Lievästi sanottuna ottaa päähän, että eikös sitä tosiaankaan osaa elämäänsä elää niin, että olis hyvä olla! Jotenkin välillä ihan epäilen, että pitääkö sitä vieläkin aina hankkia itselleen hankaluuksia, vaikka kaiken piti jo mennä paremmin, kuin ennen.
Eron jälkeen sitä ajatteli osaavansa ehkä joskus valita sellaisen puolison, että olis niinsanotusti tasapainoinen ja hyvä parisuhde. No ei,. taas oltiin valitsemassa mettään ja ihanhan tuo tapahtui itsenkään huomaamatta. Nyt on sydän rakkautta täynnä ja ei pysty ajattelemaankaan eroa, vaikka samaan aikaan on sydän täynnä surua.
Ihan hyödytöntä tämäkin, mutta kunhan jonnekin kirjoitan edes. Niin, se tavallinen (kai aika monelle, minulle ei pitänyt koskaan) tarina. Etäsuhde ja nähdään harvoin. Itse yritää järjestää kaikki mahdolliset hetket näkemiselle, mutta tuntuu, ettei toinen tosiaankaan tee niin vastavuoroisesti. Aina löytyy syitä, ettei sitten nähdäkään. Ymmärsin vähänaikaa sitten, että kappas vaan. Hänhän taitaa olla alkoholisti. Viina on aina ykkösenä. Suuri suru on siitä, että en voi koskaan sitä ohittaa tärkeysjärjestyksessä. Rakkaani ei ole pahakäytöksinen juotuaan, päinvastoin rakastettava. Silti …viinanhimo sotkee kaiken muun.
Oikeastaan melkein kaikki, mitä ehdotan, mentäisiinkö, tehtäisiinkö, on vastenmielistä. Lisäksi hänelle on myös kaverit tärkeämpiä, kuin minä. Heidän kanssa vietetään kaikki juhlapyhät ja tärkeät ajat. Lomilla on aina jotain tärkeämpää, kuin minä. Meille ei selvästikään häntä juuri kiinnosta tulla. Viimeisestä käynnistä täällä on yli kuukausi.
Mös hänen exä näyttää menevän minun edelle. Ovat tiettyjen asioiden vuoksi tekemisissä jonkinverran. Minulla ei tunnu olevan väliä, minut voi unohtaa, minun asiat ei kiinnosta, olen kai liian tylsä.
Hyvä kysymys, miksi olen tässä suhteessa vielä…!! Kun näkee toisen kuvan, itkettää ikävä. On ollut ihania hetkiä, kun on oltu yhdessä. En vain pysty mitenkään eroamaan nyt. Ja samaan aikaan ajattelen, että tarvitsen jonkun toisenlaisen ihmisen rinnalleni. Siis rinnalleni. Sellaisen, joka oikeasti HALUAA tulla meille ja olla minun ja lasteni kanssa.
On hyvä, että minulla on omaa aikaa, suorastaan ehdotonta, mutta liika on liikaa. Sitten olen säälittävä ja itken katkerasti kaikkea, mikä sattuu. Ja sattuukin, tuntuu, että sydän repeää rinnasta kokonaan. Taas tänään olen vakuuttunut siitä, ettei hän voi rakastaa minua ja nyt ajattelinkin vältellä tapaamista viimiseen asti. Jos minut haluaa nähdä, niin juoskoon kunnolla perässä. Mutta tiedänhän minä, ettei hän juokse, eikä pidä, eikä tee mitään suhteen hyväksi. Ei se vaan mitenkään toimi, jos toinen ei yritä yhtään. Ei sitä vaan mitenkään jaksa yksin yrittää.
Pitääkin olla tällänen paskamagneetti. Mikä vittu minussakin niitä paskoja puoleensa vetää!! Taitaa ihan oikeesti olla niin, että suhteet on suhteiltu, kun tästä pääsee. Tästäkin suhteesta on turha toivoa mitään enempää. Sellaisen virheen sitä aina tekeekin, että toivoo, toivoo, toivoo ja tekee ja pettyy karsaasti, koska toinen on itsekäs ja juoksentelee ihan jossain muualla. Kyllä taas itsensä tuntee vähemmän ihmiseksi.
Heippa
Joo mutta kyllä itse pystyy vaikuttamaan oman elämän kulkuun ja päätöksiin
ainahan sitä elämässä tulee virheitä tehtyä mutta niistä pitää oppia
eikä tehdä samoja virheitä uudestaan.
Mutta millainen lapsuus sinulla oli ???
Minkäs ikäinen olet ???
Millaisessa parisuhteessa elät nyt ???
Mutta sanon että älä katsele sellaisia jos on mustasukkainen, väkivaltainen,narsisti,
juoppo jne.
Kyllä elämä järjestyy mutta nohevasti itse sitä muuttamaan päivä päivältä
paremmaksi.
Kaunista kesää sinulle
Niin,
viinanhimo sotkee kaiken muun!
Siinä onkin pahempi kilpailija kuin toinen nainen.🤨
Erottuani alkoholistimiehestäni, ja hän oli mitä ihanin ihminen muuten,
päätin, ettei koskaan enää samaa.
Ja sen päätöksen aion myös pitää.
On "tullut takkiin" eri tavoin toisessakin suhteessa,
silloin kyseessä oli pettäminen.
Sen olen oppinut, että jos joku välittää, hän todella näyttää sen,
eikä sitä tarvitse itseään yökaudet valvottaa, kuten joskus tein,
ja miettiä MIKÄ MINUSSA ON VIALLA ☹️
Vastaus on EI MIKÄÄN. 🙂
Toimimaton suhde vaan ei toimi.
Jos ei muuta, niin virheistä oppii, ajan myötä...
Kipeää se tekee,
mutta toivon sinulle uskallusta pitää puolesi, ja ajatella itsesi parasta ☺️❤️
Tämäkin suhde on ehdottomasti silti ollut sellainen, mistä olen saanut paljon. Aika paljon on taas oppinut itsestään. Minä en kai kuitenkaan osaa elää niin, etten toistaisi samoja virheitä.
Ehkä tästäkin sitten taas oppii jotain ratkaisevaa.
Sitä tulee vähän sellaiseksi, ettei jaksaisi enää kestää eroamisen tuskaa, se kun hukuttaa alleen. Ja kuitenkin toimimattomassa suhteessakin oleminen on tuskaa.
Vaikea homma, mutta itse vastuu kannettava. Ehkäpä kaikki aikanaan. Tosin ei pitäisi itseään satuttaa koskaan.
Rakastaminen on todella raskasta, jos toinen syystä tai toisesta ei kunnolla pysty tulemaan lähelle ja avaamaan itseään, sitoutumaan.
Valitettavasti ongelmia ihmisillä on sen verran paljon, erityisesti sellaisia jotka kuormittavat parisuhdetta, että niihin törmääminen on hyvin todennäköistä. Ja on myös melko normaalia, että ainakin parisuhteen kannalta ongelmallisia ihmisiä tulee kohdattua muutama putkeen.
Välillä joutuu kulkemaan hirveän pitkän matkan itsensä kanssa, jotta pystyy rakastamisen lisäksi olemaan hyvä kumppani jokapäiväisessä elämässä, ja välillä rakastuu ihmiseen, jolla matka on vielä pitkään kesken.
Voimia sinulle.
Sillätavalla oli helppo lähteä suhteeseen, kun ei edes odottanut mitään täydellisyyttä ja kun itsekin kaipasi rinnallakulkijaa elämän alamäissä ja iloissa. Lisäksi sitä rakastui toisen herkkyyteen, mikä sieltä välistä pilkotteli.
Vastavuoroisuuttahan suhteen pitäisi olla. Itse sitten pettyy, kun on odotuksia, jotka eivät täyty. Ja kuitenkin en itseäni niistä odotuksista soimaa, koska nehän ovat olleet ihan normeja ja realistisia. Eikö ole ihan normaalia haluta olla ja viettää paljon aikaa sen kanssa, jota rakastaa!
Minulle ei ole ollut tärkeää raha, niin, että pitäisi olla kaikki mahdolliset hienot vempeleet ja systeemit. Minä olen kokenut elämässä kaikenlaista sellaista, mitä moni muukin ja se on opettanut arvostamaan ihan sitä rakkaiden kanssa yhdessäoloa ja tavallisia suuria pieniä asioita.
En minä haluaisi erota sen vuoksi, että toinen on mahdollisesti alkoholisti, mutta sen vuoksi on varmaan pakko erota, kun ei enää jaksa, eikä kestä sitä yksinäisyyttä ja asioiden jakamattomuutta. Kyllä minä olisin valmis tukemaan toista, jos hän haluaisi jättää alkoholin. Voisin itsekin tehdä saman ihan vaan toista tukeakseni.
Mutta jos toinen ei myönnä alkoholiongelmaansa itselleen, on aina oleva ne muutkin ongelmat. Ja niinhän se kai on, että siellä alkoholismin taustalla on monta kipua, mitkä siihen viinaan hukutetaan. Toivoisin niin, että voisin olla hänen lähellä, mutta minua ei siihen haluta, se jättää kylmän jäljen.
heippa
kannattaa miettiä kyllä vakavasti seurustelu suhdetta jos toinen on alkoholisti
sillä minä tiedän sen ihmisen luontee / käytöksen aika hyvin
ja voin sanoa että sellaisen ihmisen kanssa et tule pitkällä aika välillä
olemaan onnellinen sillä alkoholisti vie voimat ja mehut sinulta.
Rauhota oma elämäsi hetkeksi ja mieti mitä elämältä haluat ja kannattaa
itsekseen asioita pohtia.
Kaunista juhannusta sinulle