Peli

Peli

Käyttäjä äiti9 aloittanut aikaan 01.11.2015 klo 18:08 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä äiti9 kirjoittanut 01.11.2015 klo 18:08

Moi!

Onko kenellekään tuttua ”Peli” – ihmisprojekti? Siinä joukkio ihmisiä kiusaa muita ihmisiä, mm. kontrolloimalla ja juoruamalla sekä yrittämällä säännöstellä itsemääräämisoikeutta. Sille ei löydy loppua.
”Peli” ei ole kaikille (lääkäreille, tutkijoille, opettajille) tuttu ilmiö.

Kaikki ”Peliin” osallistuvat eivät ole yhtä pahoja, kuin ylläpitäjät. Lisäksi Peliin pakotetaan ulkopuolisia yksilöitä ja niitä yksilöitä alistetaan voimakkaasti. Ne yksilöt eivät todellakaan saa valita. Heidän lukumääränsä on avoin. Melko ahdistavaa, eikö?

Pelissä on johtajajoukko, heidän kätyrinsä, portinvartijat (lojaaleja johtajille), jees-miehet ilman mielipidettä, tahalliset harhauttajat, tahattomat harhauttajat, uhrit, ulkopuolinen joukkio, aikaansaava ratkaisijajoukko, ja mahdollisesti muita. Viranomaiset ovat osaamattomia ”Pelin” suhteen, vaikka 10 vuoden ajan apua on pyydetty. ”Peli” on mm. tulkittu sairaudeksi, vaikka se on selkeästi ihmisten järjestämä kuvio.

Osa ajattelee, että ”Peli” on jollain tavalla hengellinen tai henkinen järjestelmä. Minusta se on vain käytöshäiriö. Peliin on osallistunut tai joutunut osallistumaan eri ikäisiä ihmisiä, joista osa on henkisesti jälkeenjääneitä tai muuten vaan avuttomia. Peli on voinut vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin arjessa.

Kenellä olisi tietoa ”Pelin” säännöistä ja siitä, kuinka se saadaan poikki? ”Peliä” järjestetään ainakin pk-seudulla, mm. Espoossa, Vantaalla.

Käyttäjä äiti9 kirjoittanut 14.11.2015 klo 16:44

Tänään "Pelissä" on mm. haukuttu varkaaksi ja hulluksi.