Parisuhteettomuus piinaa ja ahdistaa

Parisuhteettomuus piinaa ja ahdistaa

Käyttäjä Muumi_ aloittanut aikaan 17.11.2015 klo 01:07 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Muumi_ kirjoittanut 17.11.2015 klo 01:07

Koen olevani tällä hetkellä melko pahasti ahdistunut ja masentunut ja itsetuhoisia ajatuksiakin on alkanut tulla mieleen. Suurimpana syynä tähän on pieleen menneet ihmissuhdekuviot. Olen ollut sinkku jo monta vuotta (eikä sitä edeltävä suhde ollut kovin tasapainoinen) ja tänä aikana minulle on kaksi kertaa käynyt niin, että olen tapaillut useita kuukausia miestä, joka ei kuitenkaan halua sitoutua. Meillä on ollut mukavaa yhdessä, yhteyttä on pidetty paljon puolin ja toisin, olemme aktiivisesti nähneet yms, mutta suhde ei etene minnekään. Kun olen lopulta ottanut asian ja omat tarpeeni puheeksi, suhde on kariutunut siihen paikkaan. Viimeisimmästäkin tapauksesta on nyt yli vuosi aikaa enkä ole edelleenkään päässyt hänestä täysin yli. Ikävät asiat noilta tapailuajoilta pyörivät mielessä ja nyt sain tietää, että tämä viimeisin ihastukseni on aloittanut uuden suhteen. Se on hajoittanut minut lopullisesti enkä saa nukutuksi ja töihin ja opiskeluihin keskittyminen tuntuu mahdottomalta.

Olen yrittänyt tsempata itseäni, että aika parantaa haavat ja joku uusi ihminen, joka haluaa sitoutua ja on kanssani tosissaan, tulee vielä kohdalle. Viime aikoina olen kuitenkin luopunut tästäkin toivosta ja alkanut ajatella, että olen lopun ikääni yksin. Olen ollut Tinderissä ja kokeillut useita kertoja nettideittailua, mutta laihoin tuloksin. Ennemminkin alkaa tuntua, että ne karkottavat loputkin itsetunnon rippeet. Olen usein saanut pakit heti kun olen aloittanut keskustelun, lähettänyt kuvani (nettideittailu) ja jos olen treffeille päätynyt, ne ovat jääneet yhteen tapaamiseen. Jonkin verran olen käynyt erilaisissa tapahtumissa ja basreissa, mutta nyt tuntuu etten kertakaikkiaan jaksa enää yrittää. Tuttavien ja kavereiden hää- ja vauvauutiset vihlovat kovasti sydäntä enkä pysty olemaan iloinen heidän puolestaan. Asiaa pahentaa myös, että koen ettei kukaan täysin ymmärrä minua enkä ole läheskään kaikille voinut tästä surusta edes puhua. Olen koittanut olla aktiivinen ja keskittynyt töihin, opintoihin ja harrastuksiin, mutta nekin ovat vain ikään kuin kulissi sisäiselle yksinäisyydelle ja kelpaamattomuuden tunteelle. Koen olevani ihmissuhteissani täysin epäonnistunut ja täysin arvoton ja nyt alkanut myös piehtaroida katkeruudessa.

Käyttäjä arka kirjoittanut 20.11.2015 klo 12:24

Hei
Mulla on toisinpäin että elän elämäni suuren rakkauden kanssa ja meillä on pian 18-vuotias tytär. Itsekin olen sitä mieltä että tämän pitäisi riittää ja tässä on tarpeeksi syytä olla Jumalalle kiitollinen mutta olenkin vakavasti sairas koska minulla on ollut vaikeuksia hyväksyä että valmistuin melekein sairaanhoitajaksi mutta päättötyön takia kaikki meni pieleen. Kykenin tekemään kymmenen vuotta töitä sen jälkeen mutta nyt olen eläkkeellä mitä on vaikea hyväksyä ja itsemurha-ajatukset ovat jokapäiväisiä. Olen kateellinen sulle kun sulla on työtä ja opiskelua. Jatka silti deittailua äläkä menetä toivoasi, ei voi tietää milloin se oikea tulee vastaan.