Voi kunpa osaisinkin vastata, mikä auttaisi. Minä olen myös kokeillut jo vaikka mitä ja aina vain olen samassa masennuksen suossa ilman toivoa päästä tästä kurimuksesta joskus pois. En vain jaksa enää uskoa, että minua voi mikään auttaa. Ehkä olen vain toivoton tapaus. Epäonnistunut yksilö. Jos keksit jonkun kikkakolmosen, niin kerro ihmeessä. 😳

Täällä me samat nimimerkit kirjoittelemme toisillemme... Masennuksen kieli on yleismaailmallinen! En osaa sanoa muuta kuin että minä hukutan pahimmat tuskat työntekoon. Ei tarvitse välttämättä olla ansiotyötä, ihan mikä tahansa puuha riittää.

Minua auttavat harrastukseni. Pimeän hiipiessä ilta illalta yhä aikaisemmaksi satsaan runsaaseen valaistukseen. Katselen viihdyttäviä sarjoja ja ompelen samalla, suunnittelen erilaisia tekstiilitöitä, maalaan, liimaan. Nämä puuhat innostavat minua, samoin hyvät kirjat.

Yritä Sinäkin keksiä joku hyvä harrastus! Mikä tahansa askare, vaikkapa ruoanlaitto tai leipominen, jokainen valitsee omansa. Pääasia, ettei jää ilta toisensa jälkeen nyyhkimään yksinäisyyttään, vaan edes yrittää tehdä jotakin. 🙂👍

Kiitos myötäelämisestä, Repukka ja Etsijä! Minun ei tarvise keksiä harrastusta, minulla on niitä vaikka kuinka paljon, on oikein "runsauden pula". Mutta kun ne eivät ole vuosiin huvittaneet minua tippaakaan. Ottaa päähän, että elämä menee siltäkin osin hukkaan. Mikään yrittäminenkään ei auta, olen kyllä yrittänyt kaikin voimin ja kaikin mahdollisin keinoin. Kaikkein rakkain alanikaan, joka ennen sai minut aina vaikeina hetkinä ymmärtämään, mikä elämässä on tärkeätä, ei sykähdytä vähimmässäkään määrin. Tällaista on todella vakava masennus. Se liittyy myös fyysiseen sairauteeni - jonka lääkkeet rajoittavat mahdollisten masennuslääkkeitten valikoimaa. Terapiani on valaissut minulle uutta ihmeellistä tietä, mutta sitä ei ole riittävästi, ja eläkkeeni ei riitä tähänkään, ja sitä paitsi aikani on lopussa. Välillä on toiveikas, kun terapia on niin hyvää, mutta sitten taas romahtaa ja muistaa toivttoman elämäntilanteensa. En jaksa enää tätä jatkuvaa tuskaa ja ponnistelua. Ei kummemmin lohduta sekään, että siinä vaiheessa, kun ehkä voisin selvitä tästä, elämäni on lopussa. - Turha tietysti valittaa, mutta ehkä jotakuta kohtalotoveria voisi kiinnostaa, että tämmöisiä tapauksia on, ja toivottavasti parempiosaista taas helpottaa, että "onneksi en sentään ole tuollainen.".

En usko että kenenkään elämä menee hukkaan vaikkei lusikkaansa joka soppaan pistäisikään. Luulen että elämällämme on aina joku tarkoitus, meidänkin jotka masennus on saartanut. Nyt kun säät ovat ainakin täällä etelässä olleet kurjat ja pilviset olen sytyttänyt iltaisin kynttilän ja katsellut sitä. Siitä olen saanut pientä iloa päivään kun muutoin ei tule minnekään lähdettyä eikä ole rahaakaan laittaa mihinkään harrastuksiin. Jonkinverran pystyn kirjallisuuteenkin keskittymään joten kirjastossa kyllä silloin tällöin käyn. En oikein osaa kummempaa sanoa, sitä vaan että toivotan voimia sinulle ja valoisampaa huomista. Toivon että masennuksesi helllittäisi ja fyysisetkin vaivat.

Kiitos sinullekin tukemisesta, Arka! Tarkentaisin vielä, että harrastukseni eivät ole lusikan joka soppaan pistämistä, vaan minulle tärkeitä juttuja, ja elämän hukkaan menemisellä tarkoitan, että on kurjaa, kun ne tärkeät asiat eivät enää sykähdytä. Sairauteni ei hellitä, sillä se on etenevä. Minkäs sille mahtaa. Ihmisten tuki on se, mikä auttaa ihmistä kestämään, siis kiitos! Repukka pyysi kertomaan, jos keksin jonkun kikan - mietitään ja kerrotaan!

Tuo on minullakin ongelmana, etteivät ne ennen niin kovin tärkeät asiat enää sykähdytä. Käsitöistä saan kyllä iloa edelleen. Tai ainakin niiden tekeminen tuntuu hyvältä. Ilo on ehkä hieman liioitteleva termi. Mutta rakas soittoharrastus on jäänyt kokonaan, koska olen niin lukossa, etten pysty soittamaan ollenkaan. Siis pianoa. Äänikin on mennyt pihinäksi eli en pysty laulamaankaan. Siitäkin olen ennen nauttinut. Jos yritän soittaa, sormet eivät kulje ja alkaa vain ahdistaa. Haluaisin soittaa tunteitani ulos, mutta en kykene ja se vain pahentaa ahdistusta. Niinpä en soita enää lainkaan. Ja se taas tuottaa surua.

Miten hypätä toisen näkökulmaan, siitä käsin katsomaan?
Onko minusta sanomaan kerran päivässä jollekin ihmiselle jotain vahvistavaa?
Huomaanko miten se häneen vaikuttaa?
Miltä se minusta tuntuu?
Voinko tehdä kerran päviässä jollekin ihmiselle jotain vahvistavaa?
Huomaanko miten monesti päivän aikana annan sanoilla vahvistusta jollekin?
Miten usein itse saan vahvistusta?
Miltä se tuntui?
Miten vastasin?
Empatiajoogaa: valittu hahmo tvstä tai median sivuilta tai jostain kirjasta, jos kohdistan huomion häneen, suhtaudun uteliaasti, pidättäydyn tuomitsemasta tai arvottamasta häntä. Yritän kokea tunteitaan, tuntea samoja asioita kuin hän?
Onko minusta vahvistamaan 'vihollistani' todeksi. Joku joka ärsyttää, jota en voi sietää?
Kykenenkö kohdistamaan huomion häneen ja hyväksymään sellaiseenaan?
Teenkö jotain sellaista, joka osoittaa, että olen nähnyt hänet, ja hyväksyn hänet, mutta ei sen enempää?
(kirjasta Toimiva yhteys(Kåver & Nilsonne)

erakoksiko kirjoitti 4.10.2011 12:48

Miten hypätä toisen näkökulmaan, siitä käsin katsomaan?
Onko minusta sanomaan kerran päivässä jollekin ihmiselle jotain vahvistavaa?
Huomaanko miten se häneen vaikuttaa?
Miltä se minusta tuntuu?
Voinko tehdä kerran päviässä jollekin ihmiselle jotain vahvistavaa?
Huomaanko miten monesti päivän aikana annan sanoilla vahvistusta jollekin?
Miten usein itse saan vahvistusta?
Miltä se tuntui?
Miten vastasin?
Empatiajoogaa: valittu hahmo tvstä tai median sivuilta tai jostain kirjasta, jos kohdistan huomion häneen, suhtaudun uteliaasti, pidättäydyn tuomitsemasta tai arvottamasta häntä. Yritän kokea tunteitaan, tuntea samoja asioita kuin hän?
Onko minusta vahvistamaan 'vihollistani' todeksi. Joku joka ärsyttää, jota en voi sietää?
Kykenenkö kohdistamaan huomion häneen ja hyväksymään sellaiseenaan?
Teenkö jotain sellaista, joka osoittaa, että olen nähnyt hänet, ja hyväksyn hänet, mutta ei sen enempää?
(kirjasta Toimiva yhteys(Kåver & Nilsonne)

... ja sitten tunnetaan mielihyvää, kun ollaan niin hyviä ihmisiä, eikö... 😉 Mielenkiintoista tekstiä, erakoksiko, varsinkin tuo "empatiajooga"! Kiitos, kun muistit ahdistunutta ja kirjoitit ketjuun!
Paremmalla mielellä taas, joten älkää ahdistuko teksteistäni! Syvyyden kuilu ei kai olekaan tähtiin kirjoitettu. Voikaa hyvin! Toivottavasti en ahdistuta taas synkillä kirjoituksilla.