsi on isällään viikonloppuna. Olen tuntenut 8 vuotta kestäneen suhteemme ajan henkistä yksinäisyyttä jo pitkään, että sinänsä yksinäisyys ei ole vierasta. Mutta silti jotenkin pelottaa, että tulen kohtaamaan sen olotilan että olen todellakin yksin. Olen yrittänyt keksiä kaikenlaista tekemistä mitä sitten voisin tehdä, enkä oikeen tiedä pitäisikö kutsua joku kaveri kylään vai ei. Tuleeko siitä vaan pahempi mieli vai ei. Jollain tavalla haluaisi olla yksin, mutta sen kohtaaminen pelottaa.

Käyttäjä Jenifers kirjoittanut 09.11.2017 klo 16:40

Minulla päättyi 8.5v kestänyt suhde kolme vuotta sitten ja muutin ensimmäistä kertaa täysin yksin asumaan. Ero oli erittäin riitaisa joten tavallaan oli helpottava päästä pois. Olin laatinut B suunnitelman itselleni ilmoittautumalla kouluun,töistä välivuioden ottaen, jossa sain paljon uusia ystäviä. Ystävät kuitenkin haihtuivat omille teilleen pikkuhiljaa opiskeluvuoden jälkeen.se oli kun ensiapu tulanteeseen. Ns omat ystävät ovat täysin erkaantuneet iän myötä ja kun ovat alkaneet seurustelemaan. Eron läpikäyminen alkoi vasta ku erosin uudesta seurustelukumppanista jota kohtaan tunteet olivat vain positiivisia ja ajauduin burn outiin. Harrastuksilla on ollut suuri merkitys minun selviytymisessä. En kokenut itseäni aikaisemmin sosiaaliseksi ihmiseksi mutta nyt olen ymmärtänyt tarvitsevani sosiaalista elämää muiden ihmisten ympäröimänä.kun omat yatävät ja perhe ei tarjoa sitä mitä tarvitsen, saan sen harrastuksista. Onko sinulla jotain mitä harrastat?🙂